perjantai 30. elokuuta 2013

Biologiaa vai politiikkaa?

Opetetaanko biologian tunnilla biologiaa vai politiikkaa? Tämä kysymys kysyttiin minulta jokin aika sitten.

Ainakin biologian opettajan tulisi olla aktiivinen luonnonsuojelija, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava biologian ja maantieteen opettajien Natura-lehdessä.

Ja ehkä hän sitä onkin: hämmästyttävän usein saa kuulla, että yliopistojen biologian opetuksen tavoite on löytää lisäperusteita suojelulle.

Sen mukaisesti Sulkavakin häpeämättä väittää, että luonnonsuojelujärjestöjen tuottama tieto on oikeampaa kuin muiden, koska nämä järjestöt ajavat kaikkien ihmisten yhteistä etua, jota ”ei aja yksikään muu taho”.

Olen eri mieltä. Meillä on eri käsitys siitä, mikä on minun ‒ tai ”kaikkien” ‒ etu.

Luonnonsuojelijoiden vastaus tällaiseen on, että minä joko en ymmärrä omaa etuani, tai en edes halua ymmärtää. Siihen voi olla useita syitä, kuten tyhmyys tai se että olen maksettu mies.

Ideologia on aukoton, niin kuin yli-ihmisideologiat aina.

Vuoden 1992 YK:n Rio de Janeiron ympäristökokouksen innoittamina ympäristöväki alkoi puhua kestävästä kehityksestä. Siitä piti tulla kattokäsite, joka pakottaa ekologian kaikkien tärkeiden päätösten reunaehdoksi.

Niinpä ympäristöministeriöstä haluttiin ja halutaan edelleen valtiovarainministeriön kaltainen superministeriö, jolla on oikeus viimeiseen sanaan kaikkien päätösten suhteen. Lailla ympäristövaikutusten arvioimiseksi piti voitaman estää ”huonot” päätökset.

Kaikki tämä meni pieleen, koska on olemassa muitakin ihmisiä. He kuvittelevat sitkeästi olevansa täysin kykeneviä ajamaan paitsi luonnon, myös ihmisten asiaa. Luonnonsuojelijat kutsuvat heitä luonnonsuojelun vastustajiksi.

Luonnonsuojelijoiden mielestä kestävä kehitys vesitettiin jo Riossa siten, että se jaettiin ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Jotta kehitys olisi kestävää, kaikkien on toteuduttava. Se on kuin kolmijalkainen tuoli: jos yksi jalka katkeaa, tuoli kaatuu.

Luonnonsuojelijoiden mielestä kuitenkin ekologinen jalka riittää ja muut jalat ovat sitä vesitystä. He eivät ymmärrä, että jos ihmisten elinkeinot hävitetään, luonto menee mukana.

Esimerkiksi Kanadan Brittiläisen Kolumbian suuret metsiensuojelupäätökset, joita Greenpeace pitää saavutuksenaan, lisäsivät radikaalisti varastetulla sähköllä metsien keskellä toimivia marihuanaviljelmiä. Nykyään niiden tuotteet ovat ongelma pitkin Yhdysvaltain länttä.

Ateenalaiset alkoivat viime talvena hakea polttopuunsa kaupungin puistoista. Jopa 3000 vuotta vanha Platonin puuna tunnettu oliivipuu on mennyttä.

Olympoksen rinteiltä on salakaadettu 50 hehtaaria metsää. Valvovia viranomaisia piestään rautatangoilla.

Armeniassa hävitettiin metsiä polttopuuksi Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Maan metsäpinta-ala putosi 25:stä kahdeksaan prosenttiin.

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä taloudellisesta kestävyydestä huolehtiminen ei kuulu heille, vaikka he ovatkin ajavinaan kaikkien etua. Minua tällainen ei vakuuta edes ympäristövastuusta.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 26.8.2013.