perjantai 25. toukokuuta 2018

Tarkkakin tieto voi olla väärää


Äitienpäivänä ajelin taas Halikon tuulimyllyjen ohi matkalla kotiin. Kolmesta myllystä kaksi seisoi ja yksi liikkui laiskasti kuin lehmä laitumella.

Tosin tämä on vääryyttä lehmää kohtaan: lehmä sentään tekee työtä maatessaankin, toisin kuin tuulimylly.

Olin saanut olla hetken aikaa rauhassa siltä sosiaalisen median inttämiseltä, että pitäisikö metsien käyttöä rajoittaa, jotta metsiin saataisiin suurempi hiilinielu. Näin kuulemma pitäisi tehdä, koska on kiire: ilmakehän hiilitase pitäisi saada kuriin ennen vuotta 2050.

Todellisuudessa näin kuitenkin uhrattaisiin lyhyen aikavälin edun vuoksi myöhemmin syntyvä suurempi hiilinielu. Tätä uskalletaan sanoa kestävyydeksi, vaikka se ei onnistuessaankaan vaikuttaisi globaaliin ilmastotaseeseen havaittavissa määrin – eikä se sitä paitsi onnistu.

Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi esitteli huhtikuisessa tiedotustilaisuudessa tuloksia, joiden mukaan hakkuut vain siirtyisivät muualle, jos Suomi niitä rajoittaisi. Päälle päätteeksi ilmasto kärsisi, kun puunkorjuun tehottomuuden takia muualla jouduttaisiin hakkaamaan enemmän saman puumäärän saamiseksi käyttöpaikalle.

Mutta ei tämä kiinnostanut valtakunnan päämediaa, kuten Metsälehti huomautti. Yhtä vähän sitä on kiinnostanut kansainvälisen metsien käyttöön perehtyneen tutkijaryhmän kannanotto, jonka mukaan biotalouskritiikki on aivan liian kapea-alaista ollakseen uskottavaa.

Vaivalloisessa suomalaisessa keskustelussa mikä hyvänsä väite nollataan sillä, että aletaan vaatia täsmällisiä, tutkimukseen perustuvia lukuja. Tieto taas raportoidaan viimeisetkin desimaalit mukaan lukien, mutta sillä ei ole niin väliä, onko tieto oikeaa.

Hyvä esimerkki ovat kaikenlaiset mielipidetutkimukset. Niissä jopa virhe kerrotaan prosenttiyksikön osien tarkkuudella, vaikka kyseessä on vain tilastollisista syistä johtuva virhe. Vastausjakauma taas saattaa seuraavana hetkenä olla jo aivan toinen.

Myös metsien käyttöön liittyvistä hiilitaseista puhutaan millilleen. Silti kaikki tietävät, että ne eivät toteudu, kun jo huomisen kasvuluvut sekoittavat pakan.

Tekniikka&Talous-lehti julkaisi vastikään aukeaman kokoisen graafin, jossa oli kerrottu maailman tuulienergian kapasiteetti ja varsinkin sen kasvu mitä täsmällisimmin. Luvuilla on kuitenkin hyvin vähän merkitystä, ellei samalla kerrota, paljonko kapasiteetin rakentaminen on kuluttanut energiaa, miten se on tehty ja paljonko se on aiheuttanut kasvihuonepäästöjä.

Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan maailman tuuli- ja aurinkoenergiajärjestelmä saattaa vasta näinä vuosina päästä tilanteeseen, jossa se on tuottanut energiaa yhtä paljon kuin sen rakentaminen on kuluttanut, ja siis tuottanut kasvihuonepäästöjä. Sellaisissa maissa kuin Suomi, missä on vähän niin aurinko- kuin tuulienergiaakin, tuo käännepiste on vielä kaukana.

Tuuli- ja aurinkoenergiafanit eivät ole tätä kysymystä kommentoineet mitenkään. Heitä eivät huoleta oman tuotteen hiilipäästöt, he haluavat vain rajoittaa metsien käyttöä.

Ja todellakin, Tekniikka&Talouden laskelmassa oli kyse kapasiteetista. Eihän tuulimylly tuota mitään edes valmiina, jos myllyt seisovat.

Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 21.5.2018.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Kuinka salata kritiikki Facebookissa – herra A ja Greenpeace


Näinä päivinä puhutaan Facebookista, mikä on hyvä. Olisi ollut jo paljon aiemminkin, mutta kun se on vaan niin ikävää katsella kriittisesti asioita, joista kaikki muut ovat vähintäänkin sekavan innostuneita.

Meille on kerrottu, että yritykset ovat voineet ostaa henkilötietoja massamitassa Facebookilta. Luovutukseen on sanottu liittyvän ehtoja käyttöoikeuksista. Etu- tai jälkikäteen on vaadittu, että luovutetut tiedot on tuhottava, mitä ei liene tehty.

Tämä on ollut epäilyttävää, vastenmielistäkin. Mutta luuletteko tosiaan, että Facebookissa vain niin sanottu suuri raha – tai no, mikä on suurta ja mikä on rahaa – harhauttaa. Esimerkiksi omia keskustelupalstoja voi manipuloida mitä ihmeellisimmin tavoin, jos vain on viitseliäisyyttä, rahaa tai molempia.

Ystäväni, herra A, osallistui kriittisesti Greenpeacen keskustelusivuun. A halusi keskustella Greenpeacen tukijoiden kanssa järjestön toimintatavoista.

Alku meni hyvin. A esitti mielipiteitä, niitä kommentoitiin. Sitten ilmeni ongelmia, kuten että A:n kommentit poistettiin. Perusteluksi esitettiin, että ne eivät olleet rakentavia.

Sen seurauksena A kirjoitti uusia kommentteja. Nekin poistettiin.

Ylläpitäjälle tämä oli kiusallinen ongelma. Kun kommentit todellisuudessa olivat asiallisia ja järkeviä, minkä jokainen niitä lukenut ymmärsi, tavallinen seuraaja ja järjestön kannattaja saattoi alkaa ihmetellä, miksi asiallinen kritiikki poistetaan järjestön sivuilta.

Piti keksiä parempia keinoja.

Piti päästä uimaan kastumatta. Piti keksiä menettely, jossa kritiikki sekä näkyy että ei näy. Facebookissa sekin toimii.

Jopa niin, että kukaan ei havainnut mitään – tai siis eivät ainakaan herra A eikä Greenpeacen Facebook-sivua seuraava kannattajajoukko.

Minä en tiedä, miten tämä tehtiin, mutta A pääsi tapahtuneen jäljille keskusteltuaan Facebook-keskusteluistaan muiden osallistujien kanssa kasvotusten, face-to-face.

Käsitykset siitä, mitä FB-keskustelussa oli ja ei oltu sanottu, kävivät mahdottomiksi ymmärtää. Niinpä herra A päätti tehdä kokeen.

Hän kirjautui keskusteluun toisena henkilönä ja toisella tietokoneella. Paljastui hämmästyttäviä asioita.


Kävi ilmi, että muille Greenpeasen Facebook-sivun seuraajille hänen käymästään keskustelusta ei näkynyt mitään. Yksikään herra A:n päivityksistä ei näkynyt yleisessä feedissä, eivätkä myöskään hänen saamansa vastaukset.

Mutta ne näkyivät herra A:n feedissä, ehkä myös niiden feedissä, jotka häntä olivat kommentoineet.

Sen sijaan yleisessä feedissä näkyivät kaikki muut päivitykset – tai mistä me senkään tiedämme. Sen me tiedämme, että se, mitä siellä näkyi, oli Greenpeacea kohtaan vähintäänkin kritiikitöntä, ellei kannattavaa.

Minun on vaikea käsittää, kuinka tämä on mahdollista, siis teknisesti. Mutta hyödyllistä tämä on ilman muuta, ainakin sille, jolla on intressiä manipuloida vapaata keskustelua omiin tarkoituksiinsa.

Menetelmä – mikä lieneekään – on mahtava väline sille, joka haluaa antaa itsestään kuvan vapaan tiedonvälityksen edustajana ja tukijana, mutta todellisuudessa ei sitä ole eikä kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

Tällainen taho pystyy siis antamaan kannattajilleen vaikutelman, että keskustelu on vapaata, vaikka se todellisuudessa sensuroidaan täysin. Sama vaikutelma syntyy myös kriitikoille, joita todellisuudessa sensuroidaan heidän itse tajuamatta siitä mitään.

Hämmentävää.

Vasemmalla herra A:lle Facebookissa näkynyt keskustelu. Oikealla sama keskustelu siten kuin se näkyi yleisölle.