Sivut

torstai 28. maaliskuuta 2019

Borg haukkuu metsäalaa turhaan


”Metsiä tulee hoitaa eettisesti kestävin menetelmin”, otsikoitiin filosofian tohtori Pekka Borgin kirjoitus Helsingin Sanomissa 12. maaliskuuta. Borg oli huolestunut siitä, että Suomi ei ole pystynyt pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähenemistä.

Arvostetun luontoasiantuntija Borgin huoli on oikea. 8. maaliskuuta julkistettu uhanalaisarvio, Punainen kirja kertoo, että lajien uhanalaisuus on kääntynyt kasvuun viime kymmenen vuoden aikana. Borg on oikeassa siinäkin, että kehityksestä on arvosteltu metsätaloutta.

Mutta kun hän, perustelematta, ryhtyy olemaan samaa mieltä tämän arvostelun kanssa, hän asettuu helppoon valtavirtaan. Sen mielestä Suomen lajien uhanalaistumisesta on sopivaa syyttää metsätaloutta, olkoonkin että juuri Punaisen kirjan mukaan metsälajien uhanalaisuus ei ole kasvanut.

Punaisen kirjan viesti on selvä: metsäluonnon hoito kannattaa. Uhanalaisten metsälajien osuus tutkituista metsälajeista on edellisen arvion jälkeen pysynyt samana. Osuus on yhdeksän prosenttia, liki kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin Suomen luonnossa keskimäärin.

Tämä mittari on kuitenkin huono, sanovat kriitikot, olkoonkin että he itse käyttävät sitä mieluusti, jos se näyttää negatiivisia tuloksia. Niin käyttivät Punaista kirjaa julkistaneet tutkijatkin.

Kun mittari näyttää hyvää tulosta, se vaihdetaan. Vuoden 2010 arvion jälkeen kriitikot alkoivat verrata sitä, kuinka monta lajia on siirtynyt uhanalaisluokituksessa negatiiviseen ja kuinka monta positiiviseen suuntaan.

Tämä mittari on siitä hyvä, että se ei näytä koskaan positiivista tulosta. Mikä hyvänsä tulos voidaan kyseenalaistaa, ja on kyseenalaistettu, koska eiväthän luokkamuutokset ole samanarvoisia.

Tähän lienevät kyllästyneet uhanalaistutkijatkin. Niinpä he kehittivät vuoden 2010 arvion jälkeen uuden mittarin, uhanalaisindeksin. Sen avulla uhanalaisuuden muutoksia pitäisi voida arvioida kokonaisuutena.

Indeksi on laskettu paitsi uhanalaisuudelle yleensä, myös eri eliöryhmille ja elinympäristöille, kuten metsä. Ja mitä sanoo indeksi metsälajien uhanalaisuudesta? Se sanoo, että tilanne on heikentynyt, kokonaista 0,2 prosenttia.

Muutos on niin pieni, etteivät siitä viitsi puhua kuin kaikkein jaksavimmat kriitikot, joskin heitäkin riittää. Jos esimerkiksi 90 sentin maitopurkin hinta laskisi 0,2 prosenttia, uusi hinta olisi 89,82 senttiä.

Metsä kuitenkin otetaan aina esimerkiksi, kun halutaan puhua lajien uhanalaistumisesta. Siihenkin on olemassa sopiva luku: kaikista elinympäristöistä juuri metsissä elää eniten uhanalaisia lajeja.

Tämä on luonnollista, niin kuin tutkijat sanoivat Punaisen kirjan julkistamistilaisuudessa: koska metsälajeja on Suomessa eniten, muuten ei voisi ollakaan.

Ikävää sinänsä, että Pekka Borg kumppaneineen ohjaa uhanalaisuudesta kiinnostuneiden ihmisten huomion suuntaan, missä kokonainen elinkeino tekee ja on jo pitkään tehnyt tuloksellista työtä.

Toinen mahdollisuus olisi puhua siitä, missä ongelmat ovat pahimmat ja missä kansalaiset voisivat vaikuttaa. Kuten vaikkapa maatalouden perinneympäristöt.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 25.3.2019.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Hiiliromanttista anekauppaa



Romanttisen käsityksen mukaan koskematon luonto on tasapainossa. Luonto ei tasapainoa kuitenkaan tunne. Sitä tarvitsee vain ihminen, joka yrittää ymmärtää luontoa.

Valitettavasti jotkut ottavat nämä ihmisen käsitteet todesta ja alkavat kuvitella, että esimerkiksi koskematon metsä kehittyy kohti tasapainoa, arvokasta vanhuutta. Tällainen metsä on suuri hiilen varasto ja nielu, missä puut kasvavat kaiken aikaa ja kuolevat lopulta ”vanhuuteen”.

Sen kummemmin arkijärki kuin tutkimuskaan eivät tue tätä näkemystä. Siis todellakin: vanha metsä ei ole hiilinielu.

Esimerkiksi Sitra kirjoitti Twitterissä 21.3. viime vuonna, että vanhat metsät ovat paljon suurempia hiilinieluja kuin nuoret:


Kun kysyin, minne se hiili voisi ikuisesti mennä, Sitra vastasikin ikimetsän olevan vain merkittävä hiilivarasto.

Sitra viittasi norden.org-sivun tutkimukseen Biodiversity, carbon storage and dynamics of old northern forests. Siinä sanotaan, että koskematon metsä säilyy hiilinieluna pitkään. Kuinka pitkään, sitä ei sanota.

Sitran viestintäasiantuntija Sanna Autere heittäytyi blogissaan 20.12. sanomaan, että ”sijoittamalla sata euroa Luonnonperintösäätiön ikimetsien suojeluun kompensoit hiilijalanjälkeäsi hurjat 97 prosenttia vuodessa”.


Siis riippumatta elämäntavoistasi, ei 96 eikä 98 vaan tasan 97 prosenttia, ikuisesti. Ja tämä sijoittamalla toimenpiteeseen, joka ei vaikuta luonnon todelliseen tilaan yhtikäs mitään.

No mitäs, sanoihan Sitra Twitterissä maaliskuussa niinkin, että ”ostamalla ikimetsää kompensoit hiilijalanjälkeäsi jopa 115 %!”


Jos tämä ei ole anekauppaa niin mikä sitten? Miksi arvostella ihmisiä tietämättömiksi, kun Sitra kirjoittaa tällaista?

Sitten törmäsin Twitterissä suomalaisen IBC-Carbon-yhteisön viime vuoden helmikuussa esittämään väitteeseen, että vanha metsä säilyy hiilinieluna.


Kun kysyin perusteluita, sellaiseksi tarjottiin linkkiä Nature-lehdessä 15.1.2014 julkaistuun artikkeliin Rate of tree carbon accumulation increases continuously with tree size. Tämä tutkimus kuitenkin todistaa vain, että suuret puut sitovat hiiltä enemmän kuin pienet.

Vaikka IBC-Carbon ei verkossa kerro taustoistaan oikeastaan mitään, Talouselämä-lehden mukaan sen takana on useita merkittäviä metsäntutkijoita. Kuinka heidän ammattikunniaansa sopii julkisten väitteiden perustelu täysin kestämättömillä verkkolinkeillä.

Vanhaa metsää väittää hiilinieluksi myös WWF, esimerkiksi lausunnossaan Kansallisesta metsästrategiasta ja myös mainitussa Twitter-keskustelussa Sitran kanssa. WWF:llä on esittää tuekseen yksi tutkimus, Nature-lehdessä 11.9.2008 julkaistu artikkeli Old-growth forests as global carbon sinks.

Se todistaa, että metsä toimii hiilinieluna jopa 800 vuoden ikään asti. Tulos perustuu alussa kuvaamaani hiiliromanttiseen näkemykseen, joka ei vastaa todellisuutta.

Tutkimuksessa sanotaankin, että ”häiriötilanteessa” – siis metsäpalossa, sienituhossa, myrskyssä – suuri osa tällaiseen metsään ja jopa sen maaperään varastoituneesta hiilestä ”kuitenkin” vapautuu.

Ympäristöjärjestöt arvostelevat metsätaloutta siitä, että se ei tuota lahopuuta. Jos ne nyt väittävät, että vanha metsä on ikuisesti merkittävä hiilinielu, niiden on käännettävä tämäkin takki: ikuinen hiilinielu tarkoittaa tuhovapaata metsää, missä lahopuuta syntyy ratkaisevasti vähemmän kuin ennen väitettiin.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 25.2.2019.

Kirjoitusta kommentoi yliopistonlehtori Atte Komonen, kommentti on luettavissa täällä.

Sitra kommentoi kirjoitustani ensimmäisen kerran omilla verkkosivuillaan ja sen jälkeen 8.3.2019 myös Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä. Kirjoitusten sisältö oli sama.

Vastineessaan Sitra sanoutuu irti esittämistään laskelmista sanomalla, että "laskennasta vastaa D-Mat Oy". Kysyin D-Mat-yhtiöstä myöhään perjantai-iltana 1.3., mihin Sitran sivuilla esitetyt laskelmat perustuvat. Kun vastausta ei kuulunut, uudistin kysymykseni aamupäivällä 7.3. Tähän päivään mennessä en ole saanut vastausta.

Tai oikeastaan, sainhan minä D-Matista yhden vastauksen:


Tämä viesti tuli minulle D-Mat Oy:n työntekijä Michael Lettenmeierilta perjantai-iltana, 1.3. klo 23.10., 44 minuuttia sen jälkeen kun olin lähettänyt kysymykseni. Koska kuvasta ei ehkä saa selvää, viestin sisältö on luettavissa tässä:


..................
...äh, jäi kesken…

Mäntyranta on siis nykyään töissä Suomen Metsäyhdistyksessä, eli tiukasti metsäteollisuuden leivissä. Mahtaako tämä tarkoittaa, että metsäteollisuus on jo pelkäämässä meidän lukuja, sehän olisi hienoa ;-)
..................

Jos mitään ymmärrän, Lettenmeier on, melko pian saatuaan ensimmäisen kysymykseni, lähestynyt jotakin yhteistyökumppaniaan. Tämä henkilö lienee vastannut ja Lettenmeier on vastannut takaisin, mutta vastaus on jäänyt kesken ja loppuosa onkin tullut minulle.

Miksi julkaisen tämän? Ensiksi puhdasta turhautumistani: olen ollut vilpittömin mielin liikkeellä, mutta saatuani Lettenmeierin viestin minusta alkoi tuntua siltä, että minuun suhtaudutaan kuin johonkin hölmöön, jonka kysymyksiin ei tarvitse edes yrittää vastata.

Toiseksi siksi, että mielestäni tämä viesti kertoo jotakin siitä, millä asenteella Sitran yhteistyökumppanit työtään tekevät. Onko tarkoitus, että metsäteollisuus pelkää heidän lukujaan? Luuleko D-Mat ihan oikeasti, että heidän lukunsa pelottavat ketään, varsinkin jos niiden takana olevia laskelmia ei voida julkaista?

Vähemmän merkityksellisiä ovat Lettenmeierin minua koskevat väitteet. Ihan vain tiedoksi, että Metsäyhdistys ei määrittele sitä, mitä minä teen vapaa-ajallani, eikä myöskään metsäteollisuus - näin pieni asia sitä tuskin voisi vähempää kiinnostaa.

Metsäyhdistys on yhdistys, jonka hallituksessa on noin kymmenen jäsentä ja niistä vain yksi edustaa metsäteollisuutta. Itse en viitsisi Lettenmeierin tavoin halveksia niitä muita jäseniä, enkä myöskään Metsäyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaa, joka sattumoisin on töissä Sitrassa.

KORJAUS 21.3.2019: Virke "Jos mitään ymmärrän, Lettenmeier on, melko pian saatuaan ensimmäisen kysymykseni, lähestynyt Sitraa tai jotakin sen työntekijää" on muutettu muotoon: "Jos mitään ymmärrän, Lettenmeier on, melko pian saatuaan ensimmäisen kysymykseni, lähestynyt jotakin yhteistyökumppaniaan". Siitä, että viesti olisi lähetetty Sitraan, ei ole näyttöä. Lisäksi kirjoituksesta on poistettu lause "Sitran suhteen tämä ei edes ole ensimmäinen kerta" sekä pari muuta mainintaa Sitrasta. Pahoittelen virhettäni.