torstai 20. helmikuuta 2020

Suomi ON metsiensuojelun kärkimaa


Tämä kirjoitus julkaistiin joissain sanomalehdissä vastineena Panu Kuntun (WWF) kirjoitukseen parissakin lehdessä, kuten Kalevassa ja Satakunnan Kansassa.

Kunttu vastasi toimittaja Pekka Maunon ihmettelyyn, että eikö Suomi olekaan luonnonsuojelun mallimaa. Kimmokkeena Maunon kirjoitukseen oli Suomen ympäristökeskuksen tiedote, jonka otsikossa todettiin, että ”Suomi on häntäpäässä suojellussa maapinta-alassa”.

Maunon hämmästystä voi helpottaa sillä, että hän ei ollut yksin: ympäristökeskuksen tiedotteen otsikko todellakin oli täysin harhaanjohtava.

Meillä Suomessa suojeluksi on hyväksytty vain ja ainoastaan tiukka suojelu, mikä tarkoittaa sitä, että suojelualueilla ei tehdä suurin piirtein mitään. Nimenomaan tätä ympäristöpiirit ovat halunneet ja sitä ne ovat myös saaneet: Euroopan unionin oman arvion (Jesús San-Miguel Ayanz, Andreas Schuck, Jari Parviainen, Markus Lier: Criterion 4 in Forest Europe, 2015: State of Europe’s Forests 2015) mukaan yli puolet unionin tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa.

Ympäristökeskuksen viestinnässä laadittu otsikko on totta vain, jos suojeluun lasketaan mukaan kaikki se lepsusuojelu, mitä Itämeren eteläpuoleiset maat suojeluksi kutsuvat. Näillä suojelualueilla lehmät laiduntavat, metsää hakataan, kaikki lahopuu kannetaan metsistä pois ja ihmiset katselevat siivottuja metsiä asvaltoidulta poluilta.

Meillä tällaista ei katsottaisi suojeluksi ollenkaan, mutta tällaisella tilastonikkaroinnilla tilanne saadaan näyttämään kotimaan kannalta huonolta. Ikävintä on, että monetkin lehtijutut ovat noudattaneet täysin ympäristökeskuksen ilmeisen tietoisesti vääristelevän otsikon linjaa, sillä vaikka etelän lepsusuojelukin otettaisiin mukaan, Suomi olisi Euroopan viiden parhaan suojeijan joukossa.

Kunttu taas viittaa moitteissaan keväällä julkistettuun Suomen lajien uhanalaisarvioon. Niin Kunttu kuin muutkin löytävät arviosta omaa näkökantaa parhaiten tukevat luvut.

Tämän takia uhanalaistutkijat laskivat uhanalaisindeksin, joka vetää yhteen arvion tulokset. Kunttu kuitenkin siteeraa mieluummin lukuja, joita hän on itse etsinyt arviosta, eikä tätä tutkijoiden nimenomaan kokonaisnäkemykseksi tarkoittamaa indeksiä.

Syy on ilmeinen. Indeksin mukaan Suomen metsälajien uhanalaistilanne on todellakin heikentynyt viime kymmenen vuoden aikana, kokonaista 0,2 prosenttia. Jos esimerkiksi 90 sentin maitopurkki halpenisi saman verran, sen uusi hinta olisi 89,82 senttiä.

Käytännössä muutosta ei ole tapahtunut.

Siispä jos uhanalaistilanne heikkeni kymmenen vuotta sitten – niin kuin esimerkiksi WWF tuolloin vankasti väitti – kehityksen on täytynyt kääntyä parempaan suuntaan, jotta indeksi olisi voinut palata kymmenen vuoden takaiselle tasolle.

Kunttu on siis yksiselitteisesti väärässä sanoessaan, että uhanalaisuuskehitys Suomen metsissä jatkuu, jos hän tarkoittaa sillä uhanalaisuuden lisääntymistä.

Uhanalaistutkijoiden mukaan suurin yksittäinen syy metsien hyvään tilanteeseen on säästöpuiden jättäminen pystyyn päätehakkuiden yhteydessä. Tämä on parantanut erityisesti lahopuusta riippuvaisten lajien selviämistä.

Kun Kunttu siis kirjoittaa, että ”vaikuttavinta suojelua on runsaspuustoisten metsämaan metsien siirtäminen pysyvästi pois metsätalouden käytöstä”, se ei tutkimuksen valossa näytä todelta ja hänen tulisi perustella väitteensä.

Kunttu myös kirjoittaa, että kitumaiden suojelu ei tuo suojaa ”suurelle osalle” metsissä elävistä lajeista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että se tuo suojan suurelle osalle.

Ympäristöjärjestöt tuovat jatkuvasti esille näkemystä, jonka mukaan vain tuottavan metsämaan suojelu on arvokasta, kun taas vähätuottoisen kitumaan suojelu ei ole tärkeää (vaikka sitäkin pitää suojella).

Tässä hämmästyttää eniten se, että metsätalouden maan jako tuottavaan metsämaahan ja vähätuottoiseen kitumaahan perustuu metsän taloudelliseen eikä luonnonsuojelulliseen arvoon.

Luonto ei ole tästä määrittelystä kiinnostunut, mutta ympäristöjärjestöt ovat. Mitä ilmeisimin siksi, että niiden näkemyksen mukaan arvokasta suojelua on vain se, joka tuottaa mahdollisimman suuret menetykset metsäalalle.

Korjattu 8.4.2020: Virke "Euroopan unionin oman arvion mukaan kokonaista 80 prosenttia unionin tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa" on muutettu muotoon "Euroopan unionin oman arvion mukaan yli puolet unionin tiukasti suojelluista metsistä on Suomessa". Lisäksi virkkeen "Ikävintä on, että monetkin lehtijutut ovat noudattaneet täysin ympäristökeskuksen ilmeisen tietoisesti vääristelevän otsikon linjaa" perään on lisätty lause "sillä vaikka etelän lepsusuojelukin otettaisiin mukaan, Suomi olisi Euroopan viiden parhaan suojeijan joukossa".