Sanateollisuus pärjää aseillekin

Kesän aikana tiedotettiin Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksestä, jonka mukaan kaikki puolustusvälinetehdas Patrian Egyptin-tykkikauppoihin liittyvät lahjussyytteet hylättiin. Syytteitä hyväksyttiin vain kirjanpitorikoksiin liittyen.

Patria oli käyttänyt edustajanaan paikallista ”agenttia”. Syytteen mukaan osa ”agentin” palkkioista oli päätynyt Patrian tahdosta lahjuksiksi. Käräjäoikeus taas sanoi, että kauppoihin liittyi ”liiketoimintaan kuulumattomia maksuja”, mutta koska ”agentin” työntekijät eivät ole virkamiehiä, lahjussyyte kumottiin.

Näin asiasta tiedotti muun muassa Helsingin Sanomat. Ja nimenomaan tiedotti. Journalismia jutussa ei ollut juurikaan.

Erilaisten lahjusjuttujen yhteydessä Patriaa on arvosteltu monesta. Lieneekö syy se, että yhtiö tekee muun muassa aseita, mitä monen toimittajan on mahdotonta pitää oikeamielisenä.

Esimerkiksi ”agentin” käytöstä on kirjoitettu moralisoivaan sävyyn. Mielestään tutkivaa journalismia tekevissä mediatuotteissa on annettu ymmärtää, että tällaista järjestelyä tarvitaan vain, jotta voitaisiin peitellä lahjusten antaminen.

Menettely on kuitenkin ulkomaankaupassa sangen yleinen. Jos se olisi edes todennäköinen merkki lahjonnasta, käräjäoikeuksilla olisi paljon enemmän töitä.

Menettelyä on toki mahdollista käyttää myös lahjusten peittelyyn. Pirkanmaan käräjäoikeus olisi päässyt aprikoimaan tätä, jos se olisi päättänyt pitää ”agentin” työntekijöitä viranomaisina.

Sen jälkeen olisi pitänyt päättää, olivatko ”liiketoimintaan kuulumattomat maksut” lahjuksia. Jos näin olisi päätetty, olisi pitänyt päättää vielä sekin, maksettiinko lahjukset Patrian tieten, vai peräti toivomuksesta.

Voisi kuvitella, että tällaiselle on vaikea löytää näyttöä, vaikka Patria olisikin syyllinen. Tuomio olisi siis todennäköisesti ollut vapauttava.

Mutta onko se oleellista? Kysymyksiä jää paljon.

Miksi Patria joutuu käymään asiassa oikeutta? Vaikka käräjäoikeuden päätöksestä on valitettu, täytyy kysyä: onko oikeusprosessi saavuttanut tuloksensa? Väitän, että on.

Nimenomaan aseteollisuudessa tällaiset oikeudenkäynnit ovat aivan tavanomaisia, ja lähes aina ne perustuvat kilpailijoiden tekemiin ilmiantoihin. Patriastakin niitä on tehty useita, vaikka Patria itse ei ole niitä tiettävästi tehnyt.

Ilmiantojen tarkoitus on haitata kilpailijan liiketoimintaa. Tässä mielessä oikeusprosessi on varmasti saavuttanut tuloksensa, oli tuomioistuimen päätös mikä hyvänsä.

On kiintoisaa, että suomalaiset tiedotusvälineet eivät ole missään vaiheessa tuoneet tätä seikkaa esiin. Ja koska Patria on suomalainen yhtiö, sitä eivät ole tietenkään tehneet minkään muunkaan maan tiedotusvälineet.

Takana on luultavasti journalistien ikioma syyllisyysolettama: liiketoiminta – ja aivan erityisesti aseteollisuus – on aina mieluummin moraalitonta kuin rehtiä. Tähän on vain yksi poikkeus.

On ala, joka ei Suomessa ole koskaan joutunut toimittajien syyllisyysolettaman hampaisiin: tiedotusvälineiden kustantaminen. Muualla maailmassa tämäkin lasikaappi on jo särjetty.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 31.8.2011.

Järkyttävää tuhlausta

Kun on Kemijärveltä kotoisin, ei parane paljon puhua. Tämä opetettiin jo pienenä.

Ei parane puhua hyvää Kemijärvestä, koska on jäävi. Eikä pahaa, koska saa turpaan.

Arvelin silti rohkaistua.

Siitä on jo vuosia, kun älysin tämän: sen komeampaa maisemaa kuin on Kemijärven keskustaan viitostieltä Sipovaarasta käsin, ei olekaan. Sitä maisemaa katselin koko kakara-ajan, mutta ymmärsin sen kauneuden vasta, kun olin ollut Kemijärveltä pois pitkästi yli kymmenen vuotta.

Eikä mikään ole sen komeampi tapa tervehtiä vierasta kuin on se, mikä kohtaa Luusuasta tulevaa, kun hän saapuu Pitkävaaran kohdalla olevalle mäelle: Kemijärven hieno kirkko tervehtii tien avaamassa maisemassa väsynyttä matkaajaa.

Missään en ole nähnyt niin hienoja maisemia kuin Kemijärvellä. Niiden ylivoima ei ole luonnossa, vaan luonnon ja ihmisen yhteistyössä. Ihmisen tavassa käyttää luontoa, sopusoinnussa luonnon kanssa.

Oikein mieltäni raasti kiivetä Perävaaraan, jonne on, kuten kemijärveläiset hyvin tietävät, perustettu tanssipaikka siitä syystä, että sieltä on hyvät maisemat.

Mutta näkikö sieltä maisemia? Ei.

Mitään vinkkiä Perävaarasta turistille ei ollut, mutta minä tiesin sen. Aikoinaan maisemat näkyivät, nyt eivät. Niin paljon olivat puut kasvaneet.

Perävaarasta avautuva näkymä olisi huikea – ja ennen muuta siksi, että maisemassa näkyy luonnon lisäksi ihmisen kaunis kädenjälki. Verrattuna esimerkiksi kainuulaisiin vaaramaisemiin näkymä on, Kainuuta ollenkaan väheksymättä, kertaluokkaa huimaavampi.

Mutta Perävaaran päällä ei ole mitään mistä katsella.

Sääntö on, että kemijärveläinen ei maisemastaan mitään ymmärrä – niin kuin en ymmärtänyt minäkään aikoinani.

Näkötorni on paikka viestiä. Miksi Kemijärvelle ylipäätään on tultu asumaan – koko Suomen mittakaavassa viljavimpien tulvaniittyjen takia.

Miten on tukinuitto mennyt, miten tulvat? Kuinka pieni ihmisen kädenjälki kuitenkin on lappilaisessa luonnossa?

Miten Kemijärven sillan pohjoispuolen luirusaaret ovat muodostuneet – se kiinnostaa kaikkia niitä, jotka ovat ne havainneet. Kemijärveläiset eivät heihin kuulu. Heidän viestinsä on, että menkää tuntureille.

Lähes yhtä komeat näkymät ovat Isokylän takana olevan Kotavaaran huipulta, minne onkin pystytetty näkötorni. Se nimenomaan on poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Näin siksi, että se on rakennettu yksityisin varoin. Siksi se on, ymmärrettävistä syistä, jäänyt puolitiehen: maanomistaja on laittanut siihen omaa rahaa aivan riittävästi, mutta esimerkiksi kaupunki ei liene kiinnostunut siitä vähääkään.

Niinpä tornin turvallisuustaso on määritelty entisaikojen palovartijoiden mukaan. Seurueessani ollut peruskoulunopettaja sanoikin, että ihan vaan turvallisuussyistä yksikään opettaja ei nykyaikana uskaltaisi päästää oppilaitaan torniin.

Se kertoo kaiken. Tällainen on kauheaa tuhlausta. Miksei Kemijärven kaupunki ymmärrä kaikkein parasta matkailuvalttiaan, kaupunkia itseään, sen maisemia ja vaaroilta aukeavaa, henkeäsalpaavaa näkymää ihmisen elämän kehitykseen?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 2.8.2011.