Suojeluväki tietää kyllä

Joskus tuntuu, että kaikkein vähiten suomalaisesta metsäluonnosta tietävät ne, jotka sitä oman ilmoituksensa mukaan suojelevat. Esimerkiksi Turun lintutieteellisen yhdistyksen petolintuasiantuntija Seppo Pekkala selitti Yleisradion verkkosivulla 11. kesäkuuta Suomen suurinta ”citykanahaukkojen” keskittymää Turussa sillä, että sopivat pesäpuut ovat hävinneet metsistä.

Tuskin on, sillä järeiden puiden määrä kaikkialla eteläsuomalaisissa metsissä on Valtakunnan metsien inventointitietojen mukaan noussut jo kauan.

Tietämättömyys onkin huono selitys. Tiedolta ei voi välttyä, jos seuraa suojelusta käytävää keskustelua.

Paremmin suojelijoiden toimintaa selittää tarve poistaa metsiä talouskäytöstä. Suojeluhinku kohdistuu säännöllisesti metsiin, jotka ovat taloudellisesti, mutta ei välttämättä suojelun kannalta arvokkaimpia.

Vedotaan esimerkiksi uhanalaisiin lajeihin, vaikka niiden osuus tutkituista lajeista on kääntynyt laskuun, ja eniten juuri metsissä. Niiden avulla halutaan lisää tiukasti suojeltuja runsaslahopuustoisia kangasmetsiä, siis tukkimetsiä, vaikka niitä on suojeltu Suomessa eniten ja vaikka 40 prosenttia uhanalaisista lajeista pystyy elämään myös talousmetsien elinympäristöissä.

Toisaalta lehtojen suojelua ei esitetä juuri koskaan, olkoonkin että uhanalaisista metsälajeista puolet on lehtolajeja. Lehtoja on Suomen metsistä vain kaksi prosenttia, kun tukkimetsiä on paljon ja ne ovat arvokkaimpia taloudellisesti.

Liito-orava – Suomen pyhä lehmä
Suomen luonnon pyhä lehmä on kuitenkin liito-orava. Uhanalaisuusluokituksessa se katsotaan vaarantuneeksi, niin kuin nisäkkäistä myös euroopanmajava, ilves, hilleri, karhu ja pikkulepakko.

Mutta ottaisiko esimerkiksi ympäristöministeri näitä muita erityissuojeluunsa, niin kuin hän teki Kainuun liito-oravan suhteen Vihreässä blogissa 14. kesäkuuta?

Ei, koska tuosta listasta vain liito-oravan avulla voidaan poistaa metsiä talouskäytöstä. Kuten Niinistö toteaa, liito-oravan suhteen Kainuun ELY-keskus sentään on ajan tasalla. Jos ei olisi, siitä varmaan myös seuraisi jotakin, toisin kuin Talvivaaran kohdalla.

Nyt on keksitty sekin, että liito-oravan tulee säilyä nimenomaan vanhoissa metsissä. Kaupunkiin eksyneet liiturit eivät siis vähennä suojeluntarvetta, mutta silti nekin on suojeltava. Liituri pysyy uhanalaisena, vaikka me hukkuisimme niihin, jos se ei ymmärrä elää siellä, missä luonnonsuojelijat haluavat.

Kuinka viisas tämä sukupolvi onkaan!
Näin manipulatiivinen näkemys luonnosta on ainutlaatuinen. Tämä sukupolvi osoittaa tuon tuostakin olevansa niin viisas, että se voi määritellä, missä muiden lajien on elettävä ja millaisena maailman on säilyttävä tästä ikuisuuteen?

Lisäperusteita liito-oravan suojeluun saadaan ensi syksynä, kun sen kantaa taas arvioidaan. Nyt nimittäin aiotaan käydä tutkimassa vain sellaisia ruutuja, joilla liito-oravia on havaittu aiemmin.

Oletettavasti liito-orava on muuttanut osasta ruutuja pois. Saanemme siis lukea lehdistä, että kanta vähenee.

Tämä on vähän sama kuin väestönlaskenta tehtäisiin tutkimalla vain loma-asunnoiksi myytyjä kemijärveläisiä kerrostaloja. Ja marraskuussa.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 11.8.2014.

Kauppakamarissa ei nähdä metsää

Kannattaisi lukea Wälskärin kertomuksia, jotta tietäisi missä mennään. Sieltä löytyy viittaus myös Axel Oxenstiernan usein – ja usein väärin – siteerattuun lausuntoon pojalleen, kun Oxenstierna halusi rohkaista nuorukaista valtiollisiin tehtäviin: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."

Minä en halua sanoa, että Kauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän järki olisi vähäinen. Tahto varmaan kuitenkin on sitä suurempi – ehkä jopa järjen kaatava.

Kuuluneeko Penttilä siihen joukkoon, joka tuottaa Suomesta vääristeltyä ja vastenmielistä tietoa ulkomaille pahalla tarkoituksella. Yleensähän näiksi lasketaan niin sanotut luonnonsuojelijat.

Ehkä ei, sillä hänen tarkoituksensa on epäilemättä hyvä.

Penttilä nimittäin loihe lausumaan muutamassa ”Arvopaperilehdessä”, suom. Financial Times, armon päivänä 23. kesäkuuta 2014, todistaakseen Suomen talouden huonoa kulkua, muun muassa että sen ”metsäyhtiöt leikkaavat kustannuksiaan ja sulkevat tehtaitaan”. Näin lyhyesti, näin murskaavasti.

Onko 60 kilometriä liikaa?
Haluan ensinnä sanoa, että kansantaloutemme todella on huonossa jamassa. Ainakin jos siitä mitään ymmärrän. Että siinä mielessä Penttilä voi olla varsin oikeassa.

Mikä minua ihmetyttää, on metsäteollisuuden ottaminen esimerkiksi asiassa, jossa sen todellisuus todistaa päinvastaista. Paitsi siltä osin, että se leikkaa kustannuksiaan, mutta mitä tähän tulee, sitä Penttilä tuskin suurin vastustaa, jos arvella saa.

Totta on sekin, että metsäteollisuus sulkee tehtaitaan – paitsi että hei, eihän ole! Koska viimeksi olette mokomasta kuulleet? Karihaaran saha ei kelpaa todisteeksi, sillä se lopetti toimintansa jo vuosia sitten.

Päinvastoin: viime noin 12 kuukauden aikana metsäteollisuus on ilmoittanut lukuisista suuristakin uusinvestoinnista tähän Penttilän surkeaksi mainitsemaan maahan.

Jos nämä investoinnit toteutuvat, raakapuun käyttö maassamme lisääntyy runsaasti yli kymmenellä prosentilla. En ole opiskellut ekonomiaa, mutta voisin kuvitella, että tämä merkitsee dramaattista kysynnän lisäystä.

Tämä ei ehkä silti kovin realisoidu Penttilän näköpiirissä pääkaupunkiseudulla. Nähdäkseen metsää ja metsäteollisuutta pitäisi osata katsoa näiltä ”huudeilta” jopa 60 kilometrin päähän. Se näyttää olevan aivan liikaa sille, joka puhuu koko maasta.

Olisiko kyse populismista?
Suoraan sanottuna, en ymmärrä Penttilän lausuntoa. Paitsi siten, että hänen muut esimerkkinsä olivat jotakuinkin oikeita, mutta sitten oli tämä Suomen ylivoimaisesti tärkein tuotannonala, joka ei oikein sopinut Arvopaperilehdelle suunnitellun jutun kaavaan.

Joten ei mitään, oikaistaanpa vähän totuutta.

Suomeksi sanottuna, harrastetaan niin sanottua populismia. Sen oleellisin ominaisuus on, että antaa mennä, kun kohteet eivät kuitenkaan ole oikein perillä.

Silti voisi kuvitella, että jos Kauppakamarin toimitusjohtaja ei olekaan, niin ainakin sen jäsenet ovat perillä Suomen talouselämästä. Ehkä jopa metsäalasta.

Tai jos asia on toisin, nyt varmaan kannattaisi metsäyritystenkin liittyä Kauppakamariin.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 21.7.2014.