Kestävyys on kolmijalkainen tuoli

Sri Lankan presidentti ilmoitti äskettäin, että moottorisahojen ja sahanterien tuonti maahan kielletään. Jo aiemmin oli päätetty, että maan kaikki moottorisahat on merkittävä poliisin rekisteriin.

Määräysten tavoitteena on lopettaa laittomat hakkuut, jotka ovat pienentäneet maan metsäpinta-alan alle kolmannekseen alkuperäisestä. Ympäristöjärjestöjen mukaan suurin syyllinen ei kuitenkaan ole sahateollisuus, vaan vesivoima- ja turismihankkeet sekä satamien rakentaminen.

Sri Lanka on hyvä huono esimerkki siitä, että kestävyys todellakin on kuin kolmijalkainen tuoli: jos yksikin kestävyyden kolmesta ulottuvuudesta – sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys – katkeaa, koko tuoli kaatuu.

Kukaan ei enää ainakaan Suomessa kiistä sitä, etteikö ekologinen kestävyys olisi oleellista. Metsien kyky tuottaa taloudellista ja sosiaalista hyvää on ilmiselvästi riippuvaista metsäekologian toiminnasta. Sehän metsää pitää yllä.

Sen sijaan on paljon niitä, joiden mielestä taloudellisella kestävyydellä ei niin ole väliä. He ajattelevat, että metsä kyllä tulee toimeen yksinkin ja on oikeastaan parempi, jos ihmisten voitontavoittelu rajataan muualle kuin metsiin.

Näin ei juurikaan ajatella muualla. Esimerkiksi Brasilian keräilijöiden liiton johtaja Joaquim Belon mukaan paras tapa suojella metsää on tehdä se yhdessä metsästä elävien ihmisten kanssa. ”Tämä on tärkeää myös muualla kuin Brasiliassa”, Belo huomautti.

Suomessa kuitenkin ihan vakavasti otettavat ihmiset saattavat olla jopa sitä mieltä, että vapaaehtoinen metsien suojelu on huono keino, koska se on – niin, vapaaehtoista. Siitä seuraa vain tehottomuutta ja huonoa suunnittelua.

Metsästä elävät ihmiset kannattaisi kuitenkin ottaa tosissaan. Metsät voi tietenkin suojella, vaikka väkipakolla, mutta ihmiset jäävät, koneineen kaikkineen. He ottavat elinkeinonsa jostakin, ellei muuten niin laittomasti.

Aivan kuin Sri Lankassa, kävi myös Kaukasuksella, kun Neuvostoliiton kaatuminen vei leivän suusta. Metsää alkoi kaatua yön pimeydessä.

Nyt on helppo sanoa, että tuo ei ole mahdollista länsimaissa. Kuitenkin esimerkiksi Kreikan talouskriisin aikaan havaittiin, että puut alkoivat kadota jopa Ateenan puistoista. Eivät olleet turvassa edes länsimaisen kulttuurin arvokkaimpien muistomerkkien ympäristöt.

Ja kun Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa suojeltiin vuosituhannen alussa 630 000 hehtaaria sademetsää täysin paikallisten elinehdoista piittaamattomalla tavalla, epävarman korvaushankkeen kulut olivat vain kaksi kolmasosaa Greenpeacen 30 miljoonan euron kampanjakuluista.

Greenpeacen ohje oli, että veistäkää toteemipaaluja turisteille – alueella, joka on monen tunnin päässä isoista kaupungeista ja jossa sataa aina.

Mutta eivät ihmiset toimettomiksi jääneet. Viranomaisten saavuttamattomiin suojelumetsiin kaivettiin luolia, joissa viljeltiin hamppua voimalinjoista varastetulla sähköllä. Viljelmät sekoittivat Yhdysvaltain huumemarkkinat keskilännessä saakka.

Mutta puut säästyivät.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 24.6.2019.