Kuoliaaksihakattu metsäkeskustelu

 

Helsingin Sanomain kirjoitus Hakattu mielenmaisema (HS, 5.10.) herätti sosiaalisessa mediassa kiihkeitä kannanottoja. Ensin yleensä kauhisteltiin avohakkuuta, sitten ilmaantui joku puolustajakin.

Helsingin Sanomain linjaa on sanottu metsätalousvastaiseksi. Mielipiteen uskottavuutta ei vähennä, että kyseisessä jutussa jopa kannustetaan ja autetaan lukijaa vastustamaan lähiseutunsa hakkuita.

Pääkuvassa on Keurusselän saari, joka on avohakattu rannan suojakaista säästäen, vaikka jutun mukaan sitä ei säästetty.

Kuva on otettu lennokilla. Se ei siis edusta yhdenkään ihmisen mielenmaisemaa.

Jutun päähenkilö ei omista saarta, mutta on käyttänyt sitä pitkään jokamiehenoikeudet ylittäen, vaikka ilmeisesti maanomistajalta saadun luvan kanssa. Siitä ei osoiteta kiitollisuutta.

 

 

Eniten somekritiikissä ihmetyttää, kuinka mielellään ihmiset lankeavat ilmeisen tarkoitushakuiseen journalismiin. Pakko uskoa, että ihminen ottaa vastaan ja levittää mieluiten juuri sitä, mikä sopii valmiiseen maailmankuvaan:

”Järkyttävää luonnon raiskaamista. Kuka enää voi hyvällä omatunnolla puolustaa avohakkuita osana metsätaloutta. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä”, lateli eräs jutun jakanut.

Yritän tehdä käsittämättömän käsitettäväksi.

Kun saareen mennään hakkaamaan, koneet joudutaan viemään ja tuomaan vesiteitse, samoin puut viemään pois. Kannattavuus ei välttämättä ole kummoinen.

Siksi myytävää on tultava. Mikään jatkuvan kasvatuksen hakkuu ei tuota sitä tarpeeksi, jos saari on riittävän pieni, niin kuin tässä.

Toisaalta metsänomistaja on investoinut saaripuiden kasvuun. Siksikö hänen pitäisi luopua elinkeinostaan, että jollekin tulee paha mieli?

Esimerkiksi sellaista vaihtoehtoa, että päähenkilö valitsisi jonkun hakkaamattoman saaren lomakohteekseen, ei esitellä. Päinvastoin, vain hakatut tai hakkuulla uhatut saaret kiinnostavat.

 

Jaksoin kommentoida jutun jakajan päivitystä vain näin:

”Mikäpä onkaan helpompaa, kuin valita toisten ihmisten toimintaa koskeva jyrkkä mielipide ja kantaa sitä äänekkäästi. Mitä iloa siitä on, ainakaan muille kuin valmiiksi samanmielisille, sitä en tiedä.”

En silti ole toivoton. Esimerkiksi Ylen Hyvin sanottu -hankkeen pitäisi edistää kunnioittavaa ja toiset huomioon ottavaa keskustelukulttuuria Sitran rahoittaman Erätauko-säätiön hengessä. Olen sanonut, että uskon hankkeeseen sitten, kun se näkyy Ylen jutuissa.

Yllätyksekseni olen varovaisesti pannut merkille, että metsäasioiden käsittely Ylellä saattaa olla muuttumassa. Jos näin on, se on monelle maanomistajalle helpotus.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 18.10.2021.

Metsätuotteiden ikää on pakko pidentää

 

Metsäntutkijat Lauri Mehtätalo ja Juha Lappi vaativat Helsingin Sanomissa (HS, 30.8.) pitkäikäisempiä metsätuotteita. Ajatus oli, että metsien hiilinielu täyttyy ennen pitkää, koska metsiin ei mahdu määräänsä enempää biomassaa.

 

Jos metsäala siis haluaa sen jälkeenkin pysyä hiilinieluna, ainoa mahdollisuus ovat pitkäikäiset tuotteet.

 

Kirjoitus sai metsäalalta tavanomaisen nuivan vastaanoton, jossa keskityttiin enimmäkseen sivuseikkoihin. Reaktiot vahvistivat näkemystä, että alalla suhtaudutaan ilmastonmuutokseen yhä kuin 1990-luvulla: ei huolta, puuhan sitoo hiiltä kasvaessaan ja tuotteissa on kasvava hiilivarasto.

 

Vain kantapään kautta on saatettu oppia, että ilmastonmuutos on globaali ilmiö eikä kansainvälisissä neuvotteluissa voi olla muuta lähtökohtaa kuin se, että kaadettu puu on hiilipäästö, ellei toisin todisteta.

 

Kun taas tuotteiden hiilinielu, se on surkean pieni, mitä ei ymmärretä vieläkään.

 

Kim Pingoudin ryhmä selvitti jo 1990-luvulla, että fossiilipäästöihin verrattuna metsätuotteiden nielu on vain joitakin prosentteja. Eikä alan tuotepaletti liene noista ajoista muuttunut ainakaan pitkäikäisemmäksi.

 

Tilanne on antanut arvostelijoille mahdollisuuden sekoittaa pakka. Mitätön tuotenielu on samaistettu koko metsäalaan. Se tosiasia, että metsä uusiutuu, tyrmätään vaihtamalla puheenaihetta: sanomalla, että lyhytikäisten tuotteiden takia hiili palaa ilmakehään nopeasti ja kestää 70 vuotta, ennen kuin kaadetun puun tilalle kasvaa uusi.

 

Voi kysyä, miksi ihmeessä hiiliatomin pitäisi sitoutua juuri samalle kannolle, mistä se puu kaadettiin. Sehän voi sitoutua, ja sitoutuu, mihin vain. Todellisuudessa metsien hiilivarasto kasvaa tässä ja nyt, joka sekunti.

 

Koskaan ennen ei ole metsätaseita katsottu niin kapeasti kuin nykyään. Siihen syyllistyvät ne, jotka väittävät olevansa ekosysteemien puolestapuhujia. He muistuttavat metsäalaa, että metsä ei ole vain puita, mutta he itse yksinkertaistavat hiilitaseet yksittäisiksi puiksi.

 

Metsäala on tämän edessä valitettavan sanaton.

 

 

Tutkijoiden kirjoituksessaan esittämä tie on ainoa mahdollinen. Onneksi markkinat vievät sille itsestäänkin.

 

Metsätuotteiden ikä kasvaa koko ajan. Jopa uusiutuva diesel muuntuu yhä useammin pitkäikäiseksi muoviksi.

 

Metsästä tehdään silti myös kertakäyttötuotteita, joita ilman esimerkiksi nykyaikainen terveydenhoito ei tulisi toimeen. Jos niitä halutaan tehdä jatkossakin, olisi kohtuutonta laskea tämä lyhytikäisyys metsätuotannon rasitteeksi, ellei löydy parempia vaihtoehtoja.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 20.9.2021.