Sivut

perjantai 31. tammikuuta 2020

Miksi ekologit hylkäävät ekosysteemit


Otsikossa ei ole kysymysmerkkiä. Se johtuu siitä, että luulen tietäväni vastauksen.

Nykyinen keskustelu metsäluonnosta on hämmentävää. Kaikki se, mihin minut nuorena toimittajana opetettiin, tuntuu kääntyvän päälaelleen. Se alkoi jo siitä, miten opiskeluaikaisen soluasuntoni biologian opiskelijat minua kasvattivat.

Etenkin ihmettelen yhtäkkiä täysin hyväksytyksi tullutta asioiden, kuten ekosysteemien pilkkomista mielivaltaisiin osiin ja kokonaisuuksien selittämistä näiden osien toiminnalla. Tätä insinööritieteellistä näkökulmaa biologit ovat osanneet pilkata aina ja korostaneet, että ainakaan ekosysteemien toimintaa ei voi tällä tavalla ymmärtää.

Ekosysteemien suhteen kuvittelin oikeaksi tieksi kokonaisuuksien tutkimisen. Tämä on ekosysteemeissä mielestäni myös kiinnostavinta.

Mutta hämmästyttävää kyllä, tämä ei olekaan enää tärkeää.

Olen ehkä vaarallisella alueella. En ole metsänhoitaja, en biologi, vaan vain toimittaja. Mutta jatkan.

Ennen aikaan sanottiin, että pitää nähdä metsä puilta. Tämä tarkoitti kokonaisuuksien tavoittelua yksityiskohtien yli.

Suomen ilmastokeskustelu käy toiseen suuntaan, vaikka kyse on yhteisestä ilmastosta. Nyt katsotaan vain Suomen metsiä, ja niidenkin osalta usein vain puita. Metsää ei haluta nähdä.

Jotkut keulakuvat ja sitä useammat seuraajat haluavat katsoa metsien käytön ilmastovaikutuksia jopa peräti yhden puun tasolla. Heidän mielestään on järkevää kysyä, milloin kaadetun puun tilalle on kasvanut uusi.

Voin vakuuttaa: ei milloinkaan. Puut eivät koskaan kasva samaan paikkaan kuin edelliset.

Jos tutkii metsää ekosysteeminä, ymmärtää katsantotavan järjettömyyden. Pilkkomalla luonto tarpeeksi pieniin osiin ajallisesti tai paikallisesti siitä voidaan väittää mitä hyvänsä näennäisen järkevää ja jättää ymmärtämättä kokonaisuus.

Siihen kuuluvat esimerkiksi kaatamatta jätetyt puut. Ne sitovat kaatamisessa vapautuneen hiilen välittömästi.

Tärkeää ei ole se, paljonko juuri tässä paikassa kasvavaan puuhun sitoutuu hiiltä, vaan paljonko sitä sitoutuu metsään.

Miksi ympäristön puolesta puhuvat ihmiset hylkivät tässä kohtaa kokonaisvaltaista ja ekosysteemistä ajattelua? Miksi he juoksevat insinööritieteellisen ajattelun perässä, jota Suomen ympäristökeskuksen diplomi-insinööri Sampo Soimakallo puolusti taannoin sanomalla, että teknosysteemien toiminta vastaa hyvin pitkälle ekosysteemien toimintaa.

Jos tämä on ekologien mielestä totta, niin olkoon. Sen verran olen kuitenkin asiaan perehtynyt, että voin sanoa väitettä vähintäänkin yllättäväksi.

Vaikka eihän biologiakaan lopun päältä tutki luontoa, vaan luonnosta rakentamiamme malleja ja niiden vastaavuutta havaintojen kanssa. Tämä periaate on aivan sama kuin insinööritieteissä ja jos se toimii, niin kaikki on hyvin.

Mutta toimiiko se? Siksikö ekologit hylkäävät ekosysteemit, että ei toimi?

Enpä usko. Luulen sen johtuvan pikemminkin siitä, että heille ovat alkaneet kelvata kaikki syyt, millä voi perustella metsien poistamista talouskäytöstä, riippumatta – esimerkiksi – metsien ekologisista arvoista.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 27.1.2020.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti