Sivut

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Kuka valitsee komission – EU:n tulevaisuus vaatii vastauksia


 

Suomen EU-politiikassa on ihmetelty kyvyttömyyttä vaikuttaa päätöksiin etukäteen. Reaktiivisuus on silmiinpistävää. Tulee ikävä Paavo Lipposta.


Ongelmat korostuvat Euroopan komission työntäessä jatkuvasti uusia aloitteita. Ne on kuorrutettu hyvillä tavoitteilla, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen.


Kun mennään käytäntöön, kuva muuttuu. Aloitteiden sisältö tuskin vastaa eurooppalaisen enemmistön tavoitteita eikä lainkaan hyväksyttyjä periaatteita.


Aivan kuin pahaisin ympäristöjärjestö, komissio hylkää siekailematta YK:n kestävän kehityksen periaatteet, perinteisen ajattelun kestävän kehityksen kolmesta tukijalasta sekä valikoi tieteellistä tutkimusta omien tavoitteidensa kannalta parhain päin. Tarvittaessa komissio sivuuttaa jopa selvästi ilmaistun EU-parlamentin tahdon.


Miten tällaiseen voi vastata, jos kannattaa luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjumista, mutta paremmin keinoin, niin kuin Suomen metsäsektori? Mitä tehdä, jos komissio puhuu elinkeinoista vain taktisessa mielessä ja systemaattisesti hylkää niiden mahdollisuudet edistää komission itse julkituomia tavoitteita?


Vastaukset voivat alkaa vain sanoilla ”tavoite on hyvä, mutta…”. Jokainen, joka ymmärtää viestintää, tietää heti, että tällä tavoin voi vain hävitä.

 

Nykyinen komissio jatkaa lokakuuhun 2024 asti. Nyt, housut kintuissa, pitäisi kysyä, miten voisi etukäteen vaikuttaa siihen, millaista poliittista linjaa seuraava komissio ajaa? Ottaen huomioon erilaisista EU-hankkeista käydyn keskustelun, eikö juuri tämän pitäisi olla nyt suomalaisen EU-keskustelun ytimessä?


Siis sen, miten saisimme unionille luottamusta nauttivan hallituksen – asia, jonka toteutumista unioni itse edellyttää jäsenmailtaan.


Poliitikkojen ja päättäjien pitäisi selvittää, sekä itselleen että meille EU-kansalaisille, miten komissio ja sen poliittinen linja todellisuudessa valitaan. Aika harva taitaa sen tietää.


Nykyisen komission johtajan nimi putkahti esiin jostain ja sitten jäsenmaat tekivät esityksiä komission jäseniksi, jotka joku hyväksyi tai hylkäsi. Lopputuloksen sentään hyväksyi, tosin komissaari kerrallaan, parlamentti.


Jos me oikeasti olemme eurokansalaisia, meille pitää ennen kaikkea kertoa, kuka valitsee komission poliittisen linjan. Tämä on tehtävä, jos Euroopan unioniin halutaan edes jossakin määrin demokraattista kontrollia.


Jos siis Euroopan unionista halutaan keskustella, mielestäni keskustelun aihe pitäisi ennen kaikkea olla tämä: kuka valitsee päättäjämme ja millä poliittisella perusteella.


Onko tämä kohtuuton vaatimus?

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 21.11.2022.

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti