Kakarat äänestämään!

Että ei jäisi epäselväksi: ainakaan minusta ei olisi ollut äänestämään 16-vuotiaana. Olen todellakin sitä mieltä, että olin siihen aivan liian lapsellinen.

Mutta nythän ajatellaan, että lapset ovat paljon fiksumpia kuin ennen. Ja ovatkin he, mutta ovatko siinä mielessä.

Minusta on suorastaan häikäisevää se, kuinka paljon parempaa esimerkiksi kielten opetus nykykoulussa on, verrattuna siihen, mistä minä sain kärsiä. Niin sanottujen reaaliaineiden opettajien aktiivisuus hämmentää – miksi minulla ei ollut tällaista!

Toisaalta minulla oli oma ja kaveripiirin aktiivisuus. Haastoimme jatkuvasti, johdonmukaisesti ja systemaattisesti porvarilliselle maailmankatsomukselle omistautuneita – esimerkiksi – historian ja uskonnon opettajiamme.

Joskus pärjäsimme, joskus emme, mutta aina ajattelimme olevamme muita viisaampia. Kysymys kuitenkin kuuluu, antavatko nykyisen koulun menetelmät paremmat eväät itsenäiselle äänestämiselle kuin entisen.

Se, että äänestysikärajaa halutaan alentaa, ei kuitenkaan todellisuudessa ole millään tavoin kytköksissä 16-vuotiaiden äänestyspätevyyteen. Jos olisin ikävä, sanoisin, että päinvastoin.

Vihreät ja vihreä oikeusministeri ajavat asiaa siksi, että he olettavat nuorten kannattavan vihreitä. Toinen perustelu on, että äänestysikärajaa alentamalla saataisiin nostettua äänestysaktiivisuutta. Perustelu on äärimmäisen absurdi.

Jos meillä siis on vanhemmissa ikäluokissa porukkaa, joka ei – ehkä fiksuuttaan – jaksa äänestää, se halutaan nyt korvata nuoremmilla, jotka jaksavat, jos jaksavat. Demokratiaa edistäisi siis se, että 40-vuotias ei-äänestävä jätetään yksin ja tilalle otetaan 16-vuotias, joka toivottavasti äänestää.

Kyse on siis siitä, että jos meillä on välinpitämätön kansa, vaihdetaan se. Että tällaista demokratiaa.

Jos äänestysaktiivisuutta todella halutaan lisätä, minulla on hyvä ehdotus. Se on niin hyvä, että kukaan ei ole sitä hyväksynyt. Eivät edes näennäisen innostuneet politiikan toimittajat, tuo demokratian populismilla kuopannut ammattikunta.

Esitän, että eduskunnassa olisi edelleen perustaltaan 200 kansanedustajaa. Todellinen kansanedustajien määrä kuitenkin määräytyisi äänestysprosentin mukaan.

200 kansanedustajaa valittaisiin vain, jos äänestysprosentti olisi 100. Jos se olisi 70, kansanedustajia valittaisiin 140. Jos prosentti olisi 50, kansanedustajia olisi vain 100.

Menettelystä olisi lukemattomia hyötyjä. Tärkeimpänä niistä politiikkaan tulisi todellista tulosvastuuta, kun puoluetuki edelleen määräytyisi kansanedustajien määrän mukaan. Puolueille tulisi todellinen intressi saada äänestysprosentti korkeammaksi.

Varmaan systeemissä olisi huonotkin puolensa, joskaan minä en ole niitä keksinyt. Olen yrittänyt, mutta työ on ollut toivotonta, koska kukaan ei ole kommentoinut ajatustani millään tavoin.

Ehkä tympeä kyynisyys osoittaa ajatuksen hyväksi. Kaikesta päättäen se ottaisi kaikilta pois sopivalla tavalla, mutta toisi kuitenkin niin sanotulle kansalle lisää todellista valtaa – kuinka vastenmielistä!

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 5.7.2010.