Tuohisuu ei osaa myydä maulla

Muutama viikko sitten törmäsin laajalle levinneeseen uutiseen, joka todellakin löi ällikällä. Esimerkiksi Talouselämä (26/2011) otsikoi asian näin: ”Kuminassa Suomi on maailmanmahti”.

Uutisen mukaan Suomi toimittaa jopa neljänneksen maailman kuminasta. Sopimusviljelmiltä kuminaa keräävä yhtiö vie sitä erityisesti Keski-Euroopan saksankielisiin maihin, Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Intiaan.

Kuminaa käyttää elintarviketeollisuus esimerkiksi valmisruokiin makkaroihin ja hapankaaliin. Myös kuminaöljylle on ostajia erityisesti lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.

Uutiset palauttivat mieleni 1990-luvulle, jolloin törmäsin kuminahankkeisiin MTK:n toimittajille järjestämällä maatalouskurssilla. Mieleen jäi erityisesti minulle hämmästyttävä ja uusi asia: Suomen kesän pitkä päivä on omiaan tuomaan makua ei vain kuminaan, vaan kaikkiin kasveihin.

Kun kyseessä oli MTK:n kurssi, tällä asialla katsottiin tarpeelliseksi ylistää suomalaista maataloutta, mutta samalla sitä osattiin myös väheksyä kummallisella tavalla.

Nimittäin, vaikka Suomen kumina jo tuolloin tiedettiin maailman parhaaksi, sen mahdollisuudet väheksyttiin olemattomiksi: ”Suomen kuminantarve nyt tulee täytettyä muutaman hehtaarin sadolla”, todettiin MTK:sta.

Kun kysyin, eikö maailman parhaan – siis muunkin kuin kuminan – pitäisi kelvata kaikkialla maailmassa, minulle jokseenkin naurettiin päin naamaa.

Tässä meillä on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka naurettavaa on tämä uuden nokian odottelu. Milloin mistäkin sitä ollaan tekemässä, ja kaiken pitäisi tuottaa hyvinvointia kaikille tuossa tuokiossa.

Siitä kun minä kuulin asiasta, kuminauraa on uurrettu kohta 20 vuotta. Voin kuvitella uurtajien vaikeuksia.

Sopimusviljelyyn perustuva tuotantorakenne ja vienti eivät synny hetkessä. Luultavasti helpointa on tehdä se, missä mikä hyvänsä kunta osaa auttaa: rakentaa tuotantolaitos. Kuntalaisilla taas on tapana joka ikisessä kunnassa hymyillä kaikelle uuden yrittäjälle, oli se yltiöpäistä tai ei.

Samoin oli MTK:n laita ja oli luultavasti pidempäänkin. Ja mitä hitaammin tulevaisuutta on joutunut varmistamaan, sitä enemmän on toisilla ollut aikaa naureskella.

Nyt kuminaa viljellään 20 000 hehtaarilla. Onko MTK:n hymy hyytynyt, sitä en tiedä.

Kumina on kuitenkin ennen kaikkea rohkaiseva esimerkki. Se kertoo, mikä uuden tuotteen markkinoille viemisessä on oleellista: tarvitaan rohkea ja pitkäjänteinen yrittäjä, ja se tarvitaan oikeaan kohtaan tuotantoketjua. Ja välistä ei saa vetää.

Mutta tarvitaan myös hyvä tuote ja kotimarkkina, joka ymmärtää sen hyvyyden. Ja se meiltä juuri puuttuukin.

Meillä sen, joka haluaa hyviä ruoan raaka-aineita, on uhrauduttava. Hyvä esimerkki on poronliha, jonka ostaminen on tehty tavalliselle kuluttajalle lähes mahdottomaksi. Liki laittomasti se on tilattava puolikkaina ruhoina ja kotona on oltava iso pakastin.

Kaupoissa ruokaa myydään vain helppoudella ja hinnalla. Kun kauppiaankin suu on tuohesta, mitenkä sitä semmoiselle osaisikaan myydä, joka erottaa makuja.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 12.9.2011.