Lappiin tullaan kiiltävissä saappaissa

Loman jälkeen meidät saavutti suruviesti: Harri Dahlström on kuollut.

Suuri yleisö tunsi Dahlströmin ennen muuta Luontoillasta, mihin hän otti osaa kalatalouden asiantuntijana. Mutta minä tunsin hänet muutenkin.

Dahlström valmistui vuonna 1961. Hetimiten hänet palkattiin Kalataloussäätiön kalastusbiologiksi ja vuoden 1963 alusta kalantutkimusosaston johtajaksi. Vuonna 1968 hän siirtyi Kalamiesten keskusliittoon ja vuonna 1979 maa- ja metsätalousministeriöön ylitarkastajaksi, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 1999.

Jolloinkin 1960-luvulla hän tuli ensimmäisen kerran meille, Ketolan kalalaitokselle Kemijärvelle. Vuotta en voi muistaa, kun olin itsekin alle kymmenen.

Iso ja ystävällinen mies teki meihin mukuloihin lähtemättömän vaikutuksen. Pikkusiskoni piti häntä taikurina, koska hän osasi muuttaa veden, ei nyt sentään viiniksi, mutta punaiseksi ainakin.

Sitä hän teki autotallissamme usein. Kyse oli vesinäytteiden happamuuden määrittelystä, joka tuolloin tehtiin titraamalla; siinä veteen pannaan tiettyä kemikaalia pienissä erissä, ja happamuus voidaan määrittää siitä, kuinka monen erän jälkeen vesi muuttaa väriään.

Minulla taas oli ongelma: en osannut sanoa miehen sukunimeä. Kerrankin halusin tietää, että ”milloin se taas tulee, se daalstssts… se mies, jolla on kiiltävät saappaat”.

Muistikuva kiiltävistä saappaista kertoo paljon. Ne oli ostettu tarpeeseen. Nykyään näkee enemmän niitä, jotka vetäisevät ensimmäisen Napapiirin yläpuolisen pitkäripaisen pihalla käyttämättömän tuppipuukon vyön alta erähenkisyyttä korostamaan.

Kalalaitoksella kävijöitä oli paljon, varmasti tutkimuksen, mutta todennäköisesti myös eksotiikan takia. Mieleen jäivät lukuisat harjoittelijat, joita oli myös Lapista ja kotikylältäkin.

Varsinaisesta etelästä tulleet toivat mukanaan omituisia juttuja. Kerrankin isä sanoi ruokapöydässä hiljakseen, että ”se syö tyroksia”. Siis pop cornia.

Spagettia taas kuviteltiin ensi kerralla madoiksi. Mutta ihmeellisin oli hän, joka meni putoukselle, ja otti sieltä leivänpäälliset.

Kalalaitoksen vesihuolto oli järjestetty patoamalla Sarriojoki. Padon keskellä oli putous, ja sinne tämä etelän mies työnsi tiuhasilmäisen haavin.

Ja kas, ei aikaakaan kun haavi oli täynnä planktonia. Sitä hän laittoi leivän päälle ja sanoi vielä hyväksi, ”kuin lohta”.

Minulle tämä kaikki oli tärkeää. Kerrankin pihalle oli viritetty paunetti – eräänlainen rysä – jota esittelin vieraille asiantuntevaan sävyyn.

”No, mitäs tällä sitten kalastetaan”, eräs vieraista kysyi. ”Pääasiallisesti kalaa”, olin vastannut.

Harri Dahlströmin tapasin myöhemminkin, toimittaja-aikoinani Helsingissä, useimmiten Suomen luonnonsuojeluliiton tilaisuuksissa. Silloinkin mieleeni on jäänyt mies, joka aina osasi keskittää mielenkiintonsa juuri siihen, kenen kanssa keskusteli.

Harri Dahlström oli mainio mies. Ilman häntä me kaikki olisimme paljon pienempiä ihmisiä.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 24.9.2012.