Onko biotalous vain uusi nimi?

Sanotaan, että sillä on valta, joka voi määritellä käsitteet. Metsäsektorilla tämä lienee otettu perin vakavasti, niin innokkaasti alalla on omittu uusi käsite: biotalous.

Aivan vakavasti esitettiin, että maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston nimikin muutettaisiin jonkinlaiseksi biotalouskehitelmäksi. Hankkeesta peräydyttiin, onneksi, sillä sen aikaisen määritelmän mukaan ‒ siis tämän: biotalous on sitä mikä käyttää uusiutuvia raaka-aineita ‒ metsäosastolle olisi kuulunut turkistarhauskin.

Nyt on sitten siirrytty puhumaan ”metsäpohjaisesta biotaloudesta”. Miten se eroaa metsäalasta, on vaikea sanoa. Ainoa ero on sen korostamisessa, että tämä on jotakin uutta.

Maahan valmistellaan parhaillaan biotalousstrategiaa. Siinä biotalous on määritelty taloudeksi, ”joka käyttää uusiutuvia luonnonvaroja ravinnon, tuotteiden, energian ja palveluiden tuottamiseen”.

Määritelmä ei siis kiellä käyttämästä myöskään uusiutumattomia luonnonvaroja. Itse asiassa, siinä ei ole vaatimusta edes sille, paljonko raaka-ainesta pitäisi olla uusiutuvaa.

Myös elottomat raaka-aineet hyväksytään, jos ne ovat uusiutuvia. Niinpä aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö ja tuulisähkö, samoin kuin vesivoima ovat biotaloutta.

Mitä uutta tässä on? Määritelmän tasolla, ei mitään.

Mutta eikö biotalous ole jatkuvasti tuottamassa uusia näköaloja ja uusia tuotteita? Ehkä, en tiedä.

Kyllähän esimerkiksi UPM:n biodieselhankkeet ovat uutta, ja ne ovat myös biotaloutta, mutta ovatko ne olemassa biotalous-sanan käytöstä johtuen vai siitä riippumatta?

Biotalousstrategian määritelmässä silmiinpistävää onkin sen kunnianhimottomuus. Sen perusteella joka ikinen nyt olemassa oleva metsäpohjainen tuotanto- tai palveluyritys voi aivan varmasti sanoa olevansa osa biotaloutta.

Kunnianhimoisempiakin määritelmiä on keksitty. Yksi niistä esiteltiin vuonna 2010 Juha Kuisman julkaisussa Kohti biotaloutta, joka löytyy työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjasta.

Kuisma määritteli biotalouden niin, että se pyrkii toimimaan samoin periaattein kuin ekosysteemit. Tällainen määritelmä tuntuukin järkevältä, lähes vastustamattomalta, jos se bio kerran otetaan vakavasti.

Tällainen talous pyrkisi käyttämään raaka-ainelähteenään virtoja, eikä niinkään varantoja. Siis esimerkiksi aurinkoenergiaa, jota voi käyttää sekä suoraan että biomassana, tai vesivoimana.

Biotalous pyrkisi pois varannoista, kuten fossiilisista raaka-aineista, ja se pyrkisi eroon kaatopaikoista. Poikkeuksena se voisi hyväksyä metallien käytön, kunhan niiden kierrätys on tehokkaasti järjestetty.

On kiintoisaa, että vaikka kaikki biotalouteen itsensä laskevat yritykset pyrkivätkin toimimaan juuri näin, biotalousstrategiaan tätä ei ole kirjattu. Ehkä siksi, että joku saattaisi ottaa sen kirjaimellisesti.

Nimittäin, jos niin tehtäisiin, pitäisi pyrkiä eroon myös ydinvoimasta. Ja sellaista tavoitetta hyväksyy harva yritys, laskee se sitten itsensä biotalouteen tai ei.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 30.8.2013.