Arktinen takapiha ei tunnista metsiä

Impivaaralainen näkemys Euroopan unionista kulkee niin, ettei ”sieltä” voi koskaan tulla mitään hyvää. Harvempi tulee ajatelleeksi, että mekin olemme ”siellä”.

Tietenkin esimerkiksi monet metsiä koskevat ehdotukset tulevat unionissa tahoilta, jotka eivät ymmärrä pohjoisen metsätalouden piirteitä ja tarpeita. Mutta osaamme me itsekin.

Kun katseet suunnataan Brysseliin, takapihaksi luontuu Suomi katsojasta pohjoiseen. Usein sieltä löytyy Rovaniemi, joka pyrkii saamaan itselleen Euroopan unionin arktisen informaation keskuksen.

Se on myös kaupungissa sijaitsevan Arktisen keskuksen johtaman verkoston tavoite. 19 jäsenen verkostossa on mukana enimmäkseen tieteellisiä organisaatioita ympäri Eurooppaa. Unionin arktisiin hankkeisiin on Suomessa ilmoittautunut niinkin eteläisiä maakuntia kuin Pohjois-Karjala, Etelä-Savo ja Keski-Suomi.

Siksi ei ole samantekevää, mitä Arktinen keskus kertoo meistä. Unioni on antanut miljoona euroa valmisteluhankkeeseen, joka tarkoittaa ”strategisen ympäristötiedon” tuottamista arktiselta alueelta. Hanke päättyy ensi kesäkuussa.

Halutonta ja vääristelevää
Hankkeen verkkosivulta löytyy linkit seitsemälle tietosivulle, joista ehkä kolme koskettelee metsäalaa: ilmaston, kulttuurin ja maankäytön muutoksia koskevat sivut. Ne puhuvat metsien käytöstä haluttomasti, vääristellen ja ongelmia korostaen.

Ilmastonmuutos-sivulla metsien käytön mahdollisuudet ovat jääneet täysin vaille huomiota. Metsistä puhutaan vain siinä, missä mainitaan, että ”perinteiset hakkuut” ovat tärkeitä alueen alkuperäisväestölle.

Kulttuurisivuilla luetellaan tärkeimmät talousalat arktiksessa. Joukossa ei ole metsätaloutta tai -teollisuutta.

Toisessa kohtaa metsätalous samaistetaan merkitykseltään kalatalouteen. Metsäteollisuutta ei edes mainita. Muuten metsien käyttöä ei liitetä arktisen kulttuuriin mitenkään. Maankäyttösivulla mainitaan metsäteollisuus; sen kerrotaan siirtyneen muualle.

Metsäsertifioinnista sivu kertoo, että Suomen ”metsälobby” on estänyt FSC-sertifiointijärjestelmän käyttöönoton ja soveltaa sen sijaan ”teollisuusystävällistä” FFCS:tä, vaikka ympäristöjärjestöt ja Saamelaisneuvosto tunnustavat FSC:n paremmaksi.

Harvoin on näin vähissä sanoissa nähty näin monta virhettä. Todellisuudessa FSC:tä käytetään Suomessa, koska teollisuus sitä halusi. FFCS:n nimi taas on jo kauan ollut PEFC, ja jos se jollekin on ystävällinen, niin pienmetsänomistajille.

Entä miksi Arktinen keskus vetoaa tässä saamelaisten kansalaisjärjestöön, mutta jättää mainitsematta, että demokraattisesti valittu Saamelaisparlamentti ja poronhoitajat ovat PEFCissä mukana?

Muuttaa voi, jos on tiedeviite
Minulle on kerrottu, että tietosivuja voi kyllä muuttaa, jos kykenee osoittamaan tieteellisen tutkimuksen, joka todistaa muutoksen puolesta. Kun sellaista ei ole löytynyt, esimerkiksi UPM:n tuhansia FSC-hehtaareita ei Arktisen keskuksen ja sitä myötä unionin mielestä liene olemassa.

Onneksi tiede sentään osoittaa maailmansodan päättyneeksi. Muuten Arktinen keskus kertoisi unionille, että sitä käydään vieläkin.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 3.3.2014.