Kokonaista metsää on vaikea ymmärtää

Joskus typerät uudissanat katoavat kuin itsestään. Näin on käynyt muun muassa sanalle ”ekosysteemi”, kun sitä tarjottiin jonkun tietokoneen käyttöjärjestelmän ympärille syntyväksi muiden ohjelmien ja koneiden systeemiksi.

Onneksi, sillä oikeasti ekosysteemi on aivan eri asia eikä mokoma sananvalinta voinut aiheuttaa muuta kuin sekaannusta. Paitsi ehkä tekniikan asiantuntijoissa, jotka ehkä todellakaan eivät tiedä, mitä ekosysteemi tarkoittaa.

Näin on pakko ajatella, kun katsoo viime keväänä alkanutta uutisointia (mm. Suomen Kuvalehti, 15.8.2014) siitä kuinka ”puulla on isot hiilidioksidipäästöt”. Väite perustuu diplomi-insinööri Sanni Väisäsen väitöskirjaan, jossa on tutkittu ”metsä- ja peltobiomassaketjujen elinkaarta”.

Elinkaari ei selitä ekosysteemiä
Kun elinkaaresta alettiin puhua, se oli edistysaskel. Tottahan esimerkiksi auton ympäristövaikutuksista saa selon vasta kun aloittaa tutkinnan raaka-aineen hankinnasta ja valmistuksesta ja jatkaa käyttöön ja lopulta loppusijoitukseen. Verrattuna vaikka nyt siihen että selvittää vain katalysaattorin vaikutuksia.

Luonnosta voi sanoa, että mitä pienempiin osiin sen pilkkoo niin ajallisesti kuin paikallisesti, sitä mielivaltaisempia asioita siitä voi ”osoittaa”. Sen takia luontoa tutkiva tiede ei pyrikään luonnon pilkkomiseen vaan kokonaisuuksien ymmärtämiseen.

Tekniset tieteet taas nimenomaan hajottavat ongelmat osiin ja ratkaisevat ne yksitellen. Ehkä ympäristöongelmamme johtuvatkin juuri siitä: koneelle riittää, että se ratkaisee ongelman, eikä sen luomista uusista ongelmista välitetä.

Näin pilkkoo Väisänenkin, vaikka hän ei olekaan pahimpia metsäekosysteemin pilkkojia. Onhan niitäkin, jotka katsovat pelkän kannon aiheuttamia päästöjä – ikään kuin kanto olisi joku itsekseen ja muista täysin riippumatta metsissä elelevä otus.

Kokonaisuus on toinen juttu
Kokonaisuutena taas, esimerkiksi Suomen metsien runkopuun määrä on kasvanut 1950-luvun alusta nykyhetkeen lähes 800 miljoonaa kuutiometriä. Karttuma sisältää hiiltä määrän, joka vastaa noin 600 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöjä.

Tämä määrä vastaa suurin piirtein maan tieliikenteen hiilidioksidipäästöjä yli 45 vuoden ajalta. Myös metsien ja puiden sisältämä muu hiilimäärä on kasvanut, mutta kuinka paljon, sitä emme tiedä.

Samana aikana metsistä on viety teollisuuden käyttöön yli 3400 miljoonaa kuutiota runkopuuta. Siitä noin puolesta on tehty bioenergiaa metsäteollisuudessa.

Jos vastaava määrä energiaa olisi tuotettu fossiilisilla polttoaineilla, ilmakehässä olisi yli 1300 miljoonaa tonnia enemmän hiilidioksidia kuin nyt. Se vastaa 22-kertaisesti vuoden 2007 fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön hiilidioksidipäästöjä Suomessa.

Tällaista ei tietenkään voi nähdä, jos tarkastelee vain yksittäisen arvoketjun vaikutuksia. Mutta ehkä uusi puhe biotaloudesta tuo myös teknisten tieteiden asiantuntijoille sanoja ymmärtää kokonaisuuksia paremmin.

Biotaloudessa kun ollaan luopumasta yksioikoistavasta arvoketjun käsitteestä ja korvaamassa se arvoverkostolla.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 13.10.2014.