Vastuu kuuluu puolueille

Eurovaalit eivät olleet poikkeus. Jälleen äimisteltiin alhaista äänestysprosenttia, jälleen löydettiin ne perinteiset syyt: jos sataa, ei viitsitä lähteä ulos, jos paistaa, on muuta tekemistä.

Syytä alhaiseen äänestysprosenttiin on etsitty ties mistä, samoin kuin ratkaisuja. Mutta yhdestä ei koskaan: puolueista. Kuitenkin juuri puolueet tekevät politiikan.

Esimerkiksi ennen eurovaaleja Keskustan listaa moitittiin – ja syystä – että sillä oli pääaiheen, siis Euroopan unionin kannalta ehdokkaita, joiden mielipiteet erosivat toisistaan 180 astetta. Mutta se kiinnosti vain yhdessä suhteessa: saiko sillä ääniä.

Kun sai, lista oli hyvä. Äänestäjän osa, siis se, mitä politiikkaa hänen äänensä päätyi tukemaan, ei kiinnostanut ketään.

Kokoomuksen listalla oli julkisuudessakin virkaheitoiksi ministereiksi mainittuja nimiä, joista arveltiin, että kaipa vetävät. Perussuomalaisten suhteen saa aina miettiä, että mitäköhän tuokin oikeasti kannattaa.

Tämän tietävät kaikki. Oleellisinta on, että kukaan ei välitä.

Äänestysprosentin alhaisuutta vollotetaan vaalien jälkeen, mutta vain noin puoli tuntia. Krokotiilin kyyneleitä: todellisuudessa puolueet eivät tarvitse äänestysprosenttia.

Mihin tarvitsisivat? Prosentti voi aivan hyvin pudota alemmas, 40:een, 30:een, vaikka 20:een. Pikku hiljaa, kuka välittää?

Joku kuitenkin aina pärjää ja voi sanoa, että mehän kuitenkin voitimme vaalit, niin kuin Keskusta viimeksi. Jos on jaksettu, vaalien jälkeen ”asia” on pantu virkamiesvalmisteluun.

Siis todellakin, virkamiesvalmisteluun. Asia, jossa on kyse kansalaisten sitoutumisesta, jos tässä nyt ollenkaan teeskennellään suurempaa kansanvaltaa kuin pelkkä äänestäminen, mistä myös äänestysinnon luulisi kumpuavan.

Mutta ei puolueita kiinnosta. Ne ovat hoitaneet asiansa toisin.

Kansakoulussa meille opetettiin poliittisten päätösten tekotapa: ensin perustetaan komitea, joka tekee mietinnön, missä esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta poliitikot valitsevat omaan poliittiseen näkemykseensä sopivimman vaihtoehdon.

Komiteanmietinnöt olivat tärkeitä asiapapereita. Niissä kuului ottaa huomioon kansalaisnäkemys, joka muotoutui puolueissa ruohonjuuritasolta alkaen.

Sitten tuli Kataisen sukupolvi. Se ”kehitti” yhden miehen komiteoista aloitettua perinnettä siirtämällä poliittisen valmistelun suoraan ministeriöihin ja palkkaamalla sinne vastaavat virkailijat.

Näin puoluetuki voitiin siirtää sopivampiin tarkoituksiin. Poliittinen työ siirtyi virkavastuulle. Puoluevalta onkin kaikkialla ollut ennen muuta byrokratian valtaa.

Ja sitten kysytään, miksi se ei kiinnosta.

Liityin aikoinani Kemijärven Sosialistinuoriin. Nyt en liittyisi, koska puoluejäsenillä on kuoripojan rooli. Heidän sopii myydä sillivoileipiä vappujuhlissa. Poliittinen ideointi, valmistelu ja päätökset tehdään muualla.

Tässä on syy siihen, että politiikka ei kiinnosta. Tässä suhteessa puolueet eivät eroa toisistaan, eivätkä politiikan toimittajat viitsi tilannetta arvostella.

Kansanvalta, se on kaikkien mielestä aivan liian vaikeaa ja arvaamatonta.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 20.8.2014.