Hyväksyttävyys ei huoleta

Euroopan metsäinstituutin Suomi-Ruotsi-henkisessä biotaloustilaisuudessa viime viikolla (tarkalleen: 7.6.2016) puheet olivat kiinnostavalla tavalla kaksijakoisia.

Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson piti lyhyen puheen. Siinä oli oikeastaan vain yksi viesti: metsien käytön hyväksyttävyydestä on pidettävä huolta.

Viesti oli todella voimakas. Mutta koko salissa tämä viesti tuli vain Perssonilta.

Tilaisuudesta kirjoitettiin myös tiedotusvälineissä. Niissä siteerattiin Perssoniakin, mutta ei sanallakaan hänen pääviestiään.

Syntyi vaikutelma, että suomalaisten mielestä metsätalouden hyväksyttävyys ei ole tärkeää. On pakko kysyä, eivätkö biotalouden asianajajat seuraa julkisuutta ollenkaan?

Suomi on jakautunut tässäkin kahtia.

Yksien mielestä biotalous on pelkästään hyvä asia eikä siltä tarvitse edellyttää oikeastaan mitään muuta kuin että käytetään puuta. Toiset pitävät biotaloutta keskustavetoisen hallituksen kikka kolmosena, jolla tuhotaan luonto ja saadaan rahaa Puolueen kannattajille.

Jälkimmäinen kanta saa yhä enemmän jalansijaa. Biotalouskuplassa tätä ei ole huomattu.

Suuret lupaukset eivät auta asiaa. Jos esimerkiksi aiomme saada 100 000 uutta työpaikkaa biotalouteen vuoteen 2025 mennessä, niitä pitäisi tasaisen vauhdin taulukolla olla nyt, kun lupauksesta on vuosi, 10 000.

Missähän ne ovat?

Biotalousinvestoinnit eivät ole vielä lisänneet hakkuita. Mutta hakkuutoiveiden innoittamat luonnon monimuotoisuustoimet etenevät konkreettisesti: ministeriötasolla valmistellaan hanketta, jossa valtio lupaa suojella omia maitaan aina kun yksityinen metsänomistaja tekee saman, yhtä suurin hehtaarimäärin.

Uusia puun käyttöpaikkoja etsitään kiivaasti. Esimerkiksi keskieurooppalaiset puujobbarit ovat tulleet Suomeen: Keski-Suomessa toivotaan, että klapikauppa Saksaan, Ranskaan, Hollantiin ja muualle Eurooppaan käynnistyy pian.

Joutuuko metsäteollisuuden puuhuolto vielä kiittämään niitä, jotka estävät puun käytön bioenergiaksi väittämällä sitä kestämättömäksi?

Miten hyväksyttävyys turvataan? Vastaus on tuttu: tehdään asiat kunnolla ja kerrotaan se kaikille.

Perinteisesti meillä on ajateltu, että kunnolla tekeminen riittää: asiat puhuvat puolestaan. Mutta on myös opittu, että asiat eivät puhu, niillä ei ole suuta. Vain ihmiset puhuvat.

Viestintään tarvitaan strategista näkemystä. Tämä vaatisi yksituumaisuutta, joka on eri asia kuin yksimielisyys.

Ei riitä, että tiedotetaan tarvittaessa. On rakennettava todenmukaista ja kestävää kuvaa myös silloin, kun sen tarve ei ole kaatumassa päälle.

Jatkuvan kertomisen merkitystä ei kuitenkaan aina ymmärretä. Esimerkiksi metsäinstituutin tilaisuudessa toinen entinen pääministeri, Esko Aho, lohkaisi muodikkaasti, että metsäalan on kirjoitettava itselleen tarina.

Voiko epäonnistumistamme paremmin todistaa: vaikka näitä tarinoita on kirjoitettu kuinka paljon ja kuinka hyviä, edes Esko Aho ei tunne niitä.

Imagon rakentamista ei voi ulkoistaa, jokaisen on tehtävä se itse. Eikä sitä voi rakentaa silloin, kun sitä tarvitaan. Silloin sen on jo oltava käytössä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 13.6.2016.