Imelimmän lajin viisautta

Kävin lokakuun lopussa seminaarissa, jolla oli arvovaltaiset järjestäjät: maa- ja metsätalousministeriö, Metsäteollisuus ry, Luonnonvarakeskus ja metsäsektorin eurooppalainen teknologiayhteisö FTP. Aiheena olivat metsäalan uudet tuotteet.

Uutta oli esillä, mutta myös sitä vanhaa, missä jaksetaan narista, kuinka metsäteollisuus meni onnensa ohi, ei tutkinut mitään ja kuvitteli selvitä toimistopaperilla loputtomiin. Ja niin edelleen.

Jos tämä olisi totta, mistä meille olisivat tulleet Stora Enson ja Metsä Fibren tekstiilihankkeet, UPM:n vaneriratkaisut ja polttonesteet?

Entä miksi juuri tämän, nyt olemassa olevan metsäteollisuuden pitäisi kehittää kaikki uudet puupohjaiset ratkaisut? Joka ikinenhän voi sen tehdä. Siitä vaan töihin, jos tuntuu että muut eivät ymmärrä.

Sellaisiakin on: St1 käynnistää määrätietoisesti laajaa puupohjaisen bioetanolin tuotantoa ja laskee, että kaikesta Suomen sahanpurusta saisi 300 miljoonaa litraa etanolia vuodessa.

Paptic taas saattaa käynnistää pitkiin aikoihin ensimmäisen paperitehtaan Suomessa. Tekeillä olisi raaka-ainetta, jossa on sekä paperin että muovin parhaat ominaisuudet.

Muutosvastarinta sanoo tähän, että ei onnistu, koska puunhankinta. Totta onkin, että puunkorjuujärjestelmää ei polkaista tyhjästä.

Mutta eivät nykyisetkään järjestelmät suljettuja ole. Kehittyneitä ne sen sijaan ovat.

Kun talouslehdissä kirjoitellaan, että teollisuus alkaa keksiä digitalisoitumisen edut, puunkorjuussa ne on älytty jo kauan sitten. Metsäteollisuuden vetämä työ perustuu kaikessa oleellisessa verkostoitumiseen. Sille ei oikein voi rakentaa kilpailijaa, mutta siihen voi kyllä mennä mukaan.

Niin on tehnyt St1. Yhtiö ei aio lähteä kaatamaan puita itselleen, vaan se on etsinyt itselleen sopivan solmun verkostosta.

Ja verkosto kehittyy – big data on tulossa vahvasti puunkorjuuseen. Kohta tiedämme metsistämme paljon enemmän.

Big dataa hallitaan ohjelmistontuottajien – uutta metsäteollisuutta – ohjelmilla, mutta dataa kootaan esimerkiksi hakkuukoneilla. Kuten Ponssella, joka vielä 5–10 vuotta sitten teki tuotteita, mutta siirtyi sitten tuottamaan prosesseja ja on nyt siirtymässä kokonaisten ekosysteemien tuottamiseen – millä insinöörit hienostelevasti tarkoittavat teknosysteemejä, jotka toimivat ekosysteemiä muistuttavalla tavalla.

Metsäalan pilkkaaminen tutkimuksen dinosaurukseksi onkin sitä kaikkein imelimmän lajin viisautta, nimittäin jälkiviisautta.

Millainen pilkkakirjoitusten vyöry olisi lähtenyt taloustoimittajien kynistä, jos metsäyhtiöt olisivat vuonna 2000 ilmoittaneet panostavansa biopolttonesteiden tekemiseen? Siis juuri niiden samojen toimittajien, jotka nyt hokevat kuin mantrana metsäteollisuuden laiminlyöntejä.

Päästäkäämme todistajaksi seminaarissa itsekritiikkiä harjoittanut Tekesin teemajohtaja Jarmo Heinonen, joka juuri vuonna 2000 oli keskustellut metsäteollisuuden kanssa puupohjaisten polttonesteiden mahdollisuuksista.

”Me Tekesissä totesimme, että niille ei ole odotettavissa minkäänlaista taloudellista potentiaalia.”

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 17.11.2017.