Tarkkakin tieto voi olla väärää

Äitienpäivänä ajelin taas Halikon tuulimyllyjen ohi matkalla kotiin. Kolmesta myllystä kaksi seisoi ja yksi liikkui laiskasti kuin lehmä laitumella.

Tosin tämä on vääryyttä lehmää kohtaan: lehmä sentään tekee työtä maatessaankin, toisin kuin tuulimylly.

Olin saanut olla hetken aikaa rauhassa siltä sosiaalisen median inttämiseltä, että pitäisikö metsien käyttöä rajoittaa, jotta metsiin saataisiin suurempi hiilinielu. Näin kuulemma pitäisi tehdä, koska on kiire: ilmakehän hiilitase pitäisi saada kuriin ennen vuotta 2050.

Todellisuudessa näin kuitenkin uhrattaisiin lyhyen aikavälin edun vuoksi myöhemmin syntyvä suurempi hiilinielu. Tätä uskalletaan sanoa kestävyydeksi, vaikka se ei onnistuessaankaan vaikuttaisi globaaliin ilmastotaseeseen havaittavissa määrin – eikä se sitä paitsi onnistu.

Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi esitteli huhtikuisessa tiedotustilaisuudessa tuloksia, joiden mukaan hakkuut vain siirtyisivät muualle, jos Suomi niitä rajoittaisi. Päälle päätteeksi ilmasto kärsisi, kun puunkorjuun tehottomuuden takia muualla jouduttaisiin hakkaamaan enemmän saman puumäärän saamiseksi käyttöpaikalle.

Mutta ei tämä kiinnostanut valtakunnan päämediaa, kuten Metsälehti huomautti. Yhtä vähän sitä on kiinnostanut kansainvälisen metsien käyttöön perehtyneen tutkijaryhmän kannanotto, jonka mukaan biotalouskritiikki on aivan liian kapea-alaista ollakseen uskottavaa.

Vaivalloisessa suomalaisessa keskustelussa mikä hyvänsä väite nollataan sillä, että aletaan vaatia täsmällisiä, tutkimukseen perustuvia lukuja. Tieto taas raportoidaan viimeisetkin desimaalit mukaan lukien, mutta sillä ei ole niin väliä, onko tieto oikeaa.

Hyvä esimerkki ovat kaikenlaiset mielipidetutkimukset. Niissä jopa virhe kerrotaan prosenttiyksikön osien tarkkuudella, vaikka kyseessä on vain tilastollisista syistä johtuva virhe. Vastausjakauma taas saattaa seuraavana hetkenä olla jo aivan toinen.

Myös metsien käyttöön liittyvistä hiilitaseista puhutaan millilleen. Silti kaikki tietävät, että ne eivät toteudu, kun jo huomisen kasvuluvut sekoittavat pakan.

Tekniikka&Talous-lehti julkaisi vastikään aukeaman kokoisen graafin, jossa oli kerrottu maailman tuulienergian kapasiteetti ja varsinkin sen kasvu mitä täsmällisimmin. Luvuilla on kuitenkin hyvin vähän merkitystä, ellei samalla kerrota, paljonko kapasiteetin rakentaminen on kuluttanut energiaa, miten se on tehty ja paljonko se on aiheuttanut kasvihuonepäästöjä.

Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan maailman tuuli- ja aurinkoenergiajärjestelmä saattaa vasta näinä vuosina päästä tilanteeseen, jossa se on tuottanut energiaa yhtä paljon kuin sen rakentaminen on kuluttanut, ja siis tuottanut kasvihuonepäästöjä. Sellaisissa maissa kuin Suomi, missä on vähän niin aurinko- kuin tuulienergiaakin, tuo käännepiste on vielä kaukana.

Tuuli- ja aurinkoenergiafanit eivät ole tätä kysymystä kommentoineet mitenkään. Heitä eivät huoleta oman tuotteen hiilipäästöt, he haluavat vain rajoittaa metsien käyttöä.

Ja todellakin, Tekniikka&Talouden laskelmassa oli kyse kapasiteetista. Eihän tuulimylly tuota mitään edes valmiina, jos myllyt seisovat.

Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 21.5.2018.