Hysteriasta tuli hyvä juttu

Seitsemän vuotta sitten kirjoitin silloisen ympäristöministerin hankkeesta suojella maisemia kauneusarvojen perusteella. Kohteena mainittiin Aurajokilaakso.

Ihmettelin, mikä on se hetki, jolloin Aurajokilaakso on ollut kauneimmillaan. Kysymystä pidettiin outona: tietenkin se, mihin nykypolvi on tottunut. Sen on säilyttävä, ilmeisen ikuisesti.

Tämän konservatismin rinnalla tuhatvuotinen valtakunta kalpenee. Mutta sekin on jo ylitetty: on päätetty, että tämä nykyinen on se maapallon lämpötila, joka on oleva lopullinen.

Hankkeelle voi ennustaa huonoa tulevaisuutta, ihan riippumatta ilmastotoimista.

Keskustelu ilmastonmuutoksesta kaatuu kysymykseen uskosta. Olen kuullut sen usein: ”Uskotko ilmastonmuutokseen? Jos et, kanssasi ei kannata keskustella.”

Kukaan ei väitä asiaa yksinkertaiseksi. Kaikista ilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä tämä uskoon liittyvä on kuitenkin vähiten tärkeä ja vähiten mielenkiintoinen. Mutta se on tulppa, jolla keskustelu tukitaan.

Mutkia oikova populismi mykistää. Esimerkiksi elokuun alussa pidetyssä ilmastonmuutospaneeli IPCC:n maankäytön raportin julkistamistilaisuudessa seinälle heijastettiin sanat ”Toiminnan lykkääminen maksaa enemmän kuin välitön toiminta.”

Ilman perusteluita, aivan kuin kirkon alttaritaululla.

Tutkijatkin esittivät aika uskomattomia väitteitä, esimerkkinä Luonnonvarakeskuksen Anna Repo: "Meillä on tiedossamme keinot, ne tarvitsee vain ottaa käyttöön."

Totta on, että meillä on tekninen tieto siitä, miten vähentää hiilidioksidin määrää ilmakehässä. Ongelma vain on, että tieto on ristiriitaista.

Jo maankäytöstä löytyy tuttu esimerkki, joka kumoaa sekä Revon väitteen että seinätekstin: hakkuiden rajoittaminen Suomessa. Se toki kasvattaisi Suomen hiilinielua verrattuna siihen tilanteeseen, että niitä ei rajoiteta (ks. esim. täältä). Mutta ilmasto ei siitä hyötyisi, koska hakkuut siirtyisivät muualle.

Vaihtoehto antaisi mahdollisuuden rakentaa entistä suurempi hiilinielu Suomen metsiin vuoden 2050 jälkeen. Mutta siitä ajasta ei saa puhua, koska on kiire. Paniikki ja hysteria on korotettu kunniaan, kun aiemmin niiden on ajateltu tuottavan vain huonoja ratkaisuja.

Mitä varsinkaan emme tiedä, ovat keinojen sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Ei esimerkiksi ole yritettykään tutkia, miten poliittisesti perustellut hakkuurajoitukset vaikuttaisivat metsäteollisuuteen.

Markkinoinnin professori Petri Parvisen mukaan päätös johtaisi investointilamaan ja teollisuuden ja sen tuotekehityksen kuihtumiseen.

Jäisimme siis ilman uusia ja uusiutuvia, fossiiliraaka-aineita korvaavia tuotteita, eikä ilmasto hyötyisi juurikaan.

Hämmentävintä oli, että vaikka tilaisuudessa puhuttiin maankäytöstä, ihmisten määrä mainittiin vain kerran, kun Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki sanoi kasvavan väestön tarvitsevan lisää peltopinta-alaa.

Mutta kasvaako väestö? Hans Roslingin Faktojen maailma -kirjan mukaan globaalisti katsottuna ei. Silti erityisesti Afrikassa on maita, joissa valtion politiikkana on, että mitä enemmän väkeä, sitä mahtavampi maa.

Tuntuu kuin me täällä todellakin eläisimme lillukanvarsien keskellä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 23.8.2019.