Me tulemme taas – Metsien Suomi näkyy ja kuuluu

Tätä kirjoitettaessa Metsien Suomi -viestintähankkeen kampanjat televisiossa ja sosiaalisessa mediassa ovat olleet käynnissä kaksi päivää. Ja kun tämä kirjoitus julkaistaan (Maaseudun Tulevaisuudessa siis 20.5.2020), TV-kampanja on laajentunut ja radio- ja ulkomainoskampanjat ovat alkaneet.

Palautetta hankkeesta on tullut jo pitkään. Niin kuuluukin. Tarkoitus on, että keskustelua syntyy ja metsäala osallistuu siihen.

Jotkut ovat kyseenalaistaneet metsäalan oikeuden puhua metsien käytöstä. Joissakin palautteissa metsäalaa on suorastaan vaadittu vaikenemaan ja jättämään metsäalan viestintähankkeen suunnittelun tutkijoille ja ympäristöväelle.

Tämä on outoa. Olisiko se silloin metsäalan hanke? Kuinka vaatimukset sopivat siihen, että metsäalaa on kautta aikain arvosteltu viestintäopintojen suureksi vaikenijaksi?

Viestintähankkeita suunnittelevat viestinnän asiantuntijat. Esimerkiksi tutkijoiden osaaminen on aivan muualla.

Se ei tietenkään estä käyttämästä asiantuntijoiden tietoa. Metsien Suomessa niin on myös tehty, sillä se on ainoa mahdollisuus.

Metsäalalla moni on ajatellut, että viestinnästä ei seuraa mitään hyvää. Silti metsäala on harjoittanut pitkään yhteistä, tosiasiapohjaista, maltillista, pitkäjänteistä, tuloksellista ja jopa kadehdittua viestintää eri kohderyhmissä.

Mutta tilanne muuttuu. Mielipidetutkimukset kertovat, että suomalaiset hyväksyvät metsäalan toiminnan ja tarkoitukset, mutta onko tilanne pysyvä?

Viestinnän tarkoitus on muuttaa maailmaa, mutta se ei voi tehdä sitä miten hyvänsä. Kun me esimerkiksi olemme sanoneet, että 75 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsää, meitä on syytetty harhaanjohtamisesta. Että ei se mitään metsää ole, hakkuuaukkojakin on vaikka kuinka paljon.

Mutta ei metsäala eikä Metsien Suomi voi eikä halua ilmoittaa yhteiskunnalle, mikä on ”oikea” metsän määritelmä. Me käytämme sitä, joka on tehty laajassa yhteistyössä ja sen on meille kelvattava. Muut voivat määritellä toisin, mutta jos meillä ei ole yhteisiä käsitteitä, meillä ei ole keskustelua.

Tietenkin olemme valmiita keskustelemaan siitä, mitä tuo 75 prosenttia sisältää. Se sisältää myös avohakkuualueita, mutta yhteiskuntamme on yhteisesti katsonut nekin metsäksi.

Kahdesta syystä: laki velvoittaa metsänomistajaa palauttamaan puuston avohakkuun jälkeen ja se myös tehdään.

Juuri tämä on sitä peruskeskustelua, mihin haluamme haastaa kaikki: metsistä saa olla mielipiteitä ja ne pitää voida tuoda julki. Mutta jos joku haluaa muuttaa määritelmiä, se on demokratiassa politiikan paikka, ei viestinnän.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 20.5.2020.

Hanneksen fuusiokeittiössä tänään: Lahnanpolttajan spagetti

Ruoanlaitossa käy usein niin, että kaksi ongelmaa ratkaisee toinen toisensa. Kun kuvaan liittyy kalastus, ongelmat lisääntyvät, ja sitten vähenevät.

Lahnanpolttajan spagetissa on spagettia. Olin kirjoittamassa, että tietenkin, mutta miten niin? Eihän siinä ole lahnaakaan, eikä lahnan polttajaa.

Sitä paitsi sekin, mikä tulee spagetin lisäksi, herättää mölyä. Se on nimittäin ylijäänyttä lahnan täytettä ja siitä taas ei kannata mennä huuteleman enempää kuin se onneton metsätiedottaja, joka kaustislaisessa ravintolassa kiljahti, että pesäpalloilijat on homoja.

Homma alkaa siis lahnan pyytämisestä. Niitä tulee tai ei tule. Jos ne ovat riittävän isoja, päästään asiaan. Pienemmistäkin on ideoita.

Ensiksi lahna pitää tappaa. Se tehdään kumauttamalla lahnaa koivuhalolla niskaan. Muukin astalo käy.

Sitten lahna suomustetaan. Otetaan siis vasemmalla kädellä tukeva ote lahnan päästä ja raavitaan oikeassa kädessä olevalla puukolla lahnan pintaa perästä päähän päin ja siinäpä ne suomut irtoavat. Kannattaa olla huolellinen: suomut eivät paranna mitään ruokaa.

Kuten lahnaa käsitelleet tietävät – muitakin viisaita tämän suhteen on nähty – lahnan vatsaontelo on hyvin pieni. Siksi lahna kannattaa avata selän kautta.

Se ei ole niin vaikeaa kuin kuvittelisi. Tökkää vaan fileerausveitsi selkäpuolelta lahnaan, mahdollisimman läheltä niskaa ja mahdollisimman läheltä selkäruotoa mutta kuitenkin sen yläpuolelta, eikä liian pitkälle, niin että se menisi vatsanpohjan läpi. Sitten vedä veitsellä selkäruotoja irti jonkin matkaa peräpäätä kohti sahaavalla liikkeellä.

Ai niin, unohdin sanoa, että veitsi kannattaa ensinnä teroittaa.

Saman voi tehdä puukollakin. Mikä vain ase käteen paremmin sopii. Tai vuoronperään molemmilla. Ja ehkä lopuksi myös saksilla.

Lopputuloksesta tavoitellaan siistiä, mutta se ei ole välttämätöntä vaan hivelee ainoastaan kalan käsittelijän itsetuntoa. Ruokapöydässä sitä ei huomaa kukaan.

Kun filettä on irrotettu selkäruodosta niin pitkälle, että alkaa tuntua, että vatsaontelo loppuu, aletaan tyhjentää vatsaonteloa. Se perustuu lähinnä väkivaltaan.

Saksista voi olla iloa. Sitten vatsaontelo ja kala muutenkin pestään ja hierotaan suolalla päältä ja vatsaontelosta.

Tätä ei voi tehdä tasaisesti vaan sinne päin. Se riittää.

Nyt siirrymme ajassa taaksepäin. Tässä ajassa teemme kolme asiaa: otamme kaapista viime syksynä kuivattuja sieniä, murskaamme ne kuivana pieneksi ja kostutamme ne (tai hankimme sieniä jostakin muualta), käymme Yläneen Palvaamossa (tai jossakin huonommassa kaupassa, ilmoituksesta ei ole maksettu) ostamassa porsaan uunikylkeä joko savustettuna tai uunissa kypsennettynä ja ostamme purkin ranskankermaa.

Pilkomme uunikyljen pienemmäksi, sekoitamme kaikki edellä mainitut raaka-aineet massaksi ja tungemme siitä niin suuren osan lahnan sisään kuin sopii.

Jos lahna on sievästi kyljellään, tämä riittää paistamista varten. Lahna paistetaan uunissa tai savustetaan. Mietoa lämpöä, esimerkiksi 175 astetta ja vähän toista tuntia.

Sitten keitetään spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Laitetaan kattilan pohjalle rasvaa ja ylijäänyt täyte.

Annostellaan kypsää spagettia sekaan koko ajan voimakkaasti hämmentäen. Maistetaan ja lisätään mustapippuria ja mahdollisesti suolaa.

Myönnytyksenä miilunpolttajille särjetään sekaan kananmuna tai kaksi ja hämmennetään edelleen voimakkaasti. Kun munat ovat hyytyneet, ruoka on valmis.

Eikö oo hirviän näköistä. Mutta hyvää se on.