Vaikeneminen arktisista sodista on totta – ja perätön myytti

 Arktisista sodista on puhuttu paljon, mutta esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan taistelut ovat ne varsinaiset vaietut sodat.

 

Katsoin Ylen Vaietut arktiset sodat -sarjan suurella hämmennyksellä. Etenkin siihen nähden, miten vuolaasti sitä on ylistetty.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat arvioi (HS, 16.2.2022) sarjan sen ihmeemmin perustelematta ”laadukkaaksi”. Arvostelijan tehtävä on arvostella, mutta jotenkin niitä arvostelmia pitäisi kai myös perustella.

Kuitenkin sarja käsittelee vain osaa arktisista sodista, nimittäin toista maailmansotaa. Kun puhutaan vaietuista arktisista sodista, oikeasti ne liittyvät kyllä ensimmäiseen maailmansotaan ja esimerkiksi sellaiseen alueeseen kuin Muurmanni – oletteko kuulleet?

Jos ”uusi” tieto Muurmannin sodista kiinnostaa, esimerkiksi Martti Turtolan osuus hänen ja Tarja Lappalaisen kirjassa Stalinin tappamat (Docendo, 2019) kertoo paljon.

”Uusi” on tässä tarkoituksellisesti lainausmerkeissä. Syy on nykyjournalistien tavassa suhtautua maailmaan. Sen mukaan kaikki, mistä he itse eivät ole tienneet, on ainakin uutta ja usein myös vaiettua.

Niinpä Ylenkin sarja aloitetaan yhdellä historian tunnetuimmista sodista, talvisodasta, ja sen tunnetuimmalla taistelulla, Raatteen tien taistelulla.

Sinänsä Raatteen tien taistelut on sarjassa kuvattu asianmukaisesti, mitä nyt koko sarjan mittaan häiritsee grafiikan värivalinta.

Johtuneeko talvisota-lähtökohdista, että suomalaisten väri on sininen ja venäläisten punainen. Kun tästä halutaan pitää kiinni aina vuoteen 1945 asti, joudutaan ongelmiin, kun myös länsiliittoutuneille joudutaan antamaan väriksi punainen ja kaikille akselivalloille sininen, vaikka natsi-Saksa oli paljon enemmän punainen ja liittoutuneet sinisiä. Valinta ei tunnu yhtään loogiselta ja vaikeuttaa sinänsä hyvien graafien ymmärtämistä.

Sekään ei helpota, että graafeja näytetään niin vähän aikaa.

 

Sarja hyväksyy Neuvostoliiton lähtökohdat toisessa maailmansodassa jatkuvasti ja perustelematta. Se kertoo, miten Saksa kiersi ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versaillesin rauhansopimuksen aserajoituksia esimerkiksi Ruotsin kanssa, mutta jättää huolella kertomatta jatkon kannalta täysin ratkaisevasta yhteistyöstä Saksan ja Neuvostoliiton välillä

Eihän Saksalla olisi ollut esimerkiksi ilma- eikä panssarivoimia lainkaan, jos niitä ei olisi voitu kehittää yhteistyössä Neuvostoliiton kanssa ja sen alueella.

Edinburghin yliopiston professori John Gilmour oikeuttaa sarjassa talvisodan ja Baltian miehityksen sillä, että Neuvostoliitolle oli tärkeää puolustaa rajojaan Saksaa vastaan. Näkemys on täysin perusteeton.

Mitä vastaan Neuvostoliitto olisi puolustautunut, ellei Saksaa? Jos Saksaa, mitä vaaraa Neuvostoliitolle olisi ollut siitä, että Neuvostoliiton ja Saksan välissä olisi ollut Suomesta, Baltian maista, Puolasta ja Bessarabiasta koostuva puskurivyöhyke? Eikö se olisi ollut pikemminkin turva?

Kun puskurivyöhyke Molotov-Ribbentrop-sopimuksen myötä poistui, eikö Neuvostoliiton olisi kannattanut alkaa rakentaa vahvaa puolustuslinjaa länsirajalleen, jos Gilmour on oikeassa?

Tehtiin kuitenkin päinvastoin, purettiin puolustusasemat ja alettiin rakentaa hyökkäysasemia, kuten esimerkiksi Viktor Suvorov todistaa kirjassaan Jäänsärkijä (Icebreaker, Hamish Hamilton, Lontoo, 1990).

Sitäkään en ymmärrä, miten Gilmouren puhe Neuvostoliiton tarpeesta parantaa arktisten rajojensa puolustusta on kuvitettu muurmanskilaisella Aljoša-patsaalla, viralliselta nimeltään ”Neuvostoliiton arktiset puolustajat suuressa isänmaallisessa sodassa”: Sehän pystytettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen.

 

Venäläisen historioitsijan Juri Kilinin käyttöä sarjan asiantuntijana on arvosteltu. Aiemmin hän on tehnyt yhdessä suomalaisten sotahistorioitsijoiden kanssa asiallista tutkimusta, mutta sittemmin hän on todistellut esimerkiksi sitä, että Petroskoin lähettyvillä olleissa joukkohaudoissa ei olisikaan vain Stalinin, vaan myös suomalaisten miehittäjien uhreja.

Kilin sanoo Ylen sarjassa, että Neuvostoliitto oli jo 1920-luvulla ennustanut Suomen käyvän uhaksi ja että vuonna 1941 Suomen hyökätessä tämä uhka olisi tullut todistettua.

Tällainen puhe, ilman minkäänlaista kommentointia, on oikeastaan aika sietämätöntä Suomen Yleisradiolta. Ikään kuin sille, että Suomi ”kävi uhaksi” vuonna 1941, ei olisi ollut mitään syytä. Ikään kuin talvisotaa ei olisi ollutkaan.

Kiinnostavampaa olisi ollut kuulla, mitä sanottavaa Kilinillä olisi Suomen muodostamasta uhasta vuonna 1939, kun Neuvostoliitto oli liitossa Saksan kanssa.

 

Sarjassa on muutamia todella omituisia kohtia, jopa puutteita. Ensimmäisessä osassa on irrallinen ja täysin selityksiä vaille jätetty pätkä, missä Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler luettelee valtiopäivillä maiden nimiä: ”…Liettua, Viro, Norja, Ruotsi, Tanska, Irlanti, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Irlanti, Ranska, Espanja, Sveitsi, Liechtenstein, Luxemburg, Puola, Unkari, Romania, Jugoslavia…”

Kiinnostavasti, vaikkakaan ei ymmärrettävästi, puhe on leikattu niin, että Hitlerin listan alun kaksi maata, Suomi ja Latvia, on jätetty pois. Lopustakin on jätetty muutama maa ja tämä: ”Olisimmekohan voineet miehittää puoliakaan näistä Rooseveltin listan maista.”

Kyse on Hitlerin puheesta, jossa hän kommentoi Yhdysvaltain presidentiltä Franklin D. Rooseveltilta 15.4.1939 saamaansa kirjettä. Siinä oli lueteltu 31 maata ja vaadittu Hitleriä antamaan takaus, ettei se hyökkää niihin.

Hitlerin vastauspuheenvuoro pidettiin 28. huhtikuuta. Siinä hän pilkaten ja suosionosoitusten saattelemana kysyi, olisimmeko tosiaan kyenneet hyökkäämään kaikkiin näihin maihin. William L. Shirer on kirjassaan Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho arvioinut puheen yhdeksi Hitlerin parhaimmista ja myrkyllisimmistä.

Mutta miten se liittyy vaiettuihin arktisiin sotiin, sitä en ymmärrä.

 

Omituisuuksiin on luettava myös se, mitä sarjassa kerrotaan Norjan vastarintaliikkeen tukikohdasta nimeltään Kari. Tukikohta sijaitsi pohjoisessa Ruotsin ja Norjan rajan läheisyydessä.

Myös Kari on niin sanottu vaiettu asia, mutta sarjan laatua ei nosta, että eipä siitä puhuta nytkään juuri mitään. Sen sijaan sielläkin sarja tekee puuduttavia ja mahdollisen pääviestin kannalta ilmeisen hyödyttömiä arkeologisia tutkimuksia.

Saksalaisten on luonnollisesti täytynyt tietää tukikohdan olemassaolosta ja sijainnista. Ihan yhtä varmasti heidän on täytynyt vaatia, että puolueettomaksi ilmoittautunut Ruotsi ei voi sen toimintaa sallia.

Tähän ilmeiseen ristiriitaan ei sarjassa kiinnitetä mitään huomiota. Onko asiaa edes yritetty selvittää ja jos on, miksi tuloksista ei ole voinut kertoa?

Toki sarja on monessa mielessä hyväkin ja tuo esiin paljon yleisemmin tuntematonta. Yksi sellainen on saksalaisten linnoitustyö Käsivarressa. Se ei ole uusi tieto, mutta linnoitustyön massiivisuus yllätti.

Se pani miettimään: mitä jos Suomi olisi hävinnyt sodat ja Neuvostoliitto olisi miehittänyt Käsivarren. Voi vain kuvitella, millainen sotilastukikohta siitä alueesta olisi tullut.

Sarjan lopussa annetaan vastaus hauskaan tietokilpailukysymykseen: missä tapahtui toisen maailmansodan viimeinen antautuminen Euroopassa.

Ja lopuksi: kannattaisikohan niitä venäläisvainajia siellä Raatteessa etsiä suonsilmäkkeistä, lammista ja järvistä. Esimerkiksi Kajaanin kaupungissa kampanjoitiin kesällä 1940 aivan erityisellä innolla, että luonnonvesiä ei nyt vaan kannattaisi juoda.

 

Kirjoituksen lyhyempi versio on julkaistu kolumnina Lapin Kansassa 28.4.2022.