Korven Kostaja
Sanokaa terveisiä Vornan veljeksille.
Sivut
(Siirry kohteeseen…)
Etusivu
Huutavan ääni korvessa
Näin kuulet huudon
▼
perjantai 31. tammikuuta 2020
Miksi ekologit hylkäävät ekosysteemit
›
Otsikossa ei ole kysymysmerkkiä. Se johtuu siitä, että luulen tietäväni vastauksen. Nykyinen keskustelu metsäluonnosta on hämmentävää. Ka...
perjantai 24. tammikuuta 2020
Ostapa maalainen, kaupungista kesämökki
›
Elämme aikaa, jolloin aiemmin ylittämättömiksi katsotut rajat rikotaan mennen tullen. Siinä mielessä kaikki on normaalia. Kuvittelemme, e...
2 kommenttia:
torstai 5. joulukuuta 2019
Ympäristökelkka kääntyi taas kerran
›
Vielä kymmenisen vuotta sitten ympäristöjärjestöt olivat sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa hiilinieluja ei tulis...
maanantai 4. marraskuuta 2019
Vanheneeko tutkimus – politiikan mielestä kyllä
›
Jolloinkin 1990-luvun alussa törmäsimme Uuden Suomen toimituksessa uutiseen: aasialainen tutkimusryhmä oli onnistunut tuottamaan laboratori...
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Ympäristöglobalisaatio uhraa pienet ihmiset
›
Ylälappilaiset metsänomistajat törmäsivät tammikuussa 2019 yllättävään asiaan: heidän puutaan ei haluttu ostaa. Puun ostajat, metsäyhtiöt, ...
1 kommentti:
lauantai 14. syyskuuta 2019
Ilmasto kestää, vaikka Suomi hakkaisi miten – mutta kestääkö ilmastopolitiikka?
›
Kirjoitus on kommentti Vihreä Lanka -lehden artikkeliin syyskuun alussa. Kirjoititte artikkelissanne (Ilmasto ei kestä nykyhakkuita, jos...
2 kommenttia:
tiistai 27. elokuuta 2019
Hysteriasta tuli hyvä juttu
›
Seitsemän vuotta sitten kirjoitin silloisen ympäristöministerin hankkeesta suojella maisemia kauneusarvojen perusteella. Kohteena mainitti...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio