En tiedä, kauanko tiliotteita
pitäisi tai kannattaisi säilyttää, mutta itse päätin tuossa laittaa rodeen
vuoden 2011. Vaan enpäs laittanutkaan. Numerot alkoivat kiinnostaa.
Ihan ensimmäinen maksu oli vapauttava.
Se oli lapsen elatusmaksu, jota en enää maksa. Toivon, ettei se ollut turha, että ne eivät olleet turhia. Tietää ei voi, en ainakaan
minä.
Sitten tuli sähkömaksu mökiltä. Se
oli maksettu joulukuussa 2011 ja koski edeltävää marraskuuta, jolloin mökillä
ei kulutettu sähköä.
Perusmaksu oli 22,55 euroa, kun se
viime joulukuussa, koskien siis edellistä marraskuuta, jolloin sähköä ei
käytetty, oli 24,18 euroa. Ei hirveä nousu.
Joulukuussa 2011 olin maksanut tästä
asunnosta, missä tätä kirjoitan, yhtiövastiketta 239,40 euroa kuussa. Viime
joulukuussa maksoin 234,20 euroa. Nyt siihen kuuluu myös laajakaista,
mitä vuonna 2011 ei ollut.
Mutta ei huolta: koska Helsingin
kaupunki haluaa alentaa asumiskustannuksia, sen on pakko korottaa asuintalomme tontinvuokraa
niin paljon, että yhtiövastikkeeni kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden
aikana.
Jostainhan on otettava rahat
esimerkiksi Raide-Jokeriin, mikä onkin ihan hyvä hanke, ja on myös nostanut
asuntoni arvoa noin 100 000 eurolla, mikä toisaalta on minulle täysin hyödytöntä,
koska asun tässä enkä ole tätä ajatellut myydä.
Mutta minun on myös maksettava pompöösi
Laajasalon silta, vihreän pröystäilyn jatkuvasti kallistuva kruununjalokivi, jonka päällä
tuomasrantaset ja annisinnemäet varmaankin marraskuun viimassa fillaroivat tiineesti,
kun muutenkaan ei pääse, jos on päästävä, mutta heidänhän ei tarvitse.
Tämän oman kotini sähkömaksu oli
47,53 euroa vuoden 2011 laskutusjaksolla, mitä ilmeisimmin kahdelta
kuukaudelta. No kas, se on aivan ennallaan. Silläkin on yhteys Helsingin kaupungin talouteen ja Kruunuvuoren siltoihin, mutta se on vähän pidempi juttu, jonka tietenkin kerron halukkaille koska vaan.
Sitten olin maksanut
henkivakuutusta melkein 170 euroa vuodessa. Sen lopetin myöhemmin, koska
arvelin, että pystyn muutenkin jättämään lapsilleni millä mällätä. Varsinkin,
kun molemmat, joista toinen on enää laskuissa, sanoivat, että ei me sun
rahojasi tarvita, yritä nyt selvitä edes itse.
Olin ostanut Venäjän viisumin,
mitä ilmeisimmin vuodeksi, hintaan 138 euroa. Päätellen muista merkinnöistä,
Venäjällä on myös käyty.
Nyt sen saisi hintaan 130 euroa.
Ainakaan kuuluisa kysynnän ja tarjonnan laki ei vaikuttane tähän.
Huomaan aika usein ostaneeni
Alkosta jotakin hintaan 17,74 euroa. Väittäisin, että sama tuote maksaa Alkossa
tätä nykyä 21,48 euroa. Tuossa onkin jo havaittavaa nousua.
William K:ssa olin ostanut
oletettavasti oluen hintaan kuusi euroa. Häikäisevät ne oluen hinnat nytkin, ainakin
Kampin keskuksessa, jota silloin ei ollut. Mutta ovatko nousseet? Olisiko varaa?
Noiden aikojen erikoisuutta kuvaa, että Stockmann maksoi osinkoa 55,80 euroa.
Bussilippuja olen ostanut.
Menolippu Lohjalle on maksanut 11 euroa. Nyt hinta on 11,50–11,70 euroa.
Samoin olen ostanut aika usein
lipun Helsingistä Köyliön Ristolaan, hintaan 35,60 euroa. Sieltä on pitänyt
pummata vielä kyyti perille Säkylään, vajaan kymmenen kilometrin matkalle. Onpa
se menty taksillakin.
Nykyään matkustan Säkylään Turun
kautta ihan perille. Lippu maksaa noin 20 euroa.
Palkkakin on noussut, vaikka ei
kauhean paljon. Tiliotteesta tunnetusti näkee vain käteen jäävän palkan, mikä
onkin monessa mielessä merkittävä.
Silloin se oli noin 2700 euroa,
nyt nippa nappa yli 3000.
Palkastani en ole koskaan
valittanut ja olen myös sanonut, että jos jotakuta kiinnostaa, minulta saa
periä veroja enemmänkin, jos se vain tehdään edes jollakin tavalla
tasapuolisesti.
Valtion kalastuskortin olen
ostanut. Sillähän saa perusoikeuden kalastaa, mutta se ei riitä. Sen lisäksi
pitää olla vielä vesialueen haltijan lupa kalastamiseen.
Vuonna 2011 valtion kalastuskortti
maksoi 22 euroa. Juuri äsken maksoin vastaavasta luvasta 45 euroa. Näin
kannustamme nuorisoa lailliseen kalastukseen.
Niiden vesialueiden haltijoiden
luvat, missä kalastan, eivät ole kallistuneet ainakaan kymmeneen vuoteen ja
ovat aika vaatimattomat. Yhdellä järvellä maksan 25 euroa viideltä verkolta ja toisella
kolme euroa per verkko.
Vakuutusmaksua maksoin 286 euroa vuonna
2011, nyt 443 euroa. Vakuutettavan omaisuuden ja vastaavan määrä on pienentynyt ainakin yhden mopon verran.
Vuonna 2011 maksoin Viestintävirastolle
TV-maksua 224,90 euroa vuotta kohti. Nyt maksan Yle-veroa noin 150 euroa
vuodessa.
Ohjelmien laatu on laskenut
jotakuinkin vastaavasti, mutta toisin kuin ennen, nyt minulla ei ole edes
teoreettista mahdollisuutta irtaantua tästä. Siihen nähden on aika kornia, kun
Ylen toimittajat vastaavat kritiikkiin, että onhan siinä vastaanottimessa se
on/off-nappula. Kehtaisiko minkään markkinoilla toimivan yrityksen edustaja sanoa
näin?
Maksoin myös junamatkan jonnekin, 212
euroa. On vaikea ymmärtää, kuinka kauas tuolla summalla pääsisi nykyään.
Tilin palvelumaksua olen maksanut 1,50
euroa kuussa. Nyt se on 5,50 euroa. Aikamoinen nousu.
Toisaalta arvopapereiden
säilytysmaksu oli vuonna 2011 täsmälleen sama kuin nyt, 22,50 euroa kuussa.
Ketähän tässä suositaan?
4. marraskuuta olin mitä
ilmeisimmin ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta kirjan hintaan 27,95 euroa.
Viime joulun tienoilla ostin Kari Hotakaisen kirjan jokseenkin samaan hintaan
ja Helena Immosen Operaatio Punaisen Ketun alle 20 eurolla – tosin jälkimmäistä
on väitetty propagandaksi, niin että en tiedä, kuka on maksanut ja mitä, mutta
kirja on kyllä hyvä. Niin hyvä, ettei pysty lukemaan kuin pari kappaletta kerrallaan.
Sitten olen ostanut aikaa
Helsingin seudun matkakorttiin, joskaan en muista, mikä se organisaatio silloin
oli nimeltään. Vapaa matkustusoikeus Helsingissä alkaen lokakuun lopusta 2011
ja päättyen seuraavan maaliskuun loppuun maksoi 210 euroa. Viimeksi, kun ostin
vastaavaa aikaa joulukuun alusta maaliskuun loppuun, hinta oli 198 euroa, ja matkustusalue
on aivan valtavan paljon laajempi kuin kymmenen vuotta sitten.
Kiinteistöveroakin on tullut
maksettua, siis kesämökistä. Vuonna 2011 sitä meni 81,06 euroa, viime vuonna
noin 110 euroa.
Ostin myös kameran – mitä
hulluutta! Maksoin siitä kokonaista 523 euroa. Hyvä se on, ei siinä mitään,
mutta silti, puhelin ottaa parempia kuvia.
Mutta hei, rahan lisäksi tiliotteesta
löytää myös ystävyyttä ja yhteistä matkaa. Katsokaapa vaan vaikka seuraava
maksujen ketju:
- Kuhmon musiikkiyhdistys
- Raatteen portti
- Kaisan kotileipomo
- Pyhä Safaris Kemijärvi
- Kylmänen Lipunmyynti Pyhätunturi
- Tokka Gourmet Vuotso
- Camping Lapinkylä Utsjoki
- Jakobselv Norgen Hesseng
- Vardö hemstigs
- Uulan Säästö Utsjoki
- Lapin liha Rovaniemi
- Kauppahallin kahvila Oulu
- Food Rantsila.
En tehnyt matkaa yksin. Kiitokset matkatoverille.