Jospa ”isoäiti” olisikin ollut ”isoisä”

Pakanajoen seminaarissa pohdimme miesten asemaa. Miesten nimet ovat Pekka Hallberg ja Mikko Paatero.

Hallberg on Korkeimman oikeuden puheenjohtaja. Korkein oikeus teki äskettäin päätöksen karkottaa maasta kaksi ”isoäitiä”.

Päätöksen jälkeen Hallberg pyysi poliisiylijohtaja Paaterolta, että päätöstä ei pantaisi täytäntöön. Paatero suostui.

Hallbergin toimintaa on kritisoitu vähänlaisesti, Paateron ei lainkaan – olkoonkin, että kumpikin toimi lainvalvojan toimessaan laillisuuden kannalta perin kyseenalaisella tavalla.

Hallberg lienee jäänyt vähemmistöön, kun Korkein oikeus päätti asiasta. Onko hänellä siis oikeus tällä tavoin mitätöidä itselleen vastenmielinen? Entä onko poliisilla oikeus noudattaa tällaisia, oikeuden päätösten kanssa ristiriidassa olevia välipuheita?

Miksi miehet toimivat näin? Toistaiseksi ainoa selitys on ollut karkotusten epäinhimillisyys.

Jos tämä todella on syy, paljon vähemmällä olisi selvitty, jos miehet olisivat toimineet samoin, mutta ei-julkisesti. Poliisi voi toki aina laittaa tällaisen tehtävän listalla viimeiseksi ilman sen suurempaa kohua.

Tosiasiassa syy ei ollutkaan karkotuksen epäinhimillisyys, vaan siitä syntynyt kohu. Juuri kohu piti laannuttaa – hinnasta välittämättä – ja se tehtiin vastakohulla.

Jaettiin siis uudenlaista oikeutta, kohuoikeutta. Kuka tällaista oikeutta saa?

Kohuoikeutta luo kohun synnyttäjä – tiedotusvälineet. Sen takana on tiedotusvälineiden uusintama ajatusmaailma, jossa keskeisenä välineenä ovat mielipidetiedustelut.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Räty aprikoi kolumnissaan 12.4.2010, miksi naiset ja miehet suhtautuvat ydinvoimaan ja Natoon eri tavoin. Kyseessä on mitä selvin kehäpäätelmä.

Mielipidetiedusteluilla löydetyt asenneryhmät nimittäin määrittelee aina tiedustelun tekijä. Ihmisiltä voidaan kysyä Nato-kannan ja sukupuolen lisäksi vaikkapa vasenkätisyyttä ja silmien väriä. Tuloksena saadaan Naton kannatuserot sukupuolen, vasen- tai oikeakätisyyden tai silmien värin mukaan määritellyissä ryhmissä.

Se, mikä näistä jakaumista on merkityksellinen, on yksinomaan kyselyn tekijän ja tulkitsijan oma valinta. Valintaa ei voi perustella kyseisellä tutkimuksella tai sen tuloksella, vaikka se tehtäisiin kuinka usein, niin kuin journalistit itsestään selvästi tekevät.

Sukupuolten erilainen asennoituminen on asia, jota journalistit katsovat aiheelliseksi ja perustelematta uusintaa loputtomilla mielipidetiedusteluillaan. Sen seurauksena syntyy mielipideilmasto, missä ”isoäiti” saa säälin osakseen oikeuslaitosta myöten.

Mutta kuinka moni olisi säälinyt parroittunutta, liikuntakyvytöntä, ehkä hieman alkoholisoitunutta, huonotukkaista, piipunnysää polttavaa, ”itse ongelmansa aiheuttanutta” yli-ikäistä lippalakkimiestä? No, ainakin Pakanajoen seminaari.

Olimme yhtä mieltä siitä, että jos ”isoäidit” olisivatkin olleet ”isoisiä”, he olisivat lentäneet Suomesta kuin leppäkeihäät, eivätkä olisi koira, tiedotusvälineet, Hallberg tai Paatero perään haukkuneet.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 24.4.2010.