Sivut

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Pyhä Maa ehti Rooman-junaan ‒ sittenkin

Daavidilla oli kaksi poikaa, Hoosianna ja Harley. Harley oli vanhempi, rokonarpinen, julma ja siivoton. Hoosiannalla taas oli pianonsoittajan sormet, ja siinä missä Harley pukeutui mustiin nahkavaatteisiin, Hoosianna käytti valkeaa toogaa.

Molemmilla oli tietenkin pitkä parta, elettiinhän Pyhällä Maalla, mutta vain Hoosiannan parta liehui.

Niillä seuduilla oli myös paimenia kedolla paimentamassa laumaansa. Harley elättikin itsensä, laajahkon kamelijenginsä sekä eräitä peitehenkilöitä keräämällä suojelurahaa näiltä maatalousyrittäjiltä.

Daavid ei tästä suorastaan pitänyt, mutta ei voinut sitä lopettaakaan, olihan Harley sentään hänen esikoisensa ja hän itsekin oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi Harley tuotti toimillaan sievoiset tulot Pyhän Maan valtiovarainministeriölle, jota johti hurskaana miehenä tunnettu Saul Weinstein.

Sitä paitsi, olihan Harley järjestänyt toiminnalleen myös hienon ulkokuoren, jota edusti Jerusalemin yliopistossa juristikoulutuksen hankkinut Hoosianna.

Silti Harleyn toimet törmäsivät toisinaan rajustikin lakiin, joka oli kehittynyt pitkälle Hammurabin ajoista. Jopa Taivaalliset Sotajoukot arkkienkeli Gabrielin johdolla jouduttiin lähettämään muutamaan kertaan Harleytä kurittamaan, eikä tätä vastustanut kukaan muu kuin mainittu Weinstein.

Mutta aina onnistui Hoosianna viime tingassa löytämään jonkun elinkeinonvapauspykälän, johon vetoamalla hän sai Gabrielin perääntymään.

Jo tuolloin oman kansan kimppuun käymistä sotilasvoimin osattiin kavahtaa, vaikka meno muuten olikin kuin Augiaan tallissa.

Esimerkiksi Jerusalemin yliopistossa ei tunnettu kansainvälisen oikeuden käsitettä, jonka turvin ulkomailla Pahana Axelina tunnettu Harley olisikin saatu helposti pommitettua ajallisesti aika lähellä olleeseen kivikauteen.

Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta nämä olivat onnellisia aikoja Harleylle, mistä syystä myös Weinstein ja Hoosianna olivat kohtuullisen tyytyväisiä. Harleytä kismitti vain yksi asia: arvostuksen puute ulkomailla. Eihän hän päässyt käymään edes Rooman keisarikunnassa, jonka rajapoliisit ilmoittivat Harleylle muitta mutkitta, että ”meillä on omatkin sisilialaisemme”.

Tummia pilviä kerääntyi kuitenkin Pyhän Maan, ja erityisesti sen pääelinkeinon ylle. Rooma oli maan lammastuotteiden suurin kuluttaja, ja se oli alkanut tukea omaa lammastalouttaan maksamalla paimenilleen sestertiusmääräistä, eläinkohtaista tukea.

Pyhän Maan paimenet juoksivat yhtenään presidentti Goljatin luona valittamassa, että vientihinnat eikun laskevat ja Harleykin painaa jatkuvasti päälle.

Lammaspaimenten keskuudessa nostettiin vaatimus Pyhän Maan liittämiseksi Roomaan, ja tässä heillä oli apunaan maan paras mainostoimisto, jonka nimi oli Taivas.

Goljat kuitenkin vastusti liittymistä, sillä Rooma asetti Pyhälle Maalle kovat ehdot. Olisi pitänyt kuulemma luopua järjestäytyneestä rikollisuudesta – mistä he puhuvat? – ja sotajoukkojen käyttämisestä siviilihallinnan välineenä.

Lisäksi kaikki kansa piti verolle pantaman ja hoitaa valtiontalous sitä kautta kuntoon.

Goljat tajusi oikein hyvin, että siitä ei selvittäisi ilman Liitonarkin kassavaroja, ja niiden käyttö taas saisi raivoihin paitsi kansan, myös Weinsteinin, jonka kotona kyseistä arkkia käytännöllisyyssyistä säilytettiin.

Mutta pikku hiljaa Goljatin aivoissa kehkeytyi suunnitelma, johon hän tarvitsi juristin ja kirjurin, siis Hoosiannan ja Weinsteinin taitoja. Tarkoituksena oli siis liittää Pyhä Maa Roomaan, mutta sitä varten Harley oli saatava luopumaan esikoisoikeuksistaan.

Neuvottelu pidettiin Harleyn teltassa, jonne DHL oli jo viikon ajan kantanut amforakaupalla korsikalaisia viinejä. Mukana olivat Goljat, Daavid, Harley, Gabriel, paimenten pääluottamusmies Johannes Kastaja sekä tietenkin Weinstein ja Hoosianna.

Goljat esitti, että jos Harley luopuisi esikoisoikeudestaan, hänelle voitaisiin puhua vapaa liikkumisoikeus Rooman alueella. Harley suostui oitis, koska kaiken muun luvattiin pysyvän ennallaan.

Niin koitti päivä, jolloin Pyhä Maa liittyi Roomaan. Samana päivänä Pyhällä Maalla astui voimaan siihen asti salainen, liittymisneuvotteluissa sovittu uusi lainsäädäntö.

Pyhän Maan paimenet saivat Rooman kassasta samanlaisen pysyvien vaikeuksien tuen kuin roomalaisetkin. Goljatin määräyksestä Taivaalliset Sotajoukot riisui Harleyn jengin aseista ja heidän kamelinsa takavarikoitiin, mutta he saivat pitää tunnuksensa.

Harleyn liiketoiminta organisoitiin sittemmin turvafirmana tunnettuun muotoon ja siitä tuli Taivaallisten Sotajoukkojen merkittävä alihankkija Lähi-idän operaatioissa. Kansa piti sitä Taivaallisten Sotajoukkojen nopean toiminnan osastona – mitä se olikin – ja antoi sille osuvan nimen: Helvetin Enkelit.

Seuraavana yönä Goljat löydettiin Jerusalemista kuolleena, vieressään verinen, pieni kivi. Asian johdosta Harley pidätettiin Haifan satamassa, ja häneltä löytyikin taskustaan linko.

Tapahtuneen johdosta Daavid julisti itsenä maan johtajaksi, peruutti kaikki tutkimukset liittyen Goljatin murhaan ja kääntyi Taivaan puoleen, joka laatikin tapahtuneesta hyvin levinneen tiedotteen.

Tiedote kirjasi tapahtumat ylös tavalla, jota myöhemmin on alettu pitää varoittavana esimerkkinä siitä, miten vähäisin myönnytyksin jotkut myyvät pysyviä oikeuksiaan. Tosin Taivas runteli tarinan Daavidin kannalta lempeämmäksi. Totta siinä oli – ja on – siteen lisäksi sen verran, että Hoosiannan kädessä olivat lammasnahkakinttaat, olihan kylmä vuodenaika.

Hoosianna ja Weinstein muuttivat pikaisesti Roomaan. Liitonarkista ei kuultu sen koommin mitään.

Miehet tapasivat seitsemän vuoden kuluttua sattumoisin korsikalaisen viinintuottajan aitiossa Circvs Maximvksella gladiaattorikisan merkeissä. Alkupalat oli juuri syöty, kun Hoosianna havahtui hämmentyneenä: onko tuon nuubialaisen kaleeriorjan vastustaja tosiaankin Harley!

Hoosianna olisi ehkä ehtinyt pelastaa Harleyn, ellei keisarin lähetti olisi häirinnyt häntä juuri samalla hetkellä kun nuubialaisen karttu heilahti. Lähetin sanoma oli selvä: Pyhän Maan lammasfarmareiden pysyvien vaikeuksien tuki oli juuri lopetettu.

Hoosianna ja Weinstein nostivat maljat: sen pituinen se.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Metsäyhdistyksen Lehtikuusi-lehdessä 17.12.2007.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Kielemme raiskaajat


Maanmainiossa Radio Suomen Kielipuolen päiväkirjassa pohdittiin kesällä, miksi nuoriso ei osaa enää kirjoittaa yhdyssanoja. Selitykset olivat niin huonoja, että yksikään ei jäänyt mieleen. Ehkä siksi, että varsinainen syyllinen, jota tietenkään ei mainittu, on niin ilmeinen.

Se on Nokian puhelimissa käytössä oleva ennakoiva tekstinsyöttö. Siinähän puhelin tarjoaa tekstin kirjoittajalle valmista sanaa parin alkukirjaimen perusteella.

Koska puhelimen muisti on rajallinen, se ei jaksa muistaa kaikkia yhdyssanoja. Siksi se tarjoaa yhdyssanan tapauksessa ensinnä sanan alkuosaa, minkä malttamaton nuori hyväksyy ja mitä myös puhelimen manuaali suosittelee.

Kun yhdyssanan ensimmäinen osa on kirjoitettu, seuraava osa kirjoitetaan samalla periaatteella. Manuaali tietenkin kehottaa jälkikäteen yhdistämään yhdyssanan osat jälkikäteen, mutta kuka sitä nyt jaksaisi tehdä, varsinkaan kun ei ole lukenut manuaalia.

Vielä joskus aikaan yrityselämässäkin arvostettiin oppineisuutta, sivistystä ja hyvää kielitaitoa. Nyt taas kansantaloutemme lippulaiva suorastaan tyrkyttäytyy opettamaan kansalle huonoa kieltä.

Se, että Kielipuolen päiväkirjan tekijät eivät ole tätä havainneet, osoittaa ikävällä tavalla kulttuuri-ihmisten surkean pientä uteliaisuutta, mikä useinkin ilmenee lauseina tyyliin ”en lue mainoksia”, ”en mene Facebookiin” ja ”en käytä Nokian ennakoivaa tekstinsyöttöä”.

Surullista. Pikemminkin pitäisi hakeutua taisteluun kaikilla näillä areenoilla. Mutta ei, tästä valittamiseen suhtaudutaan yleensä joko pitämällä valittajia nipottajina tai puhumalla sekavasti ”kielen kehityksestä”.

Kielen kehitystä ei kuitenkaan ole se, että sanojen merkitystä muutetaan mielivaltaisesti, tai hylätään osuvat ja iskevät ilmaisut epämääräisillä ja harhaanjohtavilla sinne päin -ilmaisuilla. Semmoinen johtaa vain tilanteeseen, missä punaista palloa sanotaan siniseksi, ja jopa edellytetään, että ihmiset ymmärtävät pallon olevan punainen juuri siksi, että sitä sanotaan siniseksi.

Esimerkiksi toimittajien keskuudessa on aivan tavanomaista sanoa, että joku oli kymmenyksen suurempi kuin joku toinen. Tällöin toimittaja luulee sanovansa, että joku on kymmenesosan suurempi, vaikka ei sanokaan.

Jokainen Raamattuun perehtynyt tietenkin tietää, että kymmenys tarkoittaa ensinnäkin veroluonteista maksua. Toki se on usein ollut kymmenesosan suuruinen, mutta kuitenkin luontoisvero.

Toiseksi, kymmenys tarkoittaa desimaalia. Olla kymmenyksen suurempi tarkoittaa siis kymmenkertaista. Jos taas haluaa tiivistää kymmenesosan samalla tavalla kuin viidesosa tiivistyy viidennekseen, on sanottava kymmenennes.

Miksi tämä virhe tehdään? Ehkä siksi, että kun etsii oikeaa muotoa kirjoittamalla vaikkapa ”kymmenes” maan ehkä käytetyimpään tekstinkäsittelyohjelmaan, Microsoftin Wordiin, se ei sitä yleensä hyväksy, ja tarjoaa tilalle juuri muotoa ”kymmenys”.

Kieltämme ei siis tuhoa vain suomalainen Nokia, vaan myös suomalaista teeskentelevä Microsoft.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 15.12.2010.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Luonto suojelee ‒ itseään


Ympäristöpolitiikassa saattaa nähdä trendin, joka ei ole koskaan päässyt valtaan mutta yrittää sinne jatkuvasti. Tämän tieteellisen ajattelun diktatuurin mieli kulkee niin, että luonto, jota tiede tulkitsee, määrittelee ihmistoiminnan rajat.

Edeltäjiensä lailla ajatus houkuttelee. Se poistaisi poliittiset ristiriidat ja siirtäisi vallan tiedettä tekevälle ja tulkitsevalle etujoukolle.

Mutta se ei voi onnistua, sillä poliittisia ristiriitoja ei voi poistaa eikä tiede ole virheetöntä. Ja vaikka olisikin, sitä tekevät ja tulkitsevat vajavaiset ihmiset.

Kun maahan saatiin laki ympäristövaikutusten arvioinnista, niin sanottu yva-laki, linjan kannattajat pettyivät, kun se ei kieltänytkään ympäristön kannalta huonoja hankkeita. Samaa tavoitellaan ilmastolailla: jos ilmaston pilaaminen kielletään, tarvitsee vain päättää, kuka valitsee kiellettävät asiat.

Kieltäjä olisi ympäristöministeriö, josta on haluttu tehdä uusi superministeriö. Sille piti antaa valtuudet ”yvata” kaikki tärkeät asiat – siis ne, jotka se itse haluaa yvata.

Ilmastonmuutos näytti vievän asiat tähän suuntaan. Oireellinen muutos oli, kun viime hallitusneuvotteluissa ministeriötä ei enää haluttukaan antaa vihreille, vaikka ne sitä halusivat.

Edelliskerralla oli päinvastoin: vihreät eivät olisi ympäristöministeriötä halunneet, mutta joutuivat sen ottamaan.

Hyvä tiedediktatuurin keino ovat kansainväliset sopimukset. Uusin niistä tehtiin Japanin Nagoyassa lokakuussa.

Esimerkiksi luonnonsuojeluliitto tulkitsee sopimusta niin, että Suomen on lisättävä suojellun tai rajoitetussa käytössä olevan maapinta-alan osuus 17 prosenttiin, kun se nyt on 15. Tätä sopimus ei kuitenkaan edellytä.

Suojeluprosentit sovittiin sopimuksen johdantotekstin perusteella. Siinä toivotaan, että maat määrittelevät tavoitteensa itse, kansallisen tilanteensa ja tarpeidensa mukaan.

Ympäristöministeriön mukaan prosenttiin voidaan laskea myös pehmeämmän metsänkäsittelyn ja virkistyskäytön alueita. Suomen tilannetta edustaa myös huomattavasti muita maita laajempi tiukan suojelun osuus aivan etelärannikkoa myöten.

Luonnonsuojeluliiton linja veisi Suomen useita vuosia taaksepäin. Suojeluprosenttien sijaan asioita katsotaan kaikkialla paljon laajemmasta kulmasta.

Ympäristöongelmia ei voi ratkaista vain siirtämällä luontoa talouskäytön ulkopuolelle. Voidakseen jatkaa elämäänsä ihmiskunnan on pakko käyttää luonnonvaroja, ja voidakseen tehdä sitä kestävästi, sen on käytettävä nimenomaan uusiutuvia luonnonvaroja.

Ratkaisu on siis uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö. Sen avulla voimme turvata paitsi luonnon, myös ihmisen elinmahdollisuudet.

Mitä metsiin tulee, metsätalouden aiheuttamat monimuotoisuusongelmat on tunnustettu ja niiden parissa tehdään jatkuvasti työtä. Metsäsektori on Metso-ohjelman puitteissa sitoutunut tähän työhön.

Nagoyan sopimus tuo siihen uutta, mutta ei suojelun määrän, vaan esimerkiksi geenivarojen suojelun, vieraslajien ja ilmastonmuutoksen suhteen.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 30.11.2010.