Daavidilla oli kaksi poikaa, Hoosianna ja Harley. Harley oli vanhempi, rokonarpinen, julma ja siivoton. Hoosiannalla taas oli pianonsoittajan sormet, ja siinä missä Harley pukeutui mustiin nahkavaatteisiin, Hoosianna käytti valkeaa toogaa.
Molemmilla oli tietenkin pitkä parta, elettiinhän Pyhällä Maalla, mutta vain Hoosiannan parta liehui.
Niillä seuduilla oli myös paimenia kedolla paimentamassa laumaansa. Harley elättikin itsensä, laajahkon kamelijenginsä sekä eräitä peitehenkilöitä keräämällä suojelurahaa näiltä maatalousyrittäjiltä.
Daavid ei tästä suorastaan pitänyt, mutta ei voinut sitä lopettaakaan, olihan Harley sentään hänen esikoisensa ja hän itsekin oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi Harley tuotti toimillaan sievoiset tulot Pyhän Maan valtiovarainministeriölle, jota johti hurskaana miehenä tunnettu Saul Weinstein.
Sitä paitsi, olihan Harley järjestänyt toiminnalleen myös hienon ulkokuoren, jota edusti Jerusalemin yliopistossa juristikoulutuksen hankkinut Hoosianna.
Silti Harleyn toimet törmäsivät toisinaan rajustikin lakiin, joka oli kehittynyt pitkälle Hammurabin ajoista. Jopa Taivaalliset Sotajoukot arkkienkeli Gabrielin johdolla jouduttiin lähettämään muutamaan kertaan Harleytä kurittamaan, eikä tätä vastustanut kukaan muu kuin mainittu Weinstein.
Mutta aina onnistui Hoosianna viime tingassa löytämään jonkun elinkeinonvapauspykälän, johon vetoamalla hän sai Gabrielin perääntymään.
Jo tuolloin oman kansan kimppuun käymistä sotilasvoimin osattiin kavahtaa, vaikka meno muuten olikin kuin Augiaan tallissa.
Esimerkiksi Jerusalemin yliopistossa ei tunnettu kansainvälisen oikeuden käsitettä, jonka turvin ulkomailla Pahana Axelina tunnettu Harley olisikin saatu helposti pommitettua ajallisesti aika lähellä olleeseen kivikauteen.
Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta nämä olivat onnellisia aikoja Harleylle, mistä syystä myös Weinstein ja Hoosianna olivat kohtuullisen tyytyväisiä. Harleytä kismitti vain yksi asia: arvostuksen puute ulkomailla. Eihän hän päässyt käymään edes Rooman keisarikunnassa, jonka rajapoliisit ilmoittivat Harleylle muitta mutkitta, että ”meillä on omatkin sisilialaisemme”.
Tummia pilviä kerääntyi kuitenkin Pyhän Maan, ja erityisesti sen pääelinkeinon ylle. Rooma oli maan lammastuotteiden suurin kuluttaja, ja se oli alkanut tukea omaa lammastalouttaan maksamalla paimenilleen sestertiusmääräistä, eläinkohtaista tukea.
Pyhän Maan paimenet juoksivat yhtenään presidentti Goljatin luona valittamassa, että vientihinnat eikun laskevat ja Harleykin painaa jatkuvasti päälle.
Lammaspaimenten keskuudessa nostettiin vaatimus Pyhän Maan liittämiseksi Roomaan, ja tässä heillä oli apunaan maan paras mainostoimisto, jonka nimi oli Taivas.
Goljat kuitenkin vastusti liittymistä, sillä Rooma asetti Pyhälle Maalle kovat ehdot. Olisi pitänyt kuulemma luopua järjestäytyneestä rikollisuudesta – mistä he puhuvat? – ja sotajoukkojen käyttämisestä siviilihallinnan välineenä.
Lisäksi kaikki kansa piti verolle pantaman ja hoitaa valtiontalous sitä kautta kuntoon.
Goljat tajusi oikein hyvin, että siitä ei selvittäisi ilman Liitonarkin kassavaroja, ja niiden käyttö taas saisi raivoihin paitsi kansan, myös Weinsteinin, jonka kotona kyseistä arkkia käytännöllisyyssyistä säilytettiin.
Mutta pikku hiljaa Goljatin aivoissa kehkeytyi suunnitelma, johon hän tarvitsi juristin ja kirjurin, siis Hoosiannan ja Weinsteinin taitoja. Tarkoituksena oli siis liittää Pyhä Maa Roomaan, mutta sitä varten Harley oli saatava luopumaan esikoisoikeuksistaan.
Neuvottelu pidettiin Harleyn teltassa, jonne DHL oli jo viikon ajan kantanut amforakaupalla korsikalaisia viinejä. Mukana olivat Goljat, Daavid, Harley, Gabriel, paimenten pääluottamusmies Johannes Kastaja sekä tietenkin Weinstein ja Hoosianna.
Goljat esitti, että jos Harley luopuisi esikoisoikeudestaan, hänelle voitaisiin puhua vapaa liikkumisoikeus Rooman alueella. Harley suostui oitis, koska kaiken muun luvattiin pysyvän ennallaan.
Niin koitti päivä, jolloin Pyhä Maa liittyi Roomaan. Samana päivänä Pyhällä Maalla astui voimaan siihen asti salainen, liittymisneuvotteluissa sovittu uusi lainsäädäntö.
Pyhän Maan paimenet saivat Rooman kassasta samanlaisen pysyvien vaikeuksien tuen kuin roomalaisetkin. Goljatin määräyksestä Taivaalliset Sotajoukot riisui Harleyn jengin aseista ja heidän kamelinsa takavarikoitiin, mutta he saivat pitää tunnuksensa.
Harleyn liiketoiminta organisoitiin sittemmin turvafirmana tunnettuun muotoon ja siitä tuli Taivaallisten Sotajoukkojen merkittävä alihankkija Lähi-idän operaatioissa. Kansa piti sitä Taivaallisten Sotajoukkojen nopean toiminnan osastona – mitä se olikin – ja antoi sille osuvan nimen: Helvetin Enkelit.
Seuraavana yönä Goljat löydettiin Jerusalemista kuolleena, vieressään verinen, pieni kivi. Asian johdosta Harley pidätettiin Haifan satamassa, ja häneltä löytyikin taskustaan linko.
Tapahtuneen johdosta Daavid julisti itsenä maan johtajaksi, peruutti kaikki tutkimukset liittyen Goljatin murhaan ja kääntyi Taivaan puoleen, joka laatikin tapahtuneesta hyvin levinneen tiedotteen.
Tiedote kirjasi tapahtumat ylös tavalla, jota myöhemmin on alettu pitää varoittavana esimerkkinä siitä, miten vähäisin myönnytyksin jotkut myyvät pysyviä oikeuksiaan. Tosin Taivas runteli tarinan Daavidin kannalta lempeämmäksi. Totta siinä oli – ja on – siteen lisäksi sen verran, että Hoosiannan kädessä olivat lammasnahkakinttaat, olihan kylmä vuodenaika.
Hoosianna ja Weinstein muuttivat pikaisesti Roomaan. Liitonarkista ei kuultu sen koommin mitään.
Miehet tapasivat seitsemän vuoden kuluttua sattumoisin korsikalaisen viinintuottajan aitiossa Circvs Maximvksella gladiaattorikisan merkeissä. Alkupalat oli juuri syöty, kun Hoosianna havahtui hämmentyneenä: onko tuon nuubialaisen kaleeriorjan vastustaja tosiaankin Harley!
Hoosianna olisi ehkä ehtinyt pelastaa Harleyn, ellei keisarin lähetti olisi häirinnyt häntä juuri samalla hetkellä kun nuubialaisen karttu heilahti. Lähetin sanoma oli selvä: Pyhän Maan lammasfarmareiden pysyvien vaikeuksien tuki oli juuri lopetettu.
Hoosianna ja Weinstein nostivat maljat: sen pituinen se.
Kirjoitus on julkaistu Suomen Metsäyhdistyksen Lehtikuusi-lehdessä 17.12.2007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti