Me emme tahdo aitoa ruokaa

Syksyllä ilmestynyt kohukirja Aitoa ruokaa väittää, että elintarviketeollisuus ”vedättää” kuluttajaa tekemällä esimerkiksi eineksiä kaikesta muusta, mutta ei siitä, mitä se antaa ymmärtää. Kauhuesimerkkinä kerrotaan, kuinka broilerinlihapullissa saattaa olla jopa nahkaa ja jauhelihapihvissä silavaa ja jännettä.

Kauas on tultu omavaraisen elintarviketalouden parista, missä pyrkimyksenä oli, että raaka-aineet, kuten eläimet, käytettiin mahdollisimman tarkkaan ravinnoksi ja ruokalajeja kehitettiin tavoitteena saada tämä kaikki maittavaksi ruoaksi.

Elintarviketeollisuutta on hyvä syyttää monesta asiasta, mutta ei kyllä kuluttajan typeryydestä. Jos joku on sitä mieltä, että on kauhea rikos jauhaa jauhelihan, tai mikä vielä hämmästyttävämpää, makkaran joukkoon vaikka nyt nahkaa tai jänteitä, ei ole ymmärtänyt näistä ruokalajeista yhtikäs mitään.

Ruokaa olisi hyvä joskus tehdä myös itse. Kannattaa tehdä vaikka makkaraa, ensin paistista ja sitten vähäarvoisemmista ruhon osista. Havaitsee aika äkkiä, että paistista ei saa hyvää makkaraa.

Se on siis kuluttaja itse, joka ei ymmärrä: jos makkara tehdään jänteisestä ja rasvaisesta, halvasta lihasta ja sisäelimistä ja se pakataan suoleen, siitä tulee hyvää ihan ilman lisäaineitakin. Rasvaistakaan siitä ei tule, sillä ylimääräinen rasva valuu paistamisen aikana suolikuoren läpi pannulle.

Mutta tätä herkkähipiäinen kuluttaja nimenomaan ei halua, siis sitä, mikä on tehty verestä ja suolenpätkistä. Kun ruoassa ei saa olla rasvaa, sokeria eikä mitään rumalta kuulostavia sanoja, mutta kun sen kumminkin pitäisi olla hyvää, mitä muuta keinoja on käytössä kuin lisäaineet?

Teollisuus ei tietenkään ole syytön. Ei tällaiseen olisi tarvinnut mennä mukaan, mutta onhan se halvempaa näin.

Ja vaikka kuluttaja kuinka narisee laadusta, niin hintahan se meidän ruokakaupassamme jyrää. Sen näkee jokaisena lauantaina jokaisessa marketissa vain katsomalla ostoskärryihin.

Laatuna meillä pidetään sitä, että keittoliha on luutonta, mikä todellisuudessa kuitenkin takaa nimenomaan laadun puutteen. Valinnanvarana meillä pidetään sitä, että hyllyssä on täsmälleen samanlaista keittokinkkua 70 erilaisessa pakkauksessa, ja silti niistä yksikään ei pärjää edes lauantaimakkaralle.

Jopa pääministerin mielestä suurin valintaongelma on se, kenen tuottamaa maitoa meille tarjotaan, vaikka joka ikisessä purkissa on pakkaajasta riippumatta täsmälleen samanlaista maitoa.

Syypäät tällaiseen tiedetään, mutta siitä ei puhuta. Sen sijaan esimerkiksi Taloussanomat paljasti lokakuisessa jutussaan ne, jotka ovat syypäitä ruoan – kalleuteen.

Lehden mukaan esimerkiksi S-ryhmän johtaja Risto Pyykönen, Ruokakeskon johtaja Minna Kurunsaari, Tukon johtaja Markku Kettinen ja Inex Partnersin johtaja Hannu Pellinen päättävät ruoan hinnan.

Yhtä tärkeää on, että he päättävät myös ruoan laadun. Siksi nimenomaan heidän vastuulleen kuuluu myös se, että kuluttajien tietoisuus hyvästä ruoasta on ajettu tässä maassa niin alas kuin sen vain voi kauppaa käymällä ajaa.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 27.12.2010.