Väärä uhanalaishälytys

Niin moni on kommentoinut joulukuun alussa julkaistua Suomen eliölajien uhanalaisuusraporttia. Ehkä siis minäkin.

Suomen Luonto -lehti otsikoi siitä sanoilla ”hälyttävä raportti uhanalaisuudesta”. Tiivistys on ehdoton vääristelmä. Ainoa rehellinen kolmen sanan tiivistelmä koko raportista on tässä: Uhanalaisuudessa osataan enemmän.

Raportti on merkittävä. Sen nimeen on vannottu koko 2000-luku, kun on arvioitu, saavuttaako Suomi tavoitteen pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen vuoteen 2010 mennessä. Erityisesti siihen ovat vannoneet ne ympäristöaktivistit, -journalistit ja -tutkijat, jotka ovat kaiken aikaa olleet varmoja, että tavoitetta ei saavuteta.

Juuri he ovat halunneet puhua asiasta yhdellä otsikolla ja yhdellä mittarilla.

Jos luonnon monimuotoisuuden muutoksia halutaan mitata yhdellä mittarilla, mikä se voisi olla? He ovat tarjonneet vain tätä: uhanalaisten lajien määrä.

Näin Suomen Luontokin perustelee otsikkoaan. Pääkirjoitus muistaa sanoa, että uhanalaisten lajien määrä on noussut, mutta unohtaa mainita, että myös arvioitujen lajien määrä on noussut.

Kun arvioitujen lajien määrä on noussut, ainoa oikea yksi mittari voi olla vain uhanalaisten lajien osuus arvioidusta määrästä. Se taas on sama kymmenen prosenttia kuin kymmenen vuotta sitten.

Tilanne ei siis näyttäisi pahentuneen. Mutta katsotaanpa asiaa tarkemmin.
Joka ikinen ympäristöaktivisti, -journalisti ja -tutkija vannoi 2000-luvun alussa, että luonnon monimuotoisuus oli köyhtymään päin. Jos se siis nyt on – tällä ainoalla oikealla yhdellä mittarilla – sama kuin kymmenen vuotta sitten, eikö väistämätön johtopäätös ole, että suunta on tällä hetkellä parempaan päin?

Eikö ole siis niin, että emme ole pelkästään saavuttaneet tavoitetta pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen, vaan olemme jopa onnistuneet kääntämään suunnan parempaan päin?

Tietenkin moni elinympäristö voi nyt huonommin kuin kymmenen vuotta sitten. Toisaalta Suomen suurimmassa ekosysteemissä, metsässä edistystä on tapahtunut varmasti. Tutkimuksen vetäjä, ympäristöneuvos Pertti Rassi sanoi sen tiedotustilaisuudessa: ”Jos metsätaloudessa tehdyt suuret ponnistukset eivät olisi tuottaneet tulosta, me varmaan emme voisi muuta kuin nostaa kädet pystyyn.”

Mitään tällaista ei ole voitu julkaista Suomen ”riippumattomissa” tiedotusvälineissä, vaikka kaikki on selvästi luettavissa esimerkiksi tiedotteista.

Surullisinta tässä on ympäristöaktivistien, -journalistien ja -tutkijoiden – Rassi poikkeuksena – holhoava ja alentuva asenne, mikä välittyi uhanalaistutkimuksen tiedotustilaisuudessa. Sen mukaan hyviä uutisia ei voi julkistaa, koska siitä seuraisi vain, että ympäristövaatimuksista alettaisiin lipsua.

Esimerkiksi metsäalalla tunnetaan suurta ylpeyttä käytännöllisestä, jokapäiväisestä ja arkisesta ympäristötyöstä. Ikävä kyllä, asioista huolta kantavat ympäristöaktivistit, -journalistit ja -tutkijat eivät ole tunnistaneet tästä hitustakaan.

Kuitenkin tunnustus silloin, kun on aihetta, saattaisi kannustaa vieläkin parempaan.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 15.2.2011.