torstai 20. lokakuuta 2011

Toiseksi pahin – ja pahin


”Toiseksi pahin metsässä”, tiedotti Ruotsin luonnonsuojeluliitto Naturskyddsföreningen syyskuussa. NSF tarkoitti Ruotsia – ja Suomea, sitä pahinta. Tiedote jää jopa ympäristöjärjestöjen historiaan maamerkkinä: tuskin koskaan niissä on tehty näin jyrkkiä johtopäätöksiä näin kevein perustein.

Tiedote viittaa Ruotsin maatalousyliopisto SLU:n professorin Lena Gustafssonin toistaiseksi julkaisemattomaan, useaa maata koskevaan tutkimukseen. Mittareita metsänhoidon tasolle on yksi: kuinka paljon päätehakkuun yhteydessä jätetään säästöpuita. NSF:n mukaan Suomi jättää niitä prosentin puuston tilavuudesta, Ruotsi sentään 3–5 prosenttia.

Tiedote ei kerro, mitkä maat ovat tutkimuksessa mukana. Se puhuu Tasmaniasta, joka ei ole maa. Kuulemma ”osissa Pohjois-Amerikan yksityismetsiä” hakkaamatta jätetään 15 prosenttia puuston tilavuudesta.

Suomesta taas on kelpuutettu vain keskiarvo. Näin voi tietysti todistaa mitä vain.

Kysyin lisätietoja, mutta Gustafsson ei antanut, koska tutkimus ei ole vielä julkinen. Hän opasti kysymään niitä metsäekologian professori Jari Koukilta.

Koukin mukaan Suomen tiedot oli saatu Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventointitiedoista ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion luontolaatuseurannoista.

Kun kysyin lisää, kävi ilmi, että Gustafsson oli ollut yhteydessä Koukiin ja väittänyt minun kysyneen vain säästöpuuarviota Suomen osalta – mikä ei ole totta. Sen Kouki katsoi minulle kertoneensa ja antoi ymmärtää keskustelun olevan lopussa.

Kouki kiisti vastuunsa siitä, mitä NSF kirjoittaa, niin kuin oikein onkin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tutkijat tiedottavat vain valituille tahoille ja jättävät niiden puutteelliset tiedot oikomatta, kun taas muiden tahojen ”tendenssinomaiset” tulkinnat kyllä osataan oikaista.

Entä miksi tietoja sitten on annettu NSF:lle? Niitä on annettu jopa Suomen Tietotoimistolle, joka teki asiasta uutisenkin. Mutta edes siitä ei selviä esimerkiksi se, mitkä maat ovat tutkimuksen kohteena.

Miksi tutkijat harjoittavat tällaista valikoivaa tiedottamista ja jättävät vastaamatta oleellisiin kysymyksiin esimerkiksi vertailtavien tietojen luotettavuudesta ja yhteismitallisuudesta ‒ sekä tulkinnasta. Kun Suomen-tulokseksi on Koukin mukaan saatu 1,15–1,27 prosenttia, tulkintaa on täytynyt olla, koska Tapion luku on 2,3–3,0 prosenttia.

Miksi julkistaa yhteen, vajavaiseen mittariin perustuva vertailu, kun voisi mennä suoraan asiaankin ja katsoa, miten uhanalaiset lajit selviävät? Ehkä siksi, että tulos on NSF:n kannalta väärä.

Uusimman kartoituksen perusteella Suomen uhanalaisten lajien osuus tutkituista lajeista on täsmälleen sama kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin uhanalaistilanne kiistatta oli heikkenemässä. Tällä perusteella uhanalaistilanteen heikkeneminen on siis jopa saatu kääntymään.

Kaikista parhaiten pärjäävät metsien uhanalaiset. Tutkijoiden mukaan suurin yksittäinen syy tähän ovat ‒ säästöpuut. Vielä kymmenen vuotta sitten ympäristöjärjestöt pitivät niitä lähinnä viherpesuna.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 10. lokakuuta 2011. Perusteellisempi versio on luettavissa forest.fi-verkkosivulla, jonne pääset täältä).

1 kommentti:

  1. No tässähän kuvataan yhtä versiota siitä poliittisesta populismista - tietoja jaetaan niiltä osin kuin se on omean piilossa olevan agendan kannalta sopivaa.
    T. Rantala

    VastaaPoista