Terveisiä ruokahelvetistä

Hevosgate se vasta onkin gate. Minäkin jouduin tunnustamaan, että olin väärässä.

Ihmettelin kovin, miksi kukaan sekoittaa kalliimpaa hevosenlihaa halvempaan naudanlihaan – mikä ansaintalogiikka? Kunnes kuulin, että ei se hevosenliha mitään kallista ole.

Se oli vain yksi hevosgaten tyrmistyksistä: miksi ei ole, onhan se sentään paljon parempaa kuin naudanliha.

Kysymys on tietenkin markkinoiden logiikasta. Jotkut sanovat, että se johtaa laadukkaampien tuotteiden voittoon.

Suomalaisessa ruokakaupassa se kuitenkin johtaa vain halvempaan. Siihen on monta syytä. Onneton ruokajournalismi, kirjaimiin K ja S tiivistyvä ruokahelvetti, kaiken kruununa vähään tyytyvä, tietämätön kuluttaja.

Valtakunnan päälehdestä olemme saaneet lukea sellaisenkin hulluuden, että nykyään kalasta ja lihasta halutaan käyttää vain puhtaat lihat, ”koska maku on tärkein”. Lehdessä ei siis tiedetä, että ruoan maku tulee aina nimenomaan kaikkien syötävien eliöiden sivuosista: kylkirimpsusta, sivulihoista, päästä, pyrstölihoista, maksasta, munuaisista, aivoista, kamarasta, rapuvoista.

Katsokaa leijonalaumaa. Minkä etuoikeutetut urokset syövät ensimmäisenä? Sisäelimet.

K ja S ovat painaneet suomalaisen ruokakulttuurin niin alas kuin se on tarjonnalla mahdollista painaa. Kunnollisia leikkeleitä etsiessään löytää vaikkapa kymmenittäin erilaisia keittokinkkuja, jotka maistuvat kaikki samalle eivätkä edes niin hyvälle kuin perinteinen lauantaimakkara.

Miten selvitä tästä viidakosta?

Etnisissä kaupoissa kaikki ruoka on hyvää ja edullista. Niistä saa maistuvimmat vihannekset, tuoreena pakastetut kanat, kalkkunat, naudat ja lampaat, niistä tehdyt makkarat ja muut. Vain sikaa ei ole, sattuneista syistä.

Sitä taas löytyy Virosta. Pelkästään hintaa koskeva suomalainen joulukinkkukeskustelu voitaisiin unohtaa ja ostaa Virosta kinkut, koska ne maistuvat kinkulle.

Tallinnassa ei tarvitse mennä Stockmannille asti. Esimerkiksi sataman Rimin, joka on muuten K-kauppa, kalavalikoima hakkaa jokaisen suomalaisen Citymarketin.

Tämä pätee niin tuoreeseen kuin säilykkeeseenkin. Yksin sillivalikoima on metrikaupalla pidempi kuin Cittarissa, josta ei saa edes kuivattua kalaa.

Erikoisuuksia löytyy Sataman Torilta. Kuten savustettuja viiriäisiä ja sesongin aikaan monenlaisia verimakkaroita.
Suomessa verimakkaroista tunnetaan vain musta makkara, joka on oikeastaan ryynimakkara. Silti verimakkaroiden kirjo on Suomessakin perinteisesti laaja.

Torilla on jopa savustettuja kalanruotoja. Voiko kuvitella, että suomalainen ruokamafia tarjoaisi savustettuja kalanruotoja? Asiakkaatkin saattaisivat loukkaantua.

Niin, ne asiakkaat. Suomalaiselle kuluttajalle kelpaa vain kaikkein halvin tarjouslihapulla, minkä päälle hän veisaa kaupan opettamana virttä, että se juuri on sitä laaturuokaa.

Lyhyessä ajassa kuluttaja on – kaupan ja onnettoman ruokajournalismin tukemana – unohtanut, mitä savustetuista kalanruodoista voi tehdä. Eikä ruokamafia halua sitä kertoa, koska sittenhän se ei saakaan myytyä sitä euron pakasteseitipakettia.

Suurin syyllinen suomalaiseen ruokakulttuuriin onkin suomalainen kuluttaja, tuo vähään tyytyvä ja vähän tietävä paimenpoika.

Kirjoitus on julkaistu Tekniikka&Talous-lehdessä 15.3.2013.