Joosef ‒ kaikkien aikojen vappuisä

Lapinlahtelainen rehtori Petri Järveläinen piti tänä aamuna Aamuhartauden Yleisradion Radio ykkösessä. Hän puhui Jumalan kasvoista, jotka ”ovat niin kirkkaat, ettei ihminen voi niitä nähdä”.

Siksi tarvitaan naamari. Kun Jumala esimerkiksi Herran siunauksen toivomalla tavalla kääntää kasvonsa ihmisen puoleen ja lupaa hänelle Rauhan (iso R, HM) ‒ mikä on yksi maailman innostavimmista lupauksista, Jumala lupaa syvän mielenrauhan maailman melskeissä ‒ hän ei voi kääntää kasvojaan ihmistä kohti ilman naamaria, muuten ihminen tuhoutuisi.

Järveläinen muisteli isänsä roolia vappuhulinoissa, mikä tuntui tutulta, eikä vain vapun suhteen. Isälle oli annettu vappunaamari, jonka takaa hän katsoi etäältä vaimonsa ja lastensa kevätiloa vähän vaivautunein, mutta siis peitetyin ilmein.

Isä katselee elämää kuin Joosef. Mitäpä muuta Joosef oli omassa perheessään kuin ulkopuolinen?

Me emme tiedä Joosefista paljoakaan, mutta sentään sen, että hän oli puuseppä, eräänlainen esiteekkari. Myöhemmin Joosef korotettiin työläisten ja asunnottomien suojeluspyhimykseksi ja katolinen kirkko viettää hänen muistopäiväänsä. Kappas vain, ensimmäisenä toukokuuta.

Me emme tiedä, mikä oli Joosefin näkemys ikääntyneen vaimonsa Marian lapsentekomahdollisuuksista. Sen tiedämme, että Maria itse ei niihin uskonut.

Marian siskon, Elisabetin hedelmällisyyteen taas ei uskonut edes hänen miehensä, pappi Sakarias. Liioin ei siihen uskonut enkeli Gabriel, joka ilmestyi Sakariakselle ja sanoi, että kaikesta huolimatta Elisabet synnyttää pojan, jolle on annettava nimeksi Johannes ‒ myöhemmin Kastajana tunnettu.

Epäuskonsa johdosta Sakarias sai kärsiä mykkyyttä Johanneksen syntymään asti.

Vasta kuusi kuukautta tämän jälkeen tuli Marian vuoro. Siis Marian. Toisin kuin papille, puusepälle ei kerrottu mitään.

Nyt pojan nimeksi piti antaa Jeesus. Gabrielin mukaan pojasta tulisi ”suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman”.

Kuten tunnettua, Maria epäili. Mutta epäilikö Joosef?

Arvata saattaa. Gabrielilta saadun ilmoituksen perusteella Marialla lienee ollut hyvä syy hyysätä poikaa kotona kolmikymppiseksi asti ‒ varsinainen peräkamarin poika, josta Gabriel ei luvannut edes sitä mitä Johanneksesta, että hän ei käyttäisi alkoholijuomia.

Jos Joosef napisikin, meille sitä ei ole kerrottu. Joosef varmasti tunsi Sakariaan ja Elisabetin tapauksen. On jälkiviisautta sanoa muuta kuin että jäljet pelottivat.

Ryhdyttyään kutsumukseensa, jota hänelle välitti joko äiti, Pyhä Henki tai molemmat, Jeesus viimein, noin 30-vuotiaana lähti maailmalle. Jos se helpotti Joosefia, se oli väliaikaista.

Melko pian Jeesus mellakoi mukaansa joukon opetuslapsia, hankki itselleen maineen liuhupartaisena vallankumouksellisena ja tuomittiin kuolemaan jotakuinkin terroristina. Mitä mieltä Joosef ‒ tai edes Maria ‒ oli kaikesta tästä, sitä meille ei ole katsottu arvolliseksi kertoa.

Järveläisen sanoin, Jumalan ensimmäiset edustajat lapsen elämässä ovat vanhemmat. Me tiedämme, että tämänkin perheen isä hoiti velvollisuutensa tinkimättä niin perhettään kuin valtiota vastaan.

Edes veropakolaiseksi Joosefia ei voi syyttää, sillä hänhän nimenomaan hakeutui toiselle paikkakunnalle veronmaksuun ‒ aikana, jolloin toiminnalla ei ollut vielä minkäänlaista traditiota.

Kuollessaan Jeesus puhui isästään, joka hylkäsi hänet, mutta jonka käsiin hän kuitenkin antoi henkensä. Puhuiko Jeesus siitä isästä, jota olemme kuvitelleet, siis Jumalasta, vai Joosefista? Ehkä molemmista.

Vappuna, Joosefin muistopäivänä me isät ja miehet saamme kuitenkin olla Jumalan vappunaamareita. Järveläisen sanoin, se on meille suuri kunnia.

Petri Järveläisen Aamuhartaus on kuunneltavissa Ylen Areenassa 30 vuorokauden ajan.