Keisari sertifiointi ja hänen vaatteensa

Metsäsertifiointia pidetään hyvänä vakuutena metsänhoidon tasosta. Silti harva ymmärtää, mistä siinä oikeasti on kyse.

Sertifioinnin kritiikki ei ole kovin syvällistä. Yleensä kysytään, takaako tämä tai tuo järjestelmä todella kestävyyden tai toimiiko se itse määrittelemiensä ohjeiden mukaan.

Mutta tilanne saattaa olla muuttumassa. Esimerkiksi The Forest Trust -järjestön vuosia jatkunut kritiikki saa paradoksaalisesti ilmaa siipiensä alle sieltä, missä metsäsertifioinnin idea on alun perin esitetty: ympäristöjärjestöistä.

TFT julkaisi äskettäin Scott Poyntonin kirjan Beyond Certification – Sertifioinnin jälkeen. Se on ladattavissa täältä.

Kirja muistuttaa satua keisarin vaatteista. Poyntonin mukaan niitä on, mutta vähän.

Perustuu epäluottamukseen
Poyntonin mukaan sertifiointi ei, niin kuin väitetään, perustu luottamukseen, vaan epäluottamukseen. Jotkut, jotka eivät luota, ovat tehneet sertifioinniksi kutsutut omat ohjeensa siitä, miten metsiä pitää hoitaa.

Tämä pätee selvästi FSC-, mutta pitkälti myös PEFC-metsäsertifiointiin, vaikka metsänomistajat ovatkin olleet vahvasti mukana sen laatimisessa. Sillä tosiasiassa myös PEFCin vaatimukset ovat pitkälti vastaus niille, jotka eivät luota metsänhoitoon.

Toinen kritiikki on, että vaikka sertifioinnin väitetään olevan riippumatonta metsäalan tuotantoketjuista, se ei sitä ole, vaan päinvastoin. Tosiasiassa auditoinnin maksaa se, jota auditoidaan.

Voiko tällainen olla riippumatonta? Ehkä, mutta siltä se ei näytä, vaikka pitäisi.

Poyntonin mielestä parempi vaihtoehto – vielä parempaa odotellessa – on hänen VT-TV-ajattelutapansa, missä kirjaimet tulevat sanoista Arvot, Läpinäkyvyys, Muutos ja Varmentaminen.

Lähtökohta, arvot, on ilmeinen: hyvin harva haluaa olla mukana pahanteossa. Poyntonilla on lukuisia esimerkkejä siitä, miten yritykset ovat päättäneet irtisanoutua huonosta toiminnasta.

Ne ovat aloittaneet pitkän tien päästäkseen arvojensa mukaiseen toimintaan. Sitä mukaa kuin tiellä on edistytty, siitä on kerrottu läpinäkyvästi.

Ero sertifiointiin on jyrkkä: tahto muutoksen ei tule ulkoa, vaan organisaatiosta itsestään. Lopulta se varmennetaan asettumalla julkisesti tarkastettavaksi. Ajatus on, että kukaan ei ole koskaan täydellinen. mutta kun virheitä ilmenee, ne korjataan.

Onko tämä uusi aalto?
Poynton ei ole ajatuksineen yksin. Arvoista kirjoitti esimerkiksi Johanna Korhonen Helsingin Sanomissa heinäkuun puolivälissä otsikolla Kiitollisuustalous haastaa julmuustalouden.

Kirjoitus liittyy siihen virtaan, missä ihmiset ovat kääntämässä selkänsä uusliberalismille, missä vain yritysten voitoilla on merkitystä. Tilalle tulee tahto olla mukana hyvässä.

Korhonen esittää useita esimerkkejä siitä, miten keskituloiset kaikkialla maailmassa luovat uusia, jakamiseen perustuvia taloustoiminnan muotoja. Rikkaita ja heitä rikastuttavaa rahataloutta nämä tavat heikentävät monin tavoin, koska niistä jokainen laajentaa rahatalouden ulkopuolista taloutta.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 17.8.2015.