Käistä ja metsänkäytöstä

Sitä voi olla vaikea uskoa, mutta minun mielestäni ihmiset saavat ajatella aivan niin kuin tahtovat. Mistä hyvänsä asiasta.

Se vain nyppii, kun nämä ajatukset perustuvat toisinaan aivan kummalliseen huuhaahan. Niin kuin nyt nämä käkiajatukset.

Sain lahjaksi linnunpöntön. Aika hervottoman, yli metrisen. Sopii isokoskelolle, kuulemma. Selviää ensi kesänä.

Pönttömaakari oli kertonut ihmisistä, jota haluavat ostaa käenkestäviä pönttöjä. Näiden mielestä käki on ilkeä, kun se loisii ihanien pikkulintujen pesissä.

Käkiparka ei tästä keskustelusta varmaankaan paljoa ymmärrä.

Nämä ihmiset lienevät mielestään luonnonsuojelun asialla. Kuitenkin he katsovat oikeudekseen häiritä luonnon tapaa toimia – siis tapaa, jossa loisilla on oma roolinsa, jota ne toteuttavat kun eivät muutakaan osaa.

Tämän pitäminen ilkeytenä ei ole luonnonsuojelua, vaan ilveilyä – anteeksi vain.

Samalla tavalla minua hämmästyttävät nuo metsien käytön vastustajat. Takavuosina jopa amerikkalainen Worldwatch-instituutti kehotti lehdessään välttämään metsäpohjaisia sellukuituja ja käyttämään niiden sijaan peltokuituja.

Hyvänen aika!

Lähetin lehteen vastineen, jossa yritin kertoa, mitä se peltokuidun tekeminen edellyttää, verrattuna metsäpuiden kuituun.

Ihan aluksi meillä on metsä. Sitten peltokuidun viljelijä raivaa metsän. Se tarkoittaa, että hän vie metsästä pois kaikki puut, lopullisesti.

Hän vie myöskin kannot ja juurakot, niin perusteellisesti kuin vain suinkin voi. Paljon perusteellisemmin kuin metsätaloudessa, jossa joskus kerätään osa kuusen kannoista, mutta yleensä ei niitäkään, kun ei niistä kukaan edes maksa.

Sitten peltokuituviljelijä vie kaikki muutkin kasvit pois, maaperässä olevine siemenineen, sillä hän vie myös humuksen ja tuo omat mullat tilalle.

Sitten viljelijä kylvää entiseen metsään kasvilajeja, jotka tuskin ovat kotoperäisiä. Hän tekee kaikkensa, että muut kasvit, ns. rikkaruohot pysyvät viljelykseltä pois, jopa myrkkyjen avulla.

Lopuksi hän avohakkaa kerran vuodessa kaiken, mitä on saanut kasvatettua. Ei siis vaikkapa 80 vuoden välein, niin kuin metsätaloudessa.

Tälle toiminnalle on tehty kaikennäköisiä ekosertifikaattejakin. Vai onko?

Ei tietenkään. Sen sijaan niitä on tehty metsätaloudelle, joka kuitenkin käyttää alkuperäisiä puulajeja, ei pyri tuhoamaan mitään lajia vaan päinvastoin, ei juurikaan puutu humukseen eikä ainakaan vie sitä metsästä pois ja häiritsee luonnon kiertoa vain 20–30 vuoden välein.

Ruokamaataloutta en ole tässä moittinut. Se ei ole mikään käki, kun parempaakaan tapaa tehdä ruokaa ei ole keksitty. Mutta moni ymmärtää entistä vähemmän, miksi pellolla pitää tehdä muutakin kuin ruokaa.

Todellisuudessa meidän ei pitäisikään verrata vain yhtä metsätaloutta toiseen, vaan maankäyttömuotoja toisiinsa. Metsätaloutta on hyvää ja huonoa, mutta perimmältään kyse on siitä, mitä haluamme tehdä maalla.

Jos haluamme tukea luonnon prosesseja, käytämme mahdollisimman paljon metsiä. Tätä monen on vaikea ymmärtää.

Esimerkkinä Worldwatch-instituutti. Eivät ne tietenkään kirjoitustani julkaisseet.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 20.7.2018.