Uhanalaisarvio voisi kertoa myös elinvoimasta

Saako viranomainen johtaa harhaan? Tällainen kysymys tuli mieleeni, kun minulta kysyttiin, miksi Suomen lajien uhanalaisuus -arvion nimi on nimenomaan uhanalaisarvio.

Kysymyksen takana oli kansalaiskeskustelussa vastaan tullut käsitys arvion luonteesta. Oli esimerkiksi käsitetty, että lajin uhanalaisluokitus sinällään tarkoittaa lajin uhanalaisuutta.

Kuitenkin vain alle kymmenen prosenttia uhanalaisarviossa arvioiduista lajeista todella on uhanalaisia. Luokitus sinällään ei tarkoita uhanalaisuutta, mutta sellaiseksi se saatetaan hyvinkin ymmärtää.

Pitäisikö siis uhanalaisarvion sijaan puhua jostakin objektiivisemmasta – pitäen silti arviointiperiaatteet ennallaan? Kyseessähän ei ole uhanalaisuuden, vaan elinvoiman arviointi, mille uhanalaisuus on vain alakäsite.

Miksi ei puhuta Suomen lajien elinvoima-arviosta?

Minulta kysyttiin myös, miksi uhanalaisarviosta kertovan raportin väri on punainen ja siitä käytetään yleisesti nimitystä Punainen kirja. Tähän on olemassa selitys: Punaiseen kirjaan on luetteloitu vain kadonneet, uhanalaiset, lähes uhanalaiset eli silmälläpidettävät ja eräät muut lajit.

Elinvoimaisia lajeja siinä ei ole lueteltu.

Miksi uhanalaisarvio on uhanalaisarvio? Takana saattavat olla ne kuuluisat historialliset syyt.

Uhanalaisarvion pohjan ovat luoneet ympäristöjärjestöt, tarkemmin sanottuna Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN, missä monet suomalaisetkin järjestöt ovat jäseninä.

Ehkä arviota on alettu luoda puolustustarkoituksissa. Ehkä nimelle on syynsä.

Uskaltaisin kuitenkin olla sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun ympäristöviranomaiset ottavat järjestöjen luoman luokituksen käyttöönsä, siihen pitäisi suhtautua kriittisyydellä. Voi esimerkiksi kysyä, miksi englanninkieliset termit on käännetty suomeen pelottelusävyssä.

Luokka ”endangered” on käännetty erittäin uhanalaisiksi, vaikka oikea käännös selvästikin on vain uhanalainen. ”Critically endangered” -luokan suhteen lienee tullut susi vastaan: mikä voisi olla erittäin uhanalaista uhanalaisempi?

Sellaiseksi on keksitty äärimmäisen uhanalaiset.

Ympäristöjärjestöt ovat tehneet uraauurtavaa työtä luonnonsuojelussa. Metsäalakin on hyötynyt siitä paljon.

Mutta kun ympäristönsuojelu valtavirtaistuu, juuri viranomaisen velvollisuus on huolehtia, että kaikki näkökohdat otetaan huomioon. Esimerkiksi YK:n Kestävän kehityksen periaatteiden mukaan ympäristönsuojelu ei saa vaarantaa ihmisten päivittäistä selviämistä.

Tämä ei ole ympäristöjärjestöjen toiminnassa merkityksellistä. Olen kuullut lukemattomia kertoja järjestöjen edustajilta, että heidän ei tarvitse pitää huolta mistään muusta kuin ekologisesta kestävyydestä, koska muut taas eivät pidä siitä huolta laisinkaan – mikä sinänsä on aivan kummallinen mielipide.

Siksi viranomaisen pitäisi aina kammata ympäristöjärjestöjen esitykset kestävän kehityksen kammalla.

Muuten jäämme tilanteeseen, missä elinvoimaisiksikin luokitellut lajit – valtaosa suomalaisista lajeista – käytännössä ymmärretään uhanalaisiksi vain sen takia, että ne on arvioitu uhanalaisuuden suhteen.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 28.12.2019.