Metsäviestijän arkea

 

Minähän olen siis palkkaorja ja teen mitä vaan määrätään......

Tätä minulle väitetään, mutta ei, ei se näin mene. En usko, että menee myöskään luonnonsuojeluliiton tai Greenpeacen palkkaorjilla.

Minä teen mitä haluan. Tämä on monelle vaikea hahmottaa, ymmärtää ja uskoa. Mutta silloin kun minut tähän työhän palkattiin, toiminnanjohtaja Juhani Karvonen sanoi varsin selvästi: määrittele itse työsi.

No, kaipa minut olisi irtisanottu, jos olisi mennyt pahasti pieleen. Välillä on siltä tuntunutkin.

Mutta kuten Band of Brothers -sarjassa näytettiin, ne ratkaisevat, jotka hakeutuvat taisteluun. En käsitä muita vaihtoehtoja

Kerron seuraavassa parista kirjoituksestani, joilla voi olla merkitystä metsähorinaa harjoittaville kavereilleni. Muut voivat lopettaa lukemisen tähän.

 

Kaksi länsisuomalaista metsäaktivistia kirjoitti kirjoituksen, jota he lähettivät lukuisiin lehtiin. Niihin vastattiin eri lehdissä eri tavoin.

Sen jälkeen nämä metsäaktivistit lähettivät samoihin lehtiin jokseenkin samansisältöiset vastakirjoitukset saamiinsa vastineisiin – katsomatta siihen, mitä heille oikeastaan oli edes vastattu. Hyvä niin, he tiesivät, mitä tekivät.

Itse kiinnostuin asiasta ja lähetin Länsi Suomeen seuraavan tekstin, jonka lehti julkaisikin 4. tammikuuta:

………………………..

Tuomo Hurme ja Jorma Hinkkanen kirjoittivat lehdessänne ”Vastauksissa mielipiteeseemme käy selväksi, ettei metsäluonnon tilasta huolestuneille ei ole odotettavissa mitään parempaa näkymää, jos nykyinen meno saa jatkua”.

Näin surkeasti asiat eivät ole. Nykymenolla ensinnäkin metsien suojeluala kasvaa jatkuvasti.

Luontoaktivistien kirjoituksista saa joskus vaikutelman, että metsiensuojelu on lopetettu, jos suojelualaa ei jatkuvasti lisätä. Näin ei tietenkään ole, suojelualoja ei meillä ole tapana suojelusta poistaa mutta siitä huolimatta suojeluala myös lisääntyy jatkuvasti.

Talousmetsien luonnonhoitokin edistyy, mistä osoituksena oli muun muassa luontoaktivistien joulukuussa julkistettu uhanalaisten lajien kartoitus Metsähallituksen suunnitelluilla hakkuualueilla. Luonnonhoidon tavoite on muun muassa helpottaa uhanalaisten lajien elämää talousmetsissä, mistä loogisena seurauksena uhanalaisia lajeja löytyy talousmetsistä yhä useammin. Se ei siis ole ongelma, vaan tavoiteltu tulos.

Ympäristöviranomaisten tilaaman uhanalaisarvion mukaan metsälajien uhanalaisuus ei ole lisääntynyt viime kymmenen vuoden aikana. Sitä edeltävänä kymmenenä vuotena uhanalaisten lajien osuus tutkituista metsälajeista niinikään säilyi ennallaan. Jos metsälajien uhanalaisuus siis oli takavuosina kovassa kasvussa, niin kuin luontoaktivistit usein väittivät, käänteen parempaan on täytynyt tapahtua. Ja miksi niin ei olisi käynyt, kun suojelutoimet tehostuvat kaiken aikaa.

Myöskään paljon mainostettu hakkuiden raju lisääntyminen ei ole toteutumassa. Pinta-alassa laskettuna hakkuiden määrä onkin pystynyt todella pitkään aika lailla samalla tasolla. Toki hakatun puun määrä on vuosikymmenten saatossa kasvanut, koska metsissä on nyt enemmän puuta. Runkopuuston määrä on kasvanut 50 vuodessa yli 60 prosenttia, ja kun metsäpinta-ala on jokseenkin ennallaan, se tarkoittaa, että hehtaaria kohti puuston keskimääräinen määrä on kasvanut saman verran.

………………………………..

Jokseenkin samansisältöisen kirjoituksen lähetin myös Alasatakunta-lehteen, edelleen Hurmeen ja Hinkkasen täsmälleen samansisältöisten kirjoitusten perusteella. Tässä vaiheessa en tiedä, julkaisevatko tuota.

Ja vielä, myös Helsingin Sanomat sattumoisin julkaisi oheisen kirjoitukseni, mikä ei tietenkään mitenkään liity edellisiin esimerkkeihin, sattuipa vaan samaan aikaan.

Siinä kaikki, hyvää viikonloppua.

Lisäys 26.1.2021: Alasatakunta julkaisi kirjoitukseni viime viikolla, en tiedä tarkempaa päivämäärää.