Ruotsi-viha osuu omaan nilkkaan

Paavo Lipponen jyrähti Helsingin Sanomissa 17.6. kaksikielisen Suomen puolesta. Suomi-friikit ryhtyivät vastustamaan pohjoismaista yhteyttä mitä moninaisimmin perustein.

Eläkeläinen Reino Karhu Ruokolahdelta kirjoitti, että ajalla ennen 1800-lukua Ruotsi alisti Suomea. ”Aina kun Ruotsilla oli napit vastakkain jonkin maan kanssa, Suomesta haettiin sotaväki eturintamaan.” Karhun mukaan jopa 1990-luvun alun pankkifuusiot todistivat ruotsalaisten ylivaltapyrkimyksiä.

Voisi ajatella toisinkin. Voisi ajatella, että suomalaiset olivat ja ovat hyviä sotilaita. Voisi ajatella, että yritysfuusioissa ruotsalaiset jäivät järjestään toiseksi, mitä tulee asioiden hoitoon käytännössä – Telia-Soneraa ehkä lukuun ottamatta.

Mutta tämä ei ole tärkeää. Tärkeämpää on, että alistavaksi mainittu 1700-luvun Ruotsi elää nykyaikana Suomessa, ei Ruotsissa.

Yhtä tärkeä reunahuomautus on, että 1700-luvulla ei edes ollut mitään Suomea, mitä alistaa. ”Suomi” keksittiin myöhemmin, eikä sitä ollut olemassa sen kummemmin sorron kuin muunkaan kohteena sitä ennen.

Mitä 1800-luvun alussa todella tapahtui? Suomi tuli Venäjän tsaarin alaisuuteen suuriruhtinaskunnaksi. Suomea ei siis liitetty Venäjään.

Tsaari halusi kuuliaisia alamaisia, ja viisaalla tavalla. Niinpä hän päätti, että Suomessa saavat olla voimassa mahdollisimman monet Ruotsin-aikaiset lait.

Näin myös tapahtui. Luvuton määrä käytännön suomalaista nykyoikeutta maanmittauksesta oikeudenkäyntikaareen asti periytyy 1700-luvun Ruotsista.

Mutta mitä tapahtui Ruotsissa? Siellä tehtiin asiallisesti ottaen vallankumous. Miltei kaikki lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö muutettiin.

On siis täysin oikein sanoa, että 1700-luvun Ruotsi elää Suomessa, ei Ruotsissa.

On myös sanottu, että Suomi oli 1700-luvun Ruotsissa takapajulaa. Väite on äärimmäisen väärä. Erityisesti Suomen rannikko Vaasan ja Porvoon välillä oli tuolloisen Ruotsin ydinaluetta.

Otan kuvaavan esimerkin. Se kertoo, miten taannoisen MTK:n puheenjohtajan ja ministerin Heikki Haaviston tila, Hintsa, perustettiin.

Mies, jonka nimeä en tiedä, lähti Pohjois-Ruotsista rahatukun kanssa maksamaan sovittua kauppaa tilasta, joka sijaitsi lähellä Tukholmaa. Mutta tila olikin myyty toiselle.

Mies päätti katsoa, josko löytyisi muuta ostettavaa. Lopulta hän päätyi Raisioon (på svenska: Reso) ja osti Hintsan.

Viesti lähtöpaikkakunnalle saapui aikanaan, eikä sitä pidetty huonona, koska muutto alkoi heti. Näin tuskin olisi käynyt, jos Varsinais-Suomea olisi pidetty Ruotsin syrjäseutuna.

Itse asiassa syrjäseutu oli aivan muualla. Eräs Helsingissä töissä oleva Ruotsin edustaja kertoi olevansa kotoisin Hallandista, joka on jotakuinkin Göteborgin pohjoispuolella.

”Ette voi kuvitella, kuinka vaikeaa sieltä oli päästä valtakunnan pääpaikoille Tukholmaan. Hevosvedossakin päiväkausien matka huonoja teitä pitkin. Se oli verrattomasti hankalampaa kuin vaikkapa vesitie Porvoosta Tukholmaan”, hän kertoi.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 22.7.2010.