Yliluutnantti taisi olla oikeassa

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero yllätti taas. Isoäitijupakan jälkeen hän palautti lakikirjan luennan tiedotusvälineiltä viranomaisille.

Vielä viime keväänä Paatero julkisuuspaineessa suostui Korkeimman oikeuden puheenjohtajan Pekka Hallbergin pyyntöön viivästyttää oikeuden päätöstä karkottaa niin sanotut isoäidit. Hallbergin toiminta on nyttemmin tuomittu, Paateron toiminta taas ei ole kiinnostanut juuri ketään.

Nyt Paatero muistuttaa Aamulehden haastattelussa kansanedustajaehdokkaana olevia poliiseja siitä, että ehdokkuus ei oikeuttanut heitä hyökkäämään maahanmuuttoministeriä vastaan. Paatero sai tietenkin arvostelijoita, joiden mielestä sananvapaus kuuluu kaikille. Tosisiassa heistä useimmat ajattelevat vain, että sananvapaus kuuluu niille, jotka arvostelevat maahanmuuttoministeriä.

Rajoittamaton sananvapaus on tietenkin aivan pöljä idea. Jokainen voi miettiä, miksi ihmiset yleensäkään eivät käy peitset tanassa julkisuudessa oman työnantajansa kimppuun.

Juuri niin teki Karjalan prikaatin yliluutnantti, joka äityi kertomaan varusmiehille käsityksensä Tarja Halosen kelpoisuudesta Puolustusvoimien ylipäällikön tehtävään. Seuraukset yllättivät: näyttää siltä, että armeijassa sananvapaus on poliisiakin suurempi.

Lähes vaille huomiota on jäänyt, että perinteisesti politikointi on tässä maassa sotilailta kielletty. He eivät esimerkiksi saa kuulua poliittiseen puolueeseen.

Syy on selvä: kaikissa vähänkään kehittyneissä maissa sotilasvalta katsotaan toimeenpanovallaksi. Armeija on poliittisen koneiston työkalu. Politikointi ei sille kuulu, mitä korostaa, että kansa on hankkinut armeijalle aseet.

Näin ajateltiin jopa Neuvostoliitossa, missä sotilaiden poliittista vaikutusvaltaa rajoitettiin koko maan historian ajan – puhumattakaan niin sanotusta vapaasta lännestä.

Sananvapaus upseereilla kuitenkin on. Mutta vapauteen kuuluu aina myös vastuu. Erityisen suuri vastuu on silloin, kun kasvatetaan nuoria.
Voisi kuvitella, että juuri armeijassa tuohon vastuuseen kuuluu, että esimiehiä ei arvostella. Eikä ainakaan julkisuudessa. Eikä ainakaan ylipäällikköä.

Kun yliluutnantti sanoi, että Seksuaalinen tasavertaisuus ry:ssä toiminut ”kommunistinainen” ei käy ”puolustusvoimien komentajaksi”, on käynnistetty selvitys puolustusvoimissa vallitsevista tasa-arvoasenteista. Se on hyvä asia.

Kaikesta päättäen ylipäällikköä ei tässä asiassa kiinnosta kuitenkaan mikään muu. Kun hän kommentoi asiaa Radio Helsingissä, hän jopa korosti ilmaisunvapautta ja sanoi olleensa huolestunut vain lausunnon sisällöstä.
Punakaartia on aina pilkattu siitä, että se äänestää joka kadunkulmassa.

Suomen armeija on samalla tiellä: yliluutnantit saavat jo levitellä osana työtehtäviään poliittisia mielipiteitään vaikka nyt ylipäälliköstä, kunhan eivät loukkaa hänen sukupuoltaan, kommunismiaan tai seksisuuntiin liittyviä mielipiteitään?

Tämä nimenomaan on nykyisen ylipäällikön linjaus. Kun yliluutnantti sanoi häntä pätemättömäksi, on pakko kysyä: oliko hän ehkä oikeassa?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 22.3.2011.

Rakentamisen puukaasu on löytymässä

Suomi on puurakentamisen mallimaa, ainakin mitä tulee pientaloihin. Jopa 90 prosenttia pientaloista on puurakenteisia. Osuutta tuskin voi kasvattaa.

Mutta Suomi on puurakentamisen mallimaa myös suurempien rakennusten suhteen. Suuret puurakennukset ovat säännönmukaisesti rakennusmarkkinoiden ulkopuolella rakennettuja, tuettuja malliesityksiä.

Puurakentamisen osuutta erityisesti suurissa rakennuksissa ei ole saatu nousemaan. Moni kysyy, miksi pitäisikään.

Vastaus on yksinkertainen: jos ihmiskunnan suuret ympäristöongelmat – kuten kasvihuoneilmiön kiihtyminen ja luonnon monimuotoisuuden uhat – on tarkoitus ottaa vähänkään tosissaan, ei ole kyse siitä, haluammeko rakentaa puusta vai emmekö halua. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa, niin ylivoimainen puu on ympäristöominaisuuksiltaan.

Puurakentamista on kyllä yritetty vauhdittaa. Esimerkiksi valtiojohtoisia ohjelmia on nähty peräkanaa vaikka kuinka monta. Silti ensimmäinen vakavasti otettava esitys rakentamisen standardien yksinkertaistamiseksi nähtiin vasta joulukuussa 2010.

Ruotsissa on vedetty hyvin samankaltaisia kampanjoita, mutta tuloksellisesti: 15 prosenttia uusista kerrostaloista, 35–40 prosenttia teollisuuden ja kaupan käyttämistä halleista ja 20 prosenttia silloista rakennetaan Ruotsissa puusta.

Myös täydennysrakentamisessa puu jyrää: vanhan kerrostalon päälle voi runkoa vahvistamatta rakentaa kolmekin uutta kerrosta, jos ne tehdään puusta. Betonista voi tehdä vain yhden. Kolme puukerrosta syntyy murto-osassa siitä ajasta, mitä yksin betonikerros, ja asukkaat voivat asua talossa koko rakentamisen ajan.

Miksi tätä ei tapahdu Suomessa? Vastaus on yksinkertainen, ja paljastava: Suomessa asia on jätetty markkinoille, Ruotsissa ei. Näin sanoi ainakin Ruotsin elinkeinoelämän perustaman Träbyggnadskanslin johtaja Niclas Svensson suomalaisille toimittajille viime lokakuussa Tukholmassa.

Viesti oli hyvin selvä: puurakentamisohjelmien toimeenpanossa kunnalliset rakennuttajayhtiöt ovat olleet avainasemassa.

Entä kuinka ruotsalaiset ovat saaneet suuret rakentajat, kuten Skanskan ja Peabin puurakentamiseen mukaan? Svenssonin mukaan niitä ei olekaan saatu mukaan. Nämä yhtiöt osaavat kyllä viestinnässään vedota ympäristövastuuseensa, vaikka ne todellisuudessa ovat viimeiseen asti jarruttaneet puurakentamista.

Sen sijaan pienet yhtiöt ovat oivaltaneet saavansa kilpailuedun. Suuret ovat tulleet mukaan vasta sitten kun niillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa.

Ruotsissa tämä on ollut mahdollista, sillä siellä ei ole epäröity käyttää poliittista voimaa hyvän asian edistämiseen. Suomessakin tämä olisi voitu tehdä, mutta merkkejä kuntien innostumisesta asiaan alkaa näkyä vasta nyt.

Samaan aikaan Ruotsissa rakennetaan jo passiivienergiataloja, jotka eivät tarvitse ostolämpöä lainkaan. Silti ne ovat saman hintaisia kuin perinteisetkin talot, niissä kun ei ole lämmitysjärjestelmää.

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 8.2.2011.

Miksi ulkomaille ei saa investoida?

Stora Enso ilmoitti tammikuussa investoivansa paljon rahaa Etelä-Amerikkaan. Tarkoitus on rakentaa sellutehdas Uruguayhin.

Suomalaisissa tiedotusvälineissä asiaa kommentoitiin laajasti ja murheellisesti: meiltä ne sulkevat tehtaita, sinne ne perustavat uusia. ”Metsäteollisuus siirtyy halpamaihin.”

Toimittajien vahvin argumentti oli, että uusia sellutehtaita ei ole perustettu Suomeen enää aikoihin. Näin on.

Muistellaanpa aikaa, kun Venäjän-puutullit viimein tulivat todeksi. Useat tiedotusvälineet kiirehtivät ilmoittamaan, että tuontipuun varaan tehdyt metsäteollisuusinvestoinnit olivat olleet strateginen virhe.

Näin ne sanoivat, sen jälkeen kun nämä investoinnit olivat tuottaneet vähintään 20 vuotta runsaasti hyvinvointia, verotuloja ja myös puun ostoja laajalti Suomeen. En muista yhdenkään journalistin arvostelleen kyseistä toimintaa silloin, kun sitä harjoitettiin.

Voisi ensinnä kysyä, mistä se Suomeen perustettava sellutehdas hankkisi raaka-aineensa. Jos kerran tuontipuu oli strateginen virhe, olisiko puuta kotimaassa?

Ehkä on, ehkä ei. Tästä on monenlaisia mielipiteitä, mutta yksi asia on varma: puun käyttö on kaikkialla Suomessa jotakuinkin samalla tasolla kuin se oli ennen metsäteollisuuden alasajoja ja äskeistä lamaa – myös siellä, missä metsäteollisuuden laitoksia on suljettu – eikä sitä ostettua puuta suinkaan viedä raakapuuna ulkomaille, vaan se jalostetaan kotimaassa.

Tämän ei pitäisi olla yllätys. Jos toimittajat viitsisivät esimerkiksi lukea tiedotteita, he havaitsisivat, että metsäteollisuus on viime vuosina investoinut Suomeen runsaasti, ja 10–20 prosenttia näistä investoinneista on mennyt uuden kapasiteetin luomiseen. Joka vuosi.

Se tarkoittaa, että teollisuus kuvittelee, uskoo ja luottaa siihen, että tässä maassa on edelleenkin tulevaisuutta paitsi metsäteollisuudelle, myös metsätaloudelle, joka tuottaa uuden kapasiteetin tarvitseman raakapuun.

Millaiseen tilaan Suomen puumarkkinat olisivat joutuneet, jos Stora Enson investointi olisikin tehty Suomeen? Jos vastaa, että kaaokseen, siinä tuskin olisi paljon liioittelua.

Entä olisiko Stora Enson pitänyt jättää Uruguayn-investointi tekemättä? Olisiko ollut parempi, jos sen olisi tehnyt vaikka joku kiinalainen firma?

Ainakin siinä mielessä se olisi ollut huono juttu, että Suomessa olisi jouduttu keksimään parempia uutisia. On nimittäin täysin selvää, että kiinalaisyhtiön tekemänä tästä investoinnista olisi kirjoitettu korkeintaan yksipalstainen juttu joihinkin lehtiin.

Tämä on se merkillinen asia: miksi samoilla pääoma-, energia-, raakapuu-, sellu- ja paperimarkkinoilla täysin samoilla ehdoilla toimivista firmoista yhden investointi Etelä-Amerikkaan on suomalaisten journalistien mielestä lähes rikos, mutta toisen firman investointi tuskin merkittävää.

Vai olisiko sillä sittenkin jotain merkitystä juuri meille, että sen tehtaan perustaa juuri Stora Enso? Voisiko siinä olla ehkä jopa jotakin positiivista?

Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 21.2.2011.