perjantai 14. lokakuuta 2011
Kun elinkeino viedään
Luonnonsuojelijat väittävät usein, että sanapari kestävä kehitys on keksitty, jotta luonnonsuojelu voitaisiin vesittää. Totuus on päinvastainen, jälleen.
Kestävä kehitys on kuin kolmijalkainen tuoli: jos yksikin jalka katkeaa, tuoli kaatuu. Jalkojen nimet ovat ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Ihmisen pitää siis jättää jälkipolville ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti vähintään yhtä hyvä maailma kuin se, mihin he itse aikoinaan joutuivat.
Nimenomaan näin kestävä kehitys ymmärretään siinä osassa liike-elämää – kuten metsäalalla – joka siihen on sitoutunut. Se on siis valtavasti vaativampi tavoite kuin pelkkä luonnonsuojelu. Vesittämistä onkin vain se, että vaaditaan kestävän kehityksen nimissä pelkästään luonnonsuojelua.
On helppo nähdä, miten kestävän kehityksen ekologisen tukijalan katkeaminen kaataa koko tuolin. Hyvinvoivassa länsimaassa on vaikeampi hahmottaa, kuinka sosiaalisen tai taloudellisen tukijalan katkeaminen tekee saman.
Täytyy antaa esimerkki. Se tulee taatusti hyvinvoivasta lännestä, Kanadan länsirannikon Brittiläisestä Kolumbiasta.
Metsämaana Brittiläinen Kolumbia on monilla mittareilla samaa luokkaa kuin Suomi. Mutta se on myös erilainen. Alueella on jopa harvinaisia, pohjoisia sademetsiä.
2000-luvulla Greenpeace alkoi kampanjoida provinssin sademetsien suojelun puolesta. Tuloksena 630 000 hehtaaria metsää poistettiin talouskäytöstä. Greenpeace piti tuolloin saavutusta väliaikatuloksena.
Kustannukset arvioitiin sadoiksi miljooniksi euroiksi. Toteutumattoman korvaushankkeen budjetti oli sata miljoonaa euroa. Lopulta yrittäjille ja paikallisyhteisöille maksettiin vain 23 miljoonaa euroa. Greenpeacen kampanjan arvoksi on laskettu 30 miljoonaa euroa.
”Veistäkää vaikka toteemipaaluja turisteille”, oli Greenpeacen vastaus elinkeinoistaan huolestuneille kansalaisille. Valtaosassa Brittiläistä Kolumbiaa turismi on kuitenkin toivoton hanke: harva suostuu viettämään vapaa-aikaansa alueella, jossa asuu hyvin vähän ihmisiä, jossa sataa aina ja lähin lentokenttä on 3–6 tunnin matkan päässä.
Lopullisen niitin alueen metsätaloudelle löi Yhdysvaltain presidentti George W. Bush säätämällä alueelta tuodulle puulle 27 prosentin tullin. Ihmiset joutuivat etsimään uutta toimeentuloa. Se löytyi marihuanan viljelystä, kuten Misha Glenny todistaa mainiossa kirjassaan McMafia.
Brittiläisessä Kolumbiassa tuotettu BC Bud tunnetaan Yhdysvalloissa parhaana marihuanana. Valmistaja saa 25 kilosta BC Budia 55 000 dollaria, 2,5 tunnin päässä Kanadan ja Yhdysvaltain väliseltä rajalta se maksaa 100 000, Kaliforniassa 150 000 ja esimerkiksi Kentuckyssä jo 200 000 dollaria.
Kanadalaiselle marin viljely on kuin lupa painaa rahaa. Sitä kasvatetaan keskellä aarniometsiä konteissa, jotka on asetettu maakuoppiin. Näin ne voidaan peittää nopeasti, jos virkavalta sattuu paikalle. Valo kontteihin tehdään sähköstä, joka varastetaan voimalinjoista.
Läntisen Kanadan rikollisuuden liikevaihto henkeä kohti on suurin maailmassa. Eräissä kaupungeissa jopa 70 prosenttia väestöstä on tekemisissä huumeviljelmien kanssa.
Eivätkä gangsterit pane ollenkaan pahakseen sitä, että ihmiset myös äänestävät yhä useammin paikallishallintoon huumeiden käyttöön myönteisesti suhtautuvia ihmisiä.
Tuntien suomalaisen keskustelun tason on kuitenkin pakko huomauttaa, että tässä ei puhuta Suomesta. Läntinen Kanada on toki muutenkin maailman huumekaupan keskuksia.
Silti maailman huumevirrat eivät ole kaukana täältäkään, jos vain katsoo esimerkiksi itään päin.
Kirjoitus on julkaistu Lapin Kansassa 30.7.2009.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä jos mikä on perhosensiipi efekti...
VastaaPoista