Nykyajan yli-ihmisoppi

Törmäsin taannoin Metsähallituksen aulassa opiskelukaveriini. Puusta katsoen yllättävää, mutta ei lähempää: mikä olisikaan luonnollisempi paikka tavata metsäaktivismia harrastava kullanhuuhtoja?

Jälleennäkemisen vilpitön riemuni hyytyi, kun kerroin työpaikkani. ”No, ehkä jaksan kuvitella pahempiakin koiran virkoja”, hän sanoi.

Nopeasti laaditun mielipiteen ylimielisyys yllätti. Eihän hän tiennyt mitään siitä, mitä teen.

Harva meistä voi ylpeillä moraalisesti täysin puhtaalla ansaintalogiikalla. Työtoverini lasten opettaja kuuluu heihin.

Tämä biologian opettaja katsoi asiakseen ihmetellä luokassa kaikkien kuullen, kuultuaan työtoverini työpaikasta, ”kuinka jonkun vanhemmat voivat työllään tuhota yhteistä luontoa”.

Nopeampi olisi ehkä sanonut, että parempi se on kaataa puita kuin olla kaatamatta, ettei tarvitse pelkästään tietokoneisiin nojautua. Sillä niiden käyttö ei tuhoa vain luontoa, vaan myös kehitysmaiden lasten terveyden.

Mutta mitä se olisi hyödyttänyt? Mikään paha kun ei ole koskaan näiden hyvisten, vaan aina joidenkin muiden syytä.

Kun sanotaan, että vihreät ovat nykyajan stalinisteja, siihen on olemassa yksi hyvä perustelu: jotkut meistä todellakin katsovat olevansa muita parempia.

Silti, tai siksi, näiden ihmisten tiedot ovat kuitenkin kovin riittämättömät jopa siitä todellisuudesta, siis ympäristöopista, jonka he katsovat tuovan heille heidän erikoisasemansa.

Muuan Joensuun yliopiston biologi väitti taannoin Helsingin Sanomissa, että Suomessa männyntaimet ovat klooneja. Kuulemma kirjoituksen arvoa ei vähennä, että tosiasiassa kloonimäntyjä ei edes osata tehdä kannattavalla tavalla.

Viime vuosikymmenellä Greenpeace keräsi nimiä Metsä-Lapin hakkuita vastustavaan tutkijavetoomukseen. Tiedoiltaan kyseenalaisen vetoomuksen allekirjoittajista suuri osa ei ollut ekologian asiantuntijoita ensinkään, puhumattakaan Ylä-Lapin ekologiasta.

Mutta nämä muiden tieteenalojen asiantuntijat, teologeista kulttuuriantropologeihin, allekirjoittavat vetoomuksen – tietämättä, että yksikään allekirjoittaneista ekologeista ei edes tuntenut Metsä-Lappia koskevia tutkimuksia. Ja tietämättä, että ne, jotka tutkimuksia tunsivat, eivät vetoomusta allekirjoittaneet.

Tutkijoiden harteille nostettiin länget, joiden turvin Greenpeacen Suomen-vastaisia kampanjakärryjä sitten vedettiin metsäteollisuuden asiakaspiireissä Keski-Euroopassa. Hyvällä menestyksellä.

Mutta onneksi on olemassa arvokkaitakin töitä, kuten juuri kullanhuuhtelu Lapissa – tietenkin sillä edellytyksellä, että koneita ei käytetä. Näin saatava kulta on arvokasta, koska se tuo lohtua ihmisten elämään.

Kuten tunnettua, Lapin huuhtelukultaa ei käytetä mihinkään muuhun kuin koruihin, mitä joku saattaisi sanoa turhamaisuudeksi, mutta minä en. Minusta korut ovat hieno asia.

Samasta syystä arvostan turkiksia ja turkiselinkeinoa. Se on täsmälleen yhtä arvokas – tai turha – elinkeino kuin Lapin kullan huuhtelu, ja vieläpä samoista syistä.

Tosin paljon tuottoisampi, mutta se on toinen juttu.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 9.12.2013.