perjantai 24. tammikuuta 2020

Ostapa maalainen, kaupungista kesämökki


Elämme aikaa, jolloin aiemmin ylittämättömiksi katsotut rajat rikotaan mennen tullen. Siinä mielessä kaikki on normaalia.

Kuvittelemme, että ajassamme on jotakin ihmeellistä. Silti harva meistä kykenee edes ajatuksissaan ylittämään vaikka sitä, mihin Stalinin Gulagissa päästiin.

Siinä mielessä nyt on kuitenkin toisin, että Gulagissa piittaamattomuus lähimmäisestä oli useimmiten elinehto. Kun taas nykyaikana keneltäkään ei vaadita naapurin kiroamista alimpaan helvettiin vain jotta henki, tai edes toimeentulo säilyisi.

Nykyään ei tarvitse edes yrittää lähimmäisen tuntemista. Sellainen vaatii ymmärtämistä ja ymmärtäminen vaatii ajattelua. Eikä ajattelu ole järin muodikasta.

Sen sijaan muodikkaita ovat mielipiteet, joita kannamme kuin oikein valittuja vaatteita. Mielipiteet eivät maksa mitään – eivät ainakaan vaivaa – ja siksi erityisen suosittua on niiden mahdollisimman kärjekäs julistaminen.

Olen kehittänyt mittarin maalaisten ja kaupunkilaisten vertaamiseen, samoin kuin tavoiteltavan mittarinlukeman: siinä vaiheessa kun maalaisella on varaa ostaa kaupungista kesämökki siten kuin kaupunkilaisella maalta, puntit ovat tasan.

Korostan sanaa kesämökki. Kaupunkiasunto kakaralle on eri juttu.

Kuvittelin tätä mittaria jokseenkin vastaansanomattomaksi, kunnes näin erään helsinkiläisvihreän viestin. Hän kummasteli sitä, että jos siellä maalla on talvella niin kamalaa, mikseivät maalaiset muuta talveksi kaupunkiin.

Niin, miksi eivät?

Mikä on ihmisen kyky asettua lähimmäisen asemaan, jos hän kysyy näin? Tai kun hän ykskantaan ilmoittaa lypsykarjan omistajalle, että ”eikö sinunkin kannattaisi seurata aikaasi ja alkaa viljellä härkäpapua”.

Mutta eivät maalaiset sen parempia ole. Takavuosina Savon suunnasta närkästyttiin minulle, kun kommentoin postiluukusta tullutta Kuopio-esitettä.

Sen mukaan Kuopiossa kaikki on hyvin ja jokainen ymmärtäisi sen, kun vaan kerran kävisi Kuopiossa. Ihmettelin, koska minä olin käynyt.

Minulle todisti enemmän se, että kun Lääkelaitosta yritettiin hajasijoittaa Kuopioon, laitoksen henkilökunta ei halunnut sinne lähteä. Jostain tämäkin kertoo.

Kuopiolaisten mielestä se kertoo siitä, että helsinkiläiset ovat tyhmiä. Tätä samaa rallattaa alueellistamisen ihmisuhreista täysin piittaamaton ykkösveturi Suomen Keskusta.

Ei silti, alueellistaminen voi hyvinkin olla hyvä juttu. Alan uskoa siihen välittömästi sen jälkeen kun Suomen Keskusta alueellistaa oman pääkonttorinsa jonnekin… no joo, minne vain Pori-Tampere-Lappeenranta-linjan pohjoispuolelle.

Helsinkiläisten tyhmyys tiivistyy hiililämmityksessä. Siitä pitää luopua ja luovutaan, vaikka se tulee suunnattoman kalliiksi, sillä aikansa parhaalla ekologisella tietämyksellä rakennettu hiililämmitys olisi toimintakykyinen vielä kauan.

Tilalle tulee ainakin hakkeen polttoa ja hirveä poru, kun Helsinki alkaa ostaa haketta ulkomailta. Mutta näin on pakko tehdä, koska Suomen hake ei riitä ja kilpailulait kieltävät oman maan suosimisen.

Kuka tästä kaikesta hyötyy? En minä etkä sinä. En keksi muita kuin näennäisillä ilmastohyödyillä briljeeraavat poliitikot.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 26.12.2019.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Hannes. Luen nykyään hartaasti digi-Hesaria, enkä lakkaa ihmettelemästä sen kommentoijien ikuista virttä siitä, että hesalaiset kustantavat verorahoillaan koko maan.

    Pitäisikö nousta kapinaan? Eikös hiilen tupruttelu senkun jatku vaan siellä? Mikä meitä fennomaaneja oikein ohjaa toistemme kimppuun sen mukaan missä satumme asumaan. Olisiko ehkä ajatuspajoilla ja epävarmoilla poliitikkosedillä ja -tädeillä, kukaties jopa isoimmalla mediataloilla sormensa pelissä?

    Terveisiä auringonpaisteisesta Lapista, lunta ihanasti ja pakkasta - 5. Haa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eila. Minusta helsinkiläiset eivät puhu siitä yhtään niin paljon kuin espoolaiset :) Ja onhan siinä totta toinen puoli. Kysymys onkin vaan siitä, missä sävyssä puhutaan. Verkon kasvottomat kommentit jätän omaan arvoonsa, mutta muuten en oikeastaan tiedä ketään, kenestä se on periaatteessa väärin, mutta aina kun julkisia rahoja käytetään, minusta on vain hyvä että sen käytöstä myös keskustellaan. Helsinki on juuri tehnyt päätöksen hakevoimalan rakentamisesta. Seuraavaksi maaseudun täytyy sitten näyttää, että haketta riittää kilpailukykyiseen hintaan, koska muuten se on ostettava ulkomailta. Muuten sanoisin, että minusta Helsingin energiasysteemi on niin tehokas, että hiilivoimalat voisi aivan hyvin käyttää käyttöikänsä loppuun, mutta minkäs teet: ilmastonmuutostalkoissa kukaan ei tunnu kysyvän mitään kustannusten perään, ei varsinkaan jos ne ovat jonkun toisen kustannuksia.

    VastaaPoista