E-julkaiseminen – kaikki e ei ole ekologiaa

 

Tämä kirjoitus on poispudonnut lastu toukokuussa 2026 julkaistusta kirjastani Terveisiä ullakolta – metsäpuheita kolmelta vuosikymmeneltä. Saat tämän makupalana ja merkkinä siitä, mitä kirja pitää sisällään. Julkaisen blogissani muitakin lastuja. Ne käsittelevät ekoterrorismia, metsäalalla nähtyä siilivastarintaa, materiaalien, kuten puun ja muovin välistä kilpailua, Yli-Muonion metsäkiistaa, Pentti Linkolaa ja muutamia metsäsuhteita.

 

Kirja on saatavilla hyvin varustetuissa kirjakaupoissa ja täällä: https://reunalla.fi/.

 

Lukuaika: 12 minuuttia.

 

”E-lasku on pienyrityksen ekoteko”, kirjoitettiin Energia-lehden numerossa 6/2008. Lähteenä oli TietoEnatorin johtaja Bo Harald. Hän lupasi jutussa giganttisia bensan ja sähkön säästöjä, ”jos eurooppalaiset firmat luopuisivat paperilaskuista”. Sitä, mihin lupaukset perustuivat, jutussa ei kerrottu, niin kuin ei perusteltu sitäkään, että tulostetut maksumääräykset olisivat aiheuttaneet kokonaista 2,8 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt vuodessa.

 

Kirjoitin lehteen vastineen, joka julkaistiin numerossa 7/2008. Huomautin, että emme tiedä, mitkä ovat e-laskun ympäristövaikutukset, tai jos niistä jotakin tiedetään, niitä ei kerrota, koska ne ovat liikesalaisuuksia – mikä ei tarkoita, että niitä ei olisi olemassa.

 

”Mistä hyvänsä toiminnasta luopuminen säästää tietenkin ympäristöä, mutta eikö olisi rehellistä verrata näitä säästöjä siihen, mitä korvaava menetelmä tuo tullessaan. Esimerkiksi viestinnästä tiedämme, että painotuotteet pärjäävät erittäin hyvin ympäristövertailussa sähköisen julkaisemisen kanssa. Eikä näissä vertailuissa edes ole otettu huomioon, että painotuotteita tehdään uusiutuvasta raaka-aineesta, ne käytetään lukuisia kertoja, ne kierrätetään ja lopuksi niistä tuotetaan bioenergiaa.”

 

”Niitä jalostava teollisuus käyttää enemmän uusiutuvia energianlähteitä kuin esimerkiksi energiantuotanto, jossa taas todennäköisesti aiheutetaan merkittävimmät e-laskun ympäristövaikutukset – tietotekniikan ja ohjelmistojen rakentamisen ohella.”

 

Harald laski paperilaskun ympäristövaikutukset jopa kahteen kertaan, kun hän sanoi, että paperilaskut vievät vuodessa sekä 400 000 tonnia paperia että 15 miljoonaa tämän paperin tekoon tarvittavaa puuta. ”Sen sijaan hän ei ota lainkaan huomioon sitä mahdollisuutta, että e-laskukin saatetaan jossakin vaiheessa tulostaa”, kirjoitin.

 

Haraldin väitteet olivat tavanomaisia. E-laskun ja e-julkaisemisen paremmuutta perustellaan laskemalla paperisen kilpailijan ympäristövaikutukset jopa enemmän kuin täysimääräisesti, kun taas e-vaihtoehdon vaikutuksia ei usein lasketa ollenkaan: koska niitä ei tunneta, ne oletetaan nollaksi. Myöskään puun uusiutuvuutta ja puutuotteiden kierrätystä ei yleensä oteta laskelmissa huomioon.

 

Sitä, että e-vaihtoehdon tarvitsema tietokonekapasiteetti jätetään huomiotta, perustellaan usein sillä, että sehän on olemassa muutenkin. Samalla perusteella paperilaskun paperinvalmistus ja painaminen olisi voitu jättää huomiotta, koska olivathan ne paperitehtaat ja painokoneet olemassa muutenkin.

 

Näin kirjoitti muun muassa ympäristöministeriön ympäristöneuvos Antero Honkasalo Ympäristö-lehdessä 7/2008. Honkasalon mukaan, ”vaikka sähköinen tiedonvälitys tarvitsee energiaa ja oman aineellisen intrastruktuurinsa, niin tiedonvälityksessä bitin siirtäminen on lähes aina ympäristöystävällisempää kuin paperin, koska siihen tarvittava järjestelmä joka tapauksessa on jo olemassa ja sähköisessä viestinnässä jätteiden käsittely vaatii vain delete-napin painamista”.

 

Kannanotto oli kerrassaan hämmästyttävä. Eikö Honkasalo ollut kuullut esimerkiksi tietokoneiden tarvitsemista harvinaisista ja kriittisitä mineraaleista, joita jopa verimetalleiksi kutsutaan. Siis mineraaleista, joiden louhinnan synnyttämät jätteet aivan varmasti eivät katoa delete-näppäintä painamalla?

 

Vastasin Honkasalolle 24.11. Toin esiin, että sähköisen tiedonvälityksen ympäristövaikutuksia ei tiedetä, koska niitä ei ole haluttu tutkia, mitä onkin hyvä verrata erittäin hyvin tutkittuihin paperin vaikutuksiin.

 

Mutta on toisenlaisiakin tutkimuksia. Esimerkiksi Tukholman teknillisen korkeakoulun (KTH) tutkimuksen mukaan paperilehti pärjäsi e-lehdelle ympäristöystävällisyydessä oikein hyvin, vaikka tutkimuksessa oli oletettu, että paperilehti luetaan vain kerran, mikä pitäneekin toisinaan paikkansa.

Sähkölehdessä taas jokainen lukukerta vastaa uutta tuotantoa. Eikä tässäkään tutkimuksessa otettu huomioon paperin ja metsäteollisuuden käyttämän energian uusiutuvuutta.

 

Kun Honkasalo kirjoitti, että sähköinen tietojärjestelmä ”on jo olemassa”, kysyin, mihin tarkoitukseen tässä maassa sitten joka vuosi ostettiin tuhansia uusia tietokoneita ja mitä niitä huoltavat firmat oikeastaan siis pitävät yllä? Ja millä järjestelmä pyörii, ellei sähköllä, jota on tehtävä joka ikinen hetki, eikä koskaan ilman ympäristövaikutuksia.

 

Entäpä ympäristöministeriön suuri työ elektroniikkajätteen kierrättämiseksi, eikö siinä jätteessä ole tietokoneita? Eikö siitäkin sentään selviäisi painamalla delete-nappulaa?

 

Honkasalo vastasi 1.12.2008. Siinä hän käytännössä perääntyi kaikista väitteistään ja korosti huoltaan siitä, että sähköiset järjestelmät tulevat kaiken vanhan ”päälle” ja lisääntyvät jatkuvasti.

 

E-lasku on ympäristöteko, väitti Helen, Helsingin Energia, lehdessään marraskuussa 2008. Tälle esitettiin vain yksi perustelu: ei synny turhaa paperijätettä. Jouduin taas lähettämään sähköpostia.

 

Ilmoitin haluavani parempaa, ihan asiakkaanakin: jos tällaisia sanotaan, pitäisi pystyä esittämään edes jonkinlainen vertailu vaihtoehtojen kesken. Kohteliaasti oletin, että sellainen on olemassa ja halusin siitä enemmän tietoa.

 

Helenin laskutuspalvelupäällikkö Satu Willgren vastasi 5.12.2008. Aluksi hän luetteli paperinkäytön ympäristösyntejä ja perusteli sitten e-laskua jälleen sillä samalla vapaamatkustusperusteella, minkä olin kuullut moneen kertaan: kukaan tuskin ostaa tietokonetta e-laskutuksen takia, niin että juuri Helenin ei tarvitse ottaa niiden ympäristövaikutuksista mitään vastuuta.

 

Willgren antoi linkit luonnonsuojeluliiton ja WWF:n julkaisuihin asiassa, joista kirjoitan edempänä lisää. Tiesin jo, että niissä toistuvat samat, tässä suhteessa jatkuvasti vastaan tulevat puutteet, jotka totesin vastauksessani Willgrenille 3.12. Kiitin tiedoista paperintuotannon ympäristövaikutuksista, jotka toki tiesinkin jo. ”Oleellisempaa on, että te näytätte pitävän kilpailuetuna sitä, että te ette tiedä omianne”, vastasin.

 

Mutta kansalaiset oli harhautettu, ainakin mikäli on uskomista Uusi toimisto -lehdessä 10.2.2009 julkaistuun juttuun. Siinä kerrottiin Postin NetPosti-palvelun tammikuussa teettämästä Facebook-kyselystä, jossa kansalaisilta oli kyselty NetPosti-palvelun sähköisen asioinnin hyötyjä. Jutun mukaan kyselyyn vastasi lähes 20 000 suomalaista ja sen tulos oli, että vastaajien mielestä ”vihreys” on sähköisen asioinnin tärkein ominaisuus. Tätä mieltä oli noin puolet vastaajista. Itellan Antero Sarén päästettiin ylistämään sähköisen asioinnin vihreitä ansioita.

 

5.3.2009 lähetin vakuutusyhtiö Ifin viestintäjohtaja Anja Talasmolle kysymyksen yhtiön käyttämästä laskusaatteesta, jossa kehotettiin säästämään luontoa ja ympäristöä ottamalla käyttöön paperiton palvelu. Toin esiin tutut perusteet, mutta myös ihmettelin yhtiön asiakaspalvelijoita, jotka olivat vastanneet minulle, että asia ei kuulu heille laisinkaan.

 

Talasmo ei vastauksessaan 13.3. yrittänytkään vastata kysymyksiini eikä siis kyennyt osoittamaan minkäänlaisia perusteita yhtiön väitteille. Hänen sanomanaan oli vain yleinen huoli, jota hän kuvasi esimerkiksi sellunteon vaatimalla energialla – mikä osoitti vain tietämättömyyttä: selluntekohan ei kuluta vaan tuottaa energiaa.

 

Luonnonsuojeluliitto suosittelee verkkolaskua paperilaskun sijaan, kirjoitti Helsingin Sanomat 25.2.2009, koska ”ympäristöystävällisyys on verkkolaskun vahva valtti”. Uutisen johdosta lähdin tutkimaan liiton verkkosivuja, enkä löytänyt asiasta mitään tietoa.

 

Kysyin liiton viestintäpäällikkö Matti Niemiseltä 5.3., mihin väite perustuu. Nieminen vastasikin vielä samana päivänä, että liitolla ei ole asiaan virallista kantaa mutta sitä kehitellään.

 

Nieminen kuitenkin arveli verkkolaskutuksen olevan ympäristömielessä vahvoilla ja epäili Metsäyhdistyksen tämän takia vastustavan verkkolaskutusta – mikä oli aika omituinen väite: eihän Metsäyhdistyksellä eikä edes minulla ollut asiaan mitään kantaa. Ainoa, mikä kiinnosti, olivat perustelut.

 

Nieminen kysyi, onko Metsäyhdistyksellä asiasta tietoa. Vastasin, että minun tietojeni mukaan näyttöä verkkolaskutuksen tai sähköisen julkaisemisen paremmasta ympäristöystävällisyydestä ei ole. Nieminen kertoi Luonnonsuojeluliiton seuraavan tilannetta, mutta jättävän tarkemmat laskuharjoitukset muille.

Luonnonsuojeluliitolla ei siis ollut asiaan kantaa eikä se suositellut mitään.

 

Vihreä Lanka -lehti neuvoi säästämään paperia kotitoimistossa 20.3.2009 julkaistulla toimittaja Elina Venesmäen jutulla. Helsingin kauppakorkeakoulun yliassistentti neuvoi jutussa ottamaan kovat keinot käyttöön ja vaihtamaan palveluntuottajaa, jos sähköistä laskua ei ole saatavilla. ”Sanoin itse juuri irti matkavakuutukseni, koska vakuutusyhtiö ei kyennyt lähettämään verkkolaskua.”

 

Jouduin lähettämään viestiä sekä Vihreälle Langalle että yliassistentti Esko Penttiselle. Penttinen vastasi minulle 26.3. aloittamalla, että on erittäin hyvä, että asiasta keskustellaan. Hän kuitenkin väitti, ilman todisteita, että esimerkiksi e-laskun ympäristövaikutus on marginaalinen.

 

Penttisen mukaan tietokoneiden ympäristövaikutusta ei tarvitse ottaa huomioon, koska ne meillä on muutenkin. Hän laittoi viestinsä ja siis myös viestin hännässä olleen minun kysymykseni kopiona Tieto Oy:n johtaja Bo Haraldille, tietysti minulta lupaa kysymättä.

 

Harald leimasi pikaisesti tulleessa viestissään minut muutosvastarintaiseksi ja vaati, että muutosvastarintaisuuteni pitäisi perustua faktoihin. Tuntui hölmöltä: minähän olin vain kysellyt perusteluita muiden väitteille.

 

Minkäänlaista vertailua paperi- ja sähkölaskutuksen ympäristövaikutuksista Harald ei esittänyt, mutta katsoi kuitenkin aiheelliseksi letkauttaa, että ”oletan että vihreätkin ovat edistyksellisiä ja muutoshakuisia” – kertomatta kuitenkaan, ketä hän tässä yhteydessä tarkoitti ”vihreillä”. Minuako? Aika moni ”vihreä” olisi saattanut ratketa nauruun.

 

Vastasin koko joukolle vielä samana päivänä. Huomautin, että kuluttajamarkkinoinnissa ei saisi sanoa sellaista, mikä ei ole totta, ”mutta kas, todisteita vaaditaankin minulta”. Harald lähetti sitten tutkittavakseni PDF:n, jossa ei kuitenkaan sanottu sanaakaan minkään asian ympäristöystävällisyydestä.

 

”Mutta (…) jos ei halua uskoa digitalisointiin niin menee kohtuuttoman paljon aikaa vakuuttamiseen”, kirjoitti Harald. Pyysin häntä lopettamaan vinoilun, koska arvelin, ettei se sovi hänen edustamansa yhtiön arvoille. Sen hän tekikin – en ole hänestä sittemmin kuullut.

 

Kaikki e ei ole ekologiaa, otsikoitiin kirjoitukseni Suomen Kuvalehdessä 30.4.2009. Kirjoitus on luettavissa myös blogissani päivämäärällä 6.5.2010.

 

Kirjoitin, että ”sähköistä laskua markkinoivalla elinkeinoelämällä ovat menneet eet sekaisin. On unohdettu, että e ei aina tarkoita ekologiaa, vaikka se tarkoittaisikin sähköä (electricity)”

 

Muun ohella viittasin yllä mainittuun Helsingin Sanomien kirjoitukseen, jossa Luonnonsuojeluliiton oli väitetty suositelleen verkkolaskua paperisen sijaan. Kerroin, että väite oli perätön ja kysyin: ”Eikö edes paperille painetussa Helsingin Sanomissa ymmärretä, että vaikka sähköä ei voi nähdä, se tehdään jostakin, usein fossiilisista raaka-aineista, uraanista tai – puusta. Miksi puusta tehty paperi on paha, mutta sähkö hyvä?”

 

Luonnonsuojeluliiton Jouni Nissinen vastasi kirjoitukseeni 15.5.2009. Hänen mukaansa ”e-lasku peittoaa paperin”, mitä hän perusteli Postin tekemällä vertailututkimuksella. Siinä ei kuitenkaan vertailtu muuta kuin eri laskutustapojen ilmastovaikutuksia. Nissisen kannanotto oli kiintoisa nimenomaan Luonnonsuojeluliiton taholta, olivathan juuri luonnonsuojelijat korostaneet, että ilmastovaikutus on vain yksi osa ympäristövaikutuksia.

 

Nissisen mukaan ”täysin sähköisen kirjeen tuotantoprosessin hiilidioksidipäästöt ovat noin 40 prosenttia pienemmät kuin paperilla tuotetun perinteisesti jaellun kirjeen”. Minkäänlaista selkeää tutkimusviitettä Nissinen ei kirjoituksessaan antanut.

 

Ulkoministeriö keksi hiilikiristyksen, kirjoitin Lapin Kansassa 31.8.2010. Työtoverini oli saanut kutsun Helsingissä pidettäville suurlähettiläspäiville. Kutsusta ilmennyt hiiliherätys sai nauramaan: ”Osana toimintaamme hiilijalanjäljen vähentämiseksi lähetämme kutsun tänä vuonna vain sähköisesti.”

 

Ulkoministeriössä siis ajateltiin, että sähköpostin liite on tummaa pukua vaativan ministeriön arvovallan kannalta ihan yhtä hyvä kuin perinteinen, kaunis ja arvostettu, postin kautta lähetetty paperille kohopainettu kunnollinen kutsu.

 

Kaiken lisäksi kutsun alareunassa luki: ”Kutsu (…) pyydetään esittämään saavuttaessa.” Kun kutsua ei vielä tuolloin ollut mahdollista näyttää matkapuhelimesta, ulkoministeriössä varmaankin oletettiin, että osallistujat kantavat mukanaan läppärinsä. Tai sitten, että kutsu tulostetaan ilmeisen ilmastovihamieliselle paperille, mutta onneksi muualla kuin ulkoministeriössä, jolloin kauhea ilmastovaikutus siirtyisikin muille.

 

Oliko kyse hiilikiristyksestä: jos et tulosta, et osallistu.

 

Tosimaailmassa, jos ulkoministeriö oikeasti haluaisi säästää ilmastoa, se vähentäisi lentomatkoja. Yksikin kyseiseen tilaisuuteen tullut suurlähettiläs olisi voinut, ottamalla junan, pienentää ministeriön hiilijalanjälkeä niin paljon, että paperisia kutsuja olisi saatu lähettää vaikka maailman tappiin saakka – riippuen tietenkin juhlien määrästä.

 

Yhden miehen sotani sähköpropagandaa vastaan sai taustatukea 5.11.2010, kun Helsingin Sanomat julkaisi Lasse Krogellin ja Annukka Ahopalon yleisönosastokirjoituksen, joka oli otsikoitu näin: ”Kestävä viestintä perustuu edelleen paperiin”. Krogell ja Ahopalo edustivat teollisuuden perustamaa Suomen Print Power/Two Sides-hanketta paperisen viestinnän edistämiseksi.

 

Kirjoittajat kertoivat esimerkiksi sähköisen julkaisemisen aiheuttamista jätteistä. ”Romua syntyy maailmassa jopa 50 miljoonaa tonnia vuodessa ja sen määrä kasvaa kolme kertaa nopeammin kuin muiden jätteiden määrä.”

 

Sen sijaan ”kuolleisiin puihin” – IT-asiantuntija Petteri Järvisen keksimä termi – perustuva paperiteollisuus käytti maailmassa kaadetusta puusta vain 11 prosenttia, eikä se käyttö ole koskaan johtanut metsien katoamiseen. Esimerkiksi Euroopassa metsäala kasvoi tuolloin Uudenmaan pinta-alan verran joka vuosi.

Kirjoittajat toivat esille useita IT-alan sivuuttamia seikkoja metsäalasta: se sitoo kymmenesosan Euroopan hiilidioksidipäästöistä ja puukuitu kierrätetään jopa seitsemässä eri käyttökohteessa ennen kuin se poltetaan uusiutuvaksi bioenergiaksi. He myös muistuttivat, että ”internet on saanut monet yhteisöt luopumaan painotuotteista kokonaan”, minkä seurauksena niiden historiantaju katoaa, kun mistään julkaisuista ei jää mitään jälkeä minnekään.

 

Suorastaan krokotiilinkyyneliin kaadettujen puiden puolesta yltyi Basware Oyj:n toimitusjohtaja Esa Tihilä, kun hän väitti Talouselämässä 25.11.2011, että ”jos suomalaiset kuluttajat siirtyisivät käyttämään sähköistä laskutusta, säästyisi vuodessa kaksi miljoonaa puuta sekä mittavat määrät vettä ja polttoainetta”. Vastasin Tihilälle 5.1.2012 ihmettelemällä IT-alan ”epä-älyllistä kiivailua metsäalaa kohtaan”.

 

Tyypilliseen tapaan Tihilä laski paperilaskun ympäristövaikutukset jopa kahteen kertaan, kun hän ensiksi halusi säästää puut ja sitten vielä niistä tehdyn paperin. Hän ei ollut havainnut, että paperilasku on hiilivarasto, tai sen voi käytön jälkeen polttaa bioenergiaksi, josta tehdyllä sähköllä voidaan käyttää vaikkapa e-laskuja käsitteleviä tietokoneita. Puiden kohtalosta huolehtiva Tihilä ei suonut sanaakaan niille, jopa lapsille, jotka keräävät tietokoneiden tarvitsemia raaka-aineita usein hengenvaarallisissa oloissa pitkin kehitysmaita.

 

Metsäalaa voi toki moittia monesta, mutta se on kuitenkin ollut aina selvä ja julkituotu periaate – mikä minullekin aikoinaan taottiin lujasti päähän – että omaa häntää ei nosteta muiden kustannuksella. Kaikille tämä periaate ei ole tuttu.

 

E-lasku on ympäristöystävällinen, väitti jopa FK, Finanssialan keskusliitto syyskuussa 2011. Ikävä tosiasia on, että markkinoinnin eettisten sääntöjen mukaan mitään ihmistoimintaa ei ole lupa sanoa ympäristöystävälliseksi, koska kaikella on haittansa, kirjoitin Lapin Kansassa 28.11.

 

Liitto oli teettänyt vertailun paperi- ja e-laskun hiilijalanjäljestä, mikä on eri asia kuin ympäristöystävällisyys. Tähän liitolla oli vastaus: ”Eikös ilmastonmuutos vaikuta ympäristöön?”

 

Tätä voi sanoa ympäristönsuojelijan kuolemansynniksi: tutkitaan jotain osa-aluetta – ilmastovaikutusta – ja väitetään, että se edustaa kokonaisuutta – ympäristövaikutusta.

 

Selvitys väitti, että hiilijalanjälki on käytettävyydeltään erinomainen ilmastovaikutusten arvioinnissa, ”koska sitä on helppo tutkia ja vertailla”. Väite hämmästytti: kukaan ei ollut aiemmin pitänyt sitä helppona.

 

Hankaluuksia oli ainakin kaksi. Hiilijalanjälkeä on mahdoton laskea tyydyttävällä tavalla ja se ottaa huomioon vain negatiiviset ilmastovaikutukset, mitä varten on jouduttu kehittämään hiilikädenjäljen käsite. Sillä mitataan ilmastotoimien aikaansaamia parannuksia. Kirjoitan siitä enemmän Terveisiä ullakolta -kirjassani.

 

Finanssialan selvityksessä vertailtiin paperi- ja e-laskun aiheuttamaa toimistotyön määrää tunneissa. Tunnit muutettiin hiilidioksidipäästöiksi ”GHG-protokollan” mukaan. Protokolla kuitenkin itsekin varoittaa, että hyvän tuloksen saaminen edellyttää perusteellisempaa tutkimusta. Sen suurin puute on, että se jättää suuria kokonaisuuksia huomiotta.

 

Kun kysyin, miten käytettyjen materiaalien loppukäsittely on otettu selvityksessä huomioon, vastaus oli paljastava: ”Ainoa oleellinen materiaali prosesseissa on paperi.” E-laskun vaatimien tietokoneiden valmistuksen ja loppukäsittelyn vaikutuksia ei oltu yritettykään selvittää.

 

Entä onko e-laskun aiheuttama energiankulutus keskustietokoneissa, palvelimissa ja tietoverkoissa otettu huomioon? En saanut vastausta. Sitä, että paperi tehdään merkittävässä määrin bioenergialla, ei otettu huomioon, eikä sitä, että käytön jälkeen paperilasku voidaan kierrättää bioenergiaksi.

 

Kaiken kaikkiaan ihmetytti, miksi e-laskun tueksi on haettava näinkin huonoja argumentteja. Vaikuttaa siltä, että oikeasti Finanssialakaan ei luottanut e-laskuun.

 

Kiinnostuitko kirjastani. Voit ostaa sen täältä: https://reunalla.fi/