Metsätuotteiden ikää on pakko pidentää

 

Metsäntutkijat Lauri Mehtätalo ja Juha Lappi vaativat Helsingin Sanomissa (HS, 30.8.) pitkäikäisempiä metsätuotteita. Ajatus oli, että metsien hiilinielu täyttyy ennen pitkää, koska metsiin ei mahdu määräänsä enempää biomassaa.

 

Jos metsäala siis haluaa sen jälkeenkin pysyä hiilinieluna, ainoa mahdollisuus ovat pitkäikäiset tuotteet.

 

Kirjoitus sai metsäalalta tavanomaisen nuivan vastaanoton, jossa keskityttiin enimmäkseen sivuseikkoihin. Reaktiot vahvistivat näkemystä, että alalla suhtaudutaan ilmastonmuutokseen yhä kuin 1990-luvulla: ei huolta, puuhan sitoo hiiltä kasvaessaan ja tuotteissa on kasvava hiilivarasto.

 

Vain kantapään kautta on saatettu oppia, että ilmastonmuutos on globaali ilmiö eikä kansainvälisissä neuvotteluissa voi olla muuta lähtökohtaa kuin se, että kaadettu puu on hiilipäästö, ellei toisin todisteta.

 

Kun taas tuotteiden hiilinielu, se on surkean pieni, mitä ei ymmärretä vieläkään.

 

Kim Pingoudin ryhmä selvitti jo 1990-luvulla, että fossiilipäästöihin verrattuna metsätuotteiden nielu on vain joitakin prosentteja. Eikä alan tuotepaletti liene noista ajoista muuttunut ainakaan pitkäikäisemmäksi.

 

Tilanne on antanut arvostelijoille mahdollisuuden sekoittaa pakka. Mitätön tuotenielu on samaistettu koko metsäalaan. Se tosiasia, että metsä uusiutuu, tyrmätään vaihtamalla puheenaihetta: sanomalla, että lyhytikäisten tuotteiden takia hiili palaa ilmakehään nopeasti ja kestää 70 vuotta, ennen kuin kaadetun puun tilalle kasvaa uusi.

 

Voi kysyä, miksi ihmeessä hiiliatomin pitäisi sitoutua juuri samalle kannolle, mistä se puu kaadettiin. Sehän voi sitoutua, ja sitoutuu, mihin vain. Todellisuudessa metsien hiilivarasto kasvaa tässä ja nyt, joka sekunti.

 

Koskaan ennen ei ole metsätaseita katsottu niin kapeasti kuin nykyään. Siihen syyllistyvät ne, jotka väittävät olevansa ekosysteemien puolestapuhujia. He muistuttavat metsäalaa, että metsä ei ole vain puita, mutta he itse yksinkertaistavat hiilitaseet yksittäisiksi puiksi.

 

Metsäala on tämän edessä valitettavan sanaton.

 

 

Tutkijoiden kirjoituksessaan esittämä tie on ainoa mahdollinen. Onneksi markkinat vievät sille itsestäänkin.

 

Metsätuotteiden ikä kasvaa koko ajan. Jopa uusiutuva diesel muuntuu yhä useammin pitkäikäiseksi muoviksi.

 

Metsästä tehdään silti myös kertakäyttötuotteita, joita ilman esimerkiksi nykyaikainen terveydenhoito ei tulisi toimeen. Jos niitä halutaan tehdä jatkossakin, olisi kohtuutonta laskea tämä lyhytikäisyys metsätuotannon rasitteeksi, ellei löydy parempia vaihtoehtoja.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 20.9.2021.

 

Metsäviestintä menee yli hilseen

Metsäviestintää moititaan usein siitä, että se puhuu vain kuutioista, euroista ja hehtaareista. Ne eivät kuulemma kiinnosta.

Tämä voi olla totta. Toisaalta, jos yrittää puhua muusta, aika äkkiä metsäalalta tulee vastaus, että mitä te höperehditte – puhukaa kasvusta, suojeluhehtaareista ja työpaikoista, nehän ovat vahvuutemme Esimerkiksi viime kesän Metsien Suomi -kampanjaa arvosteltiin ”tunnehömpästä”.

Kokonaisuutena kritiikki oli kuitenkin hyvin vähäistä. Kansalaisten suuri enemmistö piti kampanjaa paitsi iloisena ja positiivisena, myös luotettavana ja selkeänä tiedon välityksenä.

Mainonnan perussääntöjä on, että ihmisen korvien väliin pääse vain vetoamalla tunteisiin. Se on paras tie saada hänet kuuntelemaan faktatietoa ja sitä Metsien Suomi teki. Onnistuneessa viestinnässä tunne ja fakta eivät ole vaihtoehtoja, vaan saman kolikon kaksi puolta.

Millaisia faktoja sitten pitäisi kertoa?

Esimerkiksi metsäsertifiointi on viestinnän työkalu. Sen tarkoitus on kertoa, millaista metsänhoito on.

Viesti ei kuitenkaan välity pelkästään luettelemalla säästöpuiden määriä tai suojakaistojen leveyksiä. Ihmiset eivät edes tiedä, mitä ne ovat.

Taannoin lähestyimme Metsä puhuu -hankkeella nuorisoa. Eräässä Taloustutkimuksen haastattelussa oli mukana puoli tusinaa yläkouluikäistä.

He olivat varmoja, että Suomessa hakataan metsää enemmän kuin se kasvaa. Syy oli yllättävä: ”Kun rakennetaan teitä ja taloja, aina joudutaan kaatamaan puita.”

Kun haastattelija kysyi, että mitä jos se onkin toisin päin, että hakataan vähemmän kuin kasvaa, kaikki menivät aivan hämilleen. Lopulta joku rohkaistui kysymään: ”Mikä tässä sitten on se ongelma?”

Ihmisiä ei metsässä kiinnosta mikään monimutkainen. Vaikka heidän kysymyksensä saattavat vaatia monimutkaisia vastauksia, itse kysymykset ovat yksinkertaisia.

Metsen Suomen radiokampanjan kuuntelijat saivat esittää hankkeelle kysymyksiä, joihin etsimme vastauksia. Kysymykset olivat valaisevia.

Miten voisi pitää huolta metsän eläinten hyvinvoinnista? Mikä saa aikaan sen, että valtava puu kaatuu juurineen päivineen maahan?

Mitä puuta kasvaa Helsingissä eniten? Kumpi kaatuu vanhuuttaan ensiksi, mänty vai kuusi?

Erityisesti kysymys ”miksi toisten puiden rungot ovat ruskeita ja toisten valkoisia” pani miettimään: missä oikeastaan on ruskeita puunrunkoja? Muistin Helsingin Sanomien toimittajan taannoisen hämmästyksen, kun hänen koskemattomaksi luulemassaan metsässä puunrungot eivät olleetkaan ruskeita.

Sitten muistin yhden paikan, missä kaikki puunrungot ovat ruskeita: Aku Ankka.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 25.8.2021.

Metsämaailma on muuttunut, ja täysin

 

Vihreät pitävät Ultra Brasta, koska sen merkittävä sanoittaja on Anni Sinnemäki. Taloustoimittaja Juhana Rossin sanoittama "Ampukaa komissaari, nuo hullutkoirat" ei ole enää niin suosittu.

1990-luvulla vihreät pitivät Euroopan unionia kolonialismina. Mutta he hyväksyivät sen, kun havaitsivat sen ympäristökolonialismiksi.

Rossin sanoitus kuvaa lähes sanatarkasti komission byrokratian suhtautumista EU-kansalaisten metsiin. Tahto ilmenee kesäkuun lopulla julkisuuteen vuodetussa luonnoksessa unionin metsästrategiaksi.

"Sinä et heitä kiinnosta; seisot heidän edessään vailla nimeä”, runoilee Rossi.

 

Lopullinen strategia on lievempi, kiitos vaikuttamistyön. Luonnoksen teki kuitenkin komission pääosastojen byrokratia, joka on ennallaan. Pääosastoista jokainen haluaa valtaa, myös muilta pääosastoilta.

Parlamentin ne sivuuttavat, koska siihen voivat vaikuttaa jäsenmaat. Ja isännällä on aina myös myötäilijänsä: ympäristöministeri Krista Mikkosen (vihr.) mielestä metsänomistaja voi olla levollinen.

Pääkomissaari Ursula von der Leyen lienee Mikkoseen tyytyväinen. Tosiasiassa lepo olisi metsäalan pahin virhe.

Luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola kumppaneineen vakuuttaa, että strategia ei sido ketään, vaikka sen nimenomainen tarkoitus on sitoa unionin tulevaa lainsäädäntöä. "Piikkilangat siirretään rajoille Afrikan ja Aasian. Pois, pois tieltä ylikansallisen pääoman."

 

Metsäalan toimintaympäristö on muuttunut. Isot liiketoimintariskit ovat kaikonneet, mutta poliittinen riski on moninkertaistunut. Metsämaailma on täysin uusi.

Suurin haaste on kuultu unionin sydänmailta: emme voi vähentää päästöjämme, teidän nielunne ovat meille mahdollisuus. Metsänsä tuhonneet haluavat ottaa niiltä, jotka ovat metsistään huolehtineet.

Tämä on politiikkaa. Tutkimusta komissaarit kuuntelevat kuin pahainen kansalaisjärjestö: noukkivat sen, joka sopii suunnitelmaan. Esimerkiksi avohakkuiden tarpeellisuus pitäisi osoittaa, vaikka se on osoitettu moneen kertaan.

Pitääkö joka avohakkuulle saada jatkossa erillinen lupa? "Ei ole ruoho enää vihreätä missään, kun aidatkin ovat iäksi kadonneet."

 

Komissaarit muka kannustavat metsäalaa, mutta samalla hävittävät alan mahdollisuudet vastata. Mistä ala saisi varat investointeihin, mistä puut, joiden jalostamisen merkitystä komissaarit korostavat, kun he samaan aikaan haluavat suojella ne samat puut?

Rossin sanoin: "Tuot tänne mukanasi kuitenkin vain pelkkää harmia, kun ajelet mustalla autolla kuuntelemaan jazzia."

Tällaistako unionia meidän pitäisi puolustaa?

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 27.7.2021.

 

Carunakin liittyi E-laskuhöpöttäjiin

 

Oletko saanut kehotusta siirtyä E-laskuun? Minä olen.

Periaatteessa E-lasku on hyvä juttu. Mutta kun niitä etuja on, olen usein ihmetellyt, miksi sitä pitää kaupata myös sellaisilla eduilla, mitä sillä ei ole. Kuten ympäristöystävällisyys.

Väite E-laskun ympäristöystävällisyydestä perustuu siihen, että ei tarvitse käyttää paperia. Toisaalta, E-laskun käyttäminen edellyttää tietokoneita, sähköverkkoa ja massiivisia palvelimia. Siis niitä pilvipalveluita, valtaisia palvelinkeskuksia.

Kun olen kysynyt, mihin väitteet E-laskun ympäristöystävällisyydestä perustuvat, olen saanut vastaukseksi tutkimuksia, jotka pääsäännön mukaan eivät ota huomioon sähkölaskutuksen energiankulutusta tai tietokoneiden rakentamisen ympäristövaikutuksia, mutta laskevat paperin ympäristövaikutukset jopa kahteen kertaan, ensin metsässä ja sitten tehtaalla.

 

Sain käsiini chat-keskustelun, missä verkkoyhtiö Carunan pakkoasiakas yritti selvittää, miksi Caruna mainostaa E-laskua ympäristöystävälliseksi. Pakkoasiakasta ärsytti, että Caruna leimaa metsäalan ympäristötuholaiseksi.

Hän kirjoitti: Hei, laskuni liitteenä tuli viestinne, että ’Säästä luontoa – siirry vaivattomaan E-laskuun’. Mihin tämä perustuu?

Carunan tekohenkilö Casper vastasi: ”Kun kiinteistön ja sähköliittymän omistaja vaihtuu, voit ilmoittaa meille muutoksesta verkkosivujemme lomakkeella…”

Pakkoasiakas vastasi: Tämä Casper on huono ymmärtämän kysymystä. ”Tähän en valitettavasti osaa vielä vastata, pieni hetki! Tarkistan, onko ihmiskollegani paikalla, siirrän keskustelun nyt ihmiskollegalleni.”

 

”Miten voin olla avuksi?”

Pakkoasiakkaan (ihminen) kysymyksen jälkeen seuraa ihmiskollegan vastaus: ”Hei, kuinka voin olla avuksi?”

Olen kysynyt tätä jo kaksi kertaa. Mihin tämä argumentti perustuu? ”Silloin emme lähetä paperilaskua.”

Ymmärrän, mutta mihin perustuu se, että E-lasku säästää luontoa? ”Juuri siihen, että paperilaskua ei käytetä. Saisinko asiakasnumerosi, nimesi sekä henkilötunnuksesi loppuosan? Ethän anna koko henkilötunnusta, kiitos.”

Mutta te ette ole vastannut kysymykseeni E-laskusta. ”Kerroin tuossa aiemmin, että E-laskussa emme lähetä paperilaskua, tämä siis säästää luontoa.”

Kysyin, että miten paperilasku ei säästä luontoa verrattuna E-laskuun? Miten te osoitatte tämän säästämisen? ”Asiakastietoja voidaan kommunikoida ainoastaan silloin, kun asiakas tunnistautuu vaadittavilla tiedoilla.”

 

Pakkoasiakas jatkaa:

Eihän tässä keskustelussa tarvita mitään asiakastietoja. Kuka tahansa kai voi kysyä teiltä asioita. Osoittakaa nyt jotenkin, että miten paperilasku on huonompi vaihtoehto luonnon kannalta. ”Olisinko voinut olla vielä avuksi muussa asiassa?”

Ette voi, vaan voisitteko nyt vastata jotenkin kysymyksiini. ”Olen vastannut kysymykseesi E-laskusta aiemmin tässä keskustelussa.”

Ette ole vastannut muuta kuin että E-lasku säästää luontoa. Mihin se perustuu? Vastaus siitä, että paperilaskua ei lähetetä, ei ole mikään vastaus.

”Pahoittelen, mikäli vastaus ei ole riittävä. Jos sinulla on kysyttävää koskien sähkösopimustasi ja muuten sähkönjakeluun, autan mielelläni. Muussa tapauksessa toivotan sinulle mukavaa päivän jatkoa.”

 

”ENDS”