Eiko Schulman näe kuin metsää?

 

...natural, semi-natural, pristine, native, recent, primary, secondary, indigenous, virgin, mature, old, old-growth, ancient, frontier, snow, native, high conservation value…

 

Tällaisia suomalaisia metsiä on vaadittu suojeltavaksi, enimmäkseen ulkomailta, ilman täsmällisempää määrittelyä. Kuten hollantilaisen Milieudefensie-järjestön Arjan Alkema 1990-luvulla totesi: ”Jokainen kyllä tunnistaa vanhan metsän sydämessään.”

 

Suomeksi nimivaihtoehtoja on esitelty vähemmän. Kummallisesti kaikki vaikenevat esimerkiksi vanhojen metsien suojeluprosesseissa 1990-luvulla kehitetyn, ainakin minun mielestäni hyvin vakuuttavan pisteytyssysteemin.

 

 

Siksi yllätti, kun Suomen ympäristökeskuksen uusi pääjohtaja Leif Schulman vaati Uutissuomalaisen jutun ingressissä tammikuussa, että ”luonnontilaisten metsien suojelua (on) parannettava”. Ylen Ykkösaamussa 18.1. hän sanoi, että ”metsää ei pidä hyödyntää kuin peltoa”.

 

Jäi vaikutelma, että niin Suomessa tehdään, mikä panee epäilemään Schulmanin tietoja joko pellon tai metsän käytöstä. Vaikutelmaa korosti, että Schulman myös antoi muutamia metsänhoito-ohjeita, joista jokainen on ollut käytössä jo pitkään.

 

Mitä luonnonmetsiin tulee, vuonna 2018 Diversity and Distributions -julkaisun artikkelissa Where Are Europe’s last primary forests kerrottiin, että Suomen luonnonmetsistä on suojeltu 98,9 prosenttia. Niitä on lähes miljoona hehtaaria, mikä on yli kaksi kolmasosaa Euroopan luonnonmetsistä.

 

 

Mitä Schulman oikein haluaa? Uutissuomalaisen jutun tekstissä hän sanoi saman kuin MTV3:lla 21.1., että hän haluaakin lisää luonnontilaisia metsiä.

 

Toivottavasti ei kuitenkaan ympäristöjärjestöjen I want more -hengessä – mitä hyvänsä, kunhan saadaan pois talouskäytöstä.

 

On käynyt selväksi, että Schulmanin mielestä ainoa mainitsemisen arvoinen ympäristöongelma Suomessa on metsä, koska eihän hän muusta puhu. Metsissä kuitenkin on, verrattuna mihin hyvänsä suomalaiseen elinympäristöön, tehty systemaattisinta työtä monimuotoisuuden hyväksi jo pitkään.

 

Eikä ilman tuloksia. Metsien uhanalaiskehityskin on saatu tasaantumaan – toisin kuin yhdessäkään muussa elinympäristössä.

 

Niistä muista näissä Schulman-jutuissa ei ole puhuttu.

 

 

Uutta pääjohtajaa voisi valaista muutenkin. Esimerkiksi valtionmetsien hakkuut määritellään luonnonvarasuunnittelussa. Metsähallituksen tuottotavoite ei vaikuta niihin mitenkään, mistä löytyy myös näyttöä.

 

Se voisi jopa kannustaa, jos kritiikki kohdistuisi siihen mitä on ja jos se sisältäisi kiitoksen edes joskus, jos aihetta on.

 

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 27.1.2021.

 

Luuletteko, että kaikki on kalliimpaa kuin ennen – ehei, ei ole

 

En tiedä, kauanko tiliotteita pitäisi tai kannattaisi säilyttää, mutta itse päätin tuossa laittaa rodeen vuoden 2011. Vaan enpäs laittanutkaan. Numerot alkoivat kiinnostaa.

 

Ihan ensimmäinen maksu oli vapauttava. Se oli lapsen elatusmaksu, jota en enää maksa. Toivon, ettei se ollut turha, että ne eivät olleet turhia. Tietää ei voi, en ainakaan minä.

 

Sitten tuli sähkömaksu mökiltä. Se oli maksettu joulukuussa 2011 ja koski edeltävää marraskuuta, jolloin mökillä ei kulutettu sähköä.

 

Perusmaksu oli 22,55 euroa, kun se viime joulukuussa, koskien siis edellistä marraskuuta, jolloin sähköä ei käytetty, oli 24,18 euroa. Ei hirveä nousu.

 

Joulukuussa 2011 olin maksanut tästä asunnosta, missä tätä kirjoitan, yhtiövastiketta 239,40 euroa kuussa. Viime joulukuussa maksoin 234,20 euroa. Nyt siihen kuuluu myös laajakaista, mitä vuonna 2011 ei ollut.

 

Mutta ei huolta: koska Helsingin kaupunki haluaa alentaa asumiskustannuksia, sen on pakko korottaa asuintalomme tontinvuokraa niin paljon, että yhtiövastikkeeni kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

 

Jostainhan on otettava rahat esimerkiksi Raide-Jokeriin, mikä onkin ihan hyvä hanke, ja on myös nostanut asuntoni arvoa noin 100 000 eurolla, mikä toisaalta on minulle täysin hyödytöntä, koska asun tässä enkä ole tätä ajatellut myydä.

 

Mutta minun on myös maksettava pompöösi Laajasalon silta, vihreän pröystäilyn jatkuvasti kallistuva kruununjalokivi, jonka päällä tuomasrantaset ja annisinnemäet varmaankin marraskuun viimassa fillaroivat tiineesti, kun muutenkaan ei pääse, jos on päästävä, mutta heidänhän ei tarvitse.

 

Tämän oman kotini sähkömaksu oli 47,53 euroa vuoden 2011 laskutusjaksolla, mitä ilmeisimmin kahdelta kuukaudelta. No kas, se on aivan ennallaan. Silläkin on yhteys Helsingin kaupungin talouteen ja Kruunuvuoren siltoihin, mutta se on vähän pidempi juttu, jonka tietenkin kerron halukkaille koska vaan.

 

Sitten olin maksanut henkivakuutusta melkein 170 euroa vuodessa. Sen lopetin myöhemmin, koska arvelin, että pystyn muutenkin jättämään lapsilleni millä mällätä. Varsinkin, kun molemmat, joista toinen on enää laskuissa, sanoivat, että ei me sun rahojasi tarvita, yritä nyt selvitä edes itse.

 

Olin ostanut Venäjän viisumin, mitä ilmeisimmin vuodeksi, hintaan 138 euroa. Päätellen muista merkinnöistä, Venäjällä on myös käyty.

 

Nyt sen saisi hintaan 130 euroa. Ainakaan kuuluisa kysynnän ja tarjonnan laki ei vaikuttane tähän.

 

Huomaan aika usein ostaneeni Alkosta jotakin hintaan 17,74 euroa. Väittäisin, että sama tuote maksaa Alkossa tätä nykyä 21,48 euroa. Tuossa onkin jo havaittavaa nousua.

 

William K:ssa olin ostanut oletettavasti oluen hintaan kuusi euroa. Häikäisevät ne oluen hinnat nytkin, ainakin Kampin keskuksessa, jota silloin ei ollut. Mutta ovatko nousseet? Olisiko varaa?

 

Noiden aikojen erikoisuutta kuvaa, että Stockmann maksoi osinkoa 55,80 euroa.

 

Bussilippuja olen ostanut. Menolippu Lohjalle on maksanut 11 euroa. Nyt hinta on 11,50–11,70 euroa.

 

Samoin olen ostanut aika usein lipun Helsingistä Köyliön Ristolaan, hintaan 35,60 euroa. Sieltä on pitänyt pummata vielä kyyti perille Säkylään, vajaan kymmenen kilometrin matkalle. Onpa se menty taksillakin.

 

Nykyään matkustan Säkylään Turun kautta ihan perille. Lippu maksaa noin 20 euroa.

 

Palkkakin on noussut, vaikka ei kauhean paljon. Tiliotteesta tunnetusti näkee vain käteen jäävän palkan, mikä onkin monessa mielessä merkittävä.

 

Silloin se oli noin 2700 euroa, nyt nippa nappa yli 3000.

 

Palkastani en ole koskaan valittanut ja olen myös sanonut, että jos jotakuta kiinnostaa, minulta saa periä veroja enemmänkin, jos se vain tehdään edes jollakin tavalla tasapuolisesti.

 

Valtion kalastuskortin olen ostanut. Sillähän saa perusoikeuden kalastaa, mutta se ei riitä. Sen lisäksi pitää olla vielä vesialueen haltijan lupa kalastamiseen.

 

Vuonna 2011 valtion kalastuskortti maksoi 22 euroa. Juuri äsken maksoin vastaavasta luvasta 45 euroa. Näin kannustamme nuorisoa lailliseen kalastukseen.

 

Niiden vesialueiden haltijoiden luvat, missä kalastan, eivät ole kallistuneet ainakaan kymmeneen vuoteen ja ovat aika vaatimattomat. Yhdellä järvellä maksan 25 euroa viideltä verkolta ja toisella kolme euroa per verkko.

 

Vakuutusmaksua maksoin 286 euroa vuonna 2011, nyt 443 euroa. Vakuutettavan omaisuuden ja vastaavan määrä on pienentynyt ainakin yhden mopon verran.

 

Vuonna 2011 maksoin Viestintävirastolle TV-maksua 224,90 euroa vuotta kohti. Nyt maksan Yle-veroa noin 150 euroa vuodessa.

 

Ohjelmien laatu on laskenut jotakuinkin vastaavasti, mutta toisin kuin ennen, nyt minulla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta irtaantua tästä. Siihen nähden on aika kornia, kun Ylen toimittajat vastaavat kritiikkiin, että onhan siinä vastaanottimessa se on/off-nappula. Kehtaisiko minkään markkinoilla toimivan yrityksen edustaja sanoa näin?

 

Maksoin myös junamatkan jonnekin, 212 euroa. On vaikea ymmärtää, kuinka kauas tuolla summalla pääsisi nykyään.

 

Tilin palvelumaksua olen maksanut 1,50 euroa kuussa. Nyt se on 5,50 euroa. Aikamoinen nousu.

 

Toisaalta arvopapereiden säilytysmaksu oli vuonna 2011 täsmälleen sama kuin nyt, 22,50 euroa kuussa. Ketähän tässä suositaan?

 

4. marraskuuta olin mitä ilmeisimmin ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta kirjan hintaan 27,95 euroa. Viime joulun tienoilla ostin Kari Hotakaisen kirjan jokseenkin samaan hintaan ja Helena Immosen Operaatio Punaisen Ketun alle 20 eurolla – tosin jälkimmäistä on väitetty propagandaksi, niin että en tiedä, kuka on maksanut ja mitä, mutta kirja on kyllä hyvä. Niin hyvä, ettei pysty lukemaan kuin pari kappaletta kerrallaan.

Sitten olen ostanut aikaa Helsingin seudun matkakorttiin, joskaan en muista, mikä se organisaatio silloin oli nimeltään. Vapaa matkustusoikeus Helsingissä alkaen lokakuun lopusta 2011 ja päättyen seuraavan maaliskuun loppuun maksoi 210 euroa. Viimeksi, kun ostin vastaavaa aikaa joulukuun alusta maaliskuun loppuun, hinta oli 198 euroa, ja matkustusalue on aivan valtavan paljon laajempi kuin kymmenen vuotta sitten.

 

Kiinteistöveroakin on tullut maksettua, siis kesämökistä. Vuonna 2011 sitä meni 81,06 euroa, viime vuonna noin 110 euroa.

 

Ostin myös kameran – mitä hulluutta! Maksoin siitä kokonaista 523 euroa. Hyvä se on, ei siinä mitään, mutta silti, puhelin ottaa parempia kuvia.

 

 

Mutta hei, rahan lisäksi tiliotteesta löytää myös ystävyyttä ja yhteistä matkaa. Katsokaapa vaan vaikka seuraava maksujen ketju:

 

• Kuhmon musiikkiyhdistys
• Raatteen portti
• Kaisan kotileipomo
• Pyhä Safaris Kemijärvi
• Kylmänen Lipunmyynti Pyhätunturi
• Tokka Gourmet Vuotso
• Camping Lapinkylä Utsjoki
• Jakobselv Norgen Hesseng
• Vardö hemstigs
• Uulan Säästö Utsjoki
• Lapin liha Rovaniemi
• Kauppahallin kahvila Oulu
• Food Rantsila.

 En tehnyt matkaa yksin. Kiitokset matkatoverille.

 

WWF – tuo betonin epäpyhä liittolainen

 

Sain eteeni verkkolinkin, jonka Internet-otsikossa luki ”foreconin-selvitys-betoni-ei-olekaan-ilmastopahis”. Rakennuslehden artikkelissa hämmensi, kuinka kevyesti betoniteollisuuden väitteet hyväksytään.

Jutun mukaan betoni imee hiilidioksidia, mikä ei edes ole uutinen. Koko betoniin kohdistuva ilmastonmuutoskritiikki kohdistuu sementin tekoon, joka on nykymaailman suurimpia ”ilmastopahiksia”.

Jos Rakennuslehti olisi katsonut asiaa betonin elinkaaren kannalta, mikä on alkeisvaatimus ympäristöasioissa, uutinen olisi saattanut jäädä tekemättä.

Sama, täydellisen hämmentävä tietämättömyys ‒ tai jos se on tietoa, törkeys ‒ jatkui Rakentaja-lehden artikkelissa 15.1.2021.

 

Myös betonimiehet osaavat elämöidä elinkaarella. He ovat jo kauan halunneet siirtää katseen talojen rakennusmateriaalin valinnasta talon elinkaareen, eli asumisen energiankulutukseen.

Rakennusmateriaalin valinnalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista vaikutusta asumisen energiankulutukseen. Betonilogiikalla katse pitäisikin viedä eteenpäin, talon vaatimaan kunnallistekniikkaan. Sitä ei olisi ilman taloa.

Mutta ei! Kunnallistekniikkahan on entistä kauheampaa, koska se on betonia.

 

Parasta betonilogiikalle olisi, jos energiateollisuus alkaisi selittää, että asumisen energiankulutus on merkityksetöntä, koska rakentaminen. Näin kumpikin voisi syyttää toistaan eikä kummankaan tarvitsisi tehdä mitään.

Energiateollisuus on kuitenkin lähtenyt toisaalle, vähentämään päästöjään. Betonilogiikka ei suostu tähän, eikä edes ottamaan tätä huomioon, vaan arvioi asumisen energiankulutusta nykypäivän, eli käytännössä menneisyyden perusteella.

Energiateollisuuden tiekartta pudottaa asumisen hiilipäästöjä merkittävästi. Tiekartan keinot ovat jo käytössä. Ne toteutuvat, varmasti.

 

Betoniteollisuus väitti Ympäristö ja yritys -lehdessä (3/2020), että Helsingin Kuninkaantammen rakennuskokeilu osoittaisi puurakentamisen erittäin kalliiksi tavaksi sitoa hiilidioksidia.

Tutkin Kuninkaantammen tuloksia, enkä löytänyt väitteelle todisteita. Soitin Kuninkaantammen rakentaneelle Rakennus-Reposelle ja kysyin, mistä tietoja olisi saatavilla. Yhtiöstä vastattiin, että hiilidioksidin sitomiskustannuksia ei arvioitu hankkeessa millään tavoin.

 

Betoniteollisuus on kuitenkin löytänyt viestilleen kiitollisen levittäjän. Kivi ei jää kääntämättä, kun WWF etsii kanavia viestilleen, että puiden kaataminen tuhoaa ilmaston.

WWF:lle betoniteollisuus on selvästi haluttu lähettiläs. Betonimiehet levittävät WWF:n viestiä suosiollisesti esimerkiksi haastattelulausunnoilla.

WWF tukee betonilinjaa aktiivisesti sosiaalisessa mediassa – ja myös kulissientakaisessa painostuksessaan.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 29.12.2020, paitsi että viittaus Rakentaja-lehteen on lisätty tähän blogiversioon myöhemmin.