perjantai 26. elokuuta 2016

Totuus tekee kipeää


”Tuo on kyllä jotain parapsykologiaa”, vastasi muuan ympäristöaktivisti minulle, kun väitin, että kasvit kasvaessaan ottavat suurimmat osat rakennusaineistaan ilmasta. Siis yhteyttämällä, muuttamalla ilmakehässä olevan hiilidioksidin kasvimateriaaliksi.

Hän väitti, että kasvit saavat kaiken maasta.

Tähän voi suhtautua ylenkatseella; näin vähän ympäristöaktivistit ymmärtävät. Toisaalta voi kysyä, ymmärtääkö moni muukaan.

Kysykääpä työkaveriltanne: mitä oikeastaan tapahtuu, kun kasvi kasvaa. Luulenpa, että suurin osa ei osaa vastata.

Yliopistossa biologiaa opiskellut ihminen saattaa kuvitella puiden vuosiluston tumman osan kasvaneen talvella. Hän saattaa perääntyä, kun häntä muistuttaa, että talvella on pakkanen ja puut ovat jäässä. Samalla tavalla siteeraamani ympäristöaktivisti alkoi epäröidä, kun sanoin, että hänen logiikallaan peltojen pitäisi vähitellen vaipua syvään kuoppaan.

Tähän suuntaan kuitenkin mennään. Opetuksessa tietoaineita vähennetään ja taitoaineita lisätään. Tavoitteena on kansalainen, jonka ei tarvitse tietää mitään mutta joka osaa kaiken. Riittää katsoa Googlesta.

Mutta miten voi googlata vaikkapa kasvien kasvusta, jos ei tiedä, mitä on yhteyttäminen? Kerro minulle, opetusministeri.

Tietämättömän varmuudella on helppo julistaa. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola julisti 4. elokuuta, että Totuus ruoasta tekee kipeää: ”Jos halutaan olla rehellisiä… meidän kaikkien olisi syytä olla vegaaneja.”

Vasantola perusteli tätä Oxfordin yliopiston tutkimuksella, jonka mukaan ruoantuotannon kasvihuonepäästöt vähenisivät 70 prosenttia, jos kaikki siirtyisivät vegaaniruokaan. Yllättävää tässä on vain se, kuinka ihan fiksutkin ihmiset edelleen kuvittelevat, että tuotannon ympäristöystävällisyys on yhtä kuin sen ilmastovaikutus.

Turhaan saa toistaa – ilmeisesti, koska totuus tekee kipeää – että kasvinviljely perustuu aina monokulttuuriin. Se siis tuottaa tuloksia sitä paremmin, mitä tehokkaammin biodiversiteetti tuhotaan, vaikka ihan yhtä selvää on, että tuho on myös korjattava, jos kasvinviljelyä on mieli jatkaa.

Korjaustyötä voi tehdä monin keinoin, mutta ylivoimaisesti luonnonmukaisin menetelmä on eläintuotanto – siis se menetelmä, millä suomalaisetkin pellot on perinteisesti perustettu: on pantu lehmät hakamaille syömään ja näin tuotettu lanta on sitten levitetty paljon pienemmälle alueelle kuin mistä se on kerätty.

Tällaista aluetta kutsutaan pelloksi.

Näin on tehty kaikkialla maailmassa – vain lajit vaihtelevat nautaeläimistä kaloihin – mutta se ei onnistu, ellei joku maksa lystiä. Toistaiseksi halukkaita maksajia on ollut vain yksi: eläintuotteita syövä ihminen.

En halua kiistää keneltäkään veganismin autuutta. Mutta jos haluamme tasapainoista maataloutta, kannattaa muistaa, että mitä enemmän on vegaaneja, sitä enemmän tarvitaan eläintuotantoa kasvinviljelyn haittoja korjaamaan ja sitä enemmän tarvitaan lystin maksavia lihansyöjiä.

Jos siis haluamme olla luonnonmukaisia. Jos emme halua, asia on tietenkin kokonaan toinen.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 17.8.2016.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kaikkein kivointa on kampittaa toista


Voisi kuvitella, että kun Helsingin keskustaan rakennetaan yksityisellä rahalla näyttävä, ulkomaisia turisteja houkutteleva, suomalaisia perinteitä kuvastava puurakennus, koko metsäala olisi riemuissaan.

Vaan ei ole. Niin Löyly-saunan rakentajat kuin sivusta seuranneet ovat saaneet suustaan vain kummallista nokittelua.

Viime joulukuussa Löylyn puuhamiehet Jasper Pääkkönen ja Antero Vartia kaatoivat itse puuta saunan rakennusaineiksi. Lupaus oli, että nyt käytetään suomalaista pienpuuta, joka muuten menisi polttoon – olkoonkin että Savon Sanomien kuvissa makasi vähintään paperi-, ellei tukkipuuta.

Luvattiin FSC-sertifioitua saunaa. Siis ympäristöjärjestöjen hyväksymää.

Metsäalalla ei sanottu mitään. Siinä porukassa on toteutettu jo pitkään ainoaa oikea markkinoinnin perussääntöä: älä koskaan hauku kilpailijaa, älä ainakaan julkisesti.

Jos FSC:ssä noudatettaisiin samaa, se olisi selvinnyt tästä kärhämästä paljon kuivemmin jaloin.

Paitsi että eihän FSC ole arvostellut PEFCiä. Sen sijaan sen tukijat ovat.

Kävi ilmi, että saunaan käytetty puu olikin venäläistä. Kun FSC-puuta ei saatu Suomesta, sitä oli hankittu Venäjältä.

Tämän ei pitäisi yllättää. Metsäsertifikaatti ei ole kotimaisuus- vaan laatumerkki. Jos haluaa kotimaisuutta, siitä on huolehdittava erikseen. Ehkä myös maksettava.

Sopasta olisi ehkä selvinnyt myöntämällä virheet ja jättämällä asia siihen. Ei maltettu.

WWF katsoi asiakseen ilmoittaa, mikä hankkeessa on oleellista – hankkeessa, joka ei liene WWF:n, ellei se sitten halua sanoa, että se omistaa FSC:n.

WWF:n mukaan lupaukset kotimaisesta puusta eivät ole oleellisia, kun käytössä on FSC. Tämä hämmästyttää erikseen: salliiko WWF tällaisen kaikille?

Vartian mukaan venäläinen puu jouduttiin valitsemaan hankkeen loppuvaiheessa aikataulusyistä. Siis kuinka – puutavara valitaan vasta rakennushankkeen loppuvaiheessa?

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Vartia sanoi, että FSC valittiin, koska kilpailevassa metsäsertifioinnin PEFC-järjestelmässä ei tiedetä, mistä sertifioitu puu tulee. Tällainen olisi tietenkin perätön väite.

Mutta minulle on kerrottu, että ei Vartia näin sanonut, vaan hän sanoi niin, että PEFCissä ei tiedetä, mistä sertifioituun tuotteeseen käytetty pieni, ei-sertifioidun puun osuus tulee.

Tästä on kuulemma lähetetty lehteen vastine, jota lähettäjien mukaan ei ole julkaistu. Lehden mukaan se olisi julkaistu, jos se olisi lehteen tullut.

Vahinko ei liene suuren suuri, sillä Vartia on väärässä myös korjatussa väitteessään.

Pitäisi hävetä. Minäkin olen syyllistynyt vahingoniloon, en FSC:tä vaan ympäristöasioilla remeltäviä helsinkiläisvihreitä kohtaan. Sanoihan Vartia Iltalehden mukaan niinkin, että Venäjältä tullut puu on kaikesta huolimatta kasvatettu ”suomalaisista kävyistä”.

Mitä ihmettä? Mistä alkaen puut ovat kasvaneet kävyistä? Entä luuleeko Vartia, että Kostamus on joskus ollut Suomen aluetta?

Ei ole ollut. Vartia on heikommalla kuin kuusamolaisen Pölkyn omistavat Virranniemet, jotka taannoin vastasivat itäpuun tuontia kritisoiville, että ”itehän me ollaan ne istutettukin”.

Se on nimittäin totta. Pölkyn puut tulivatkin entisestä Kuusamosta.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 25.7.2016. Kirjoitus ei vastaa lehdessä julkaistua siltä osin, mikä koskee lehteen tulleita vastineita ja muutettu kohta on tämä: "Tästä on kuulemma lähetetty lehteen vastine, jota lähettäjien mukaan ei ole julkaistu. Lehden mukaan se olisi julkaistu, jos se olisi lehteen tullut."