perjantai 16. heinäkuuta 2021

Carunakin liittyi E-laskuhöpöttäjiin

 

Oletko saanut kehotusta siirtyä E-laskuun? Minä olen.

Periaatteessa E-lasku on hyvä juttu. Mutta kun niitä etuja on, olen usein ihmetellyt, miksi sitä pitää kaupata myös sellaisilla eduilla, mitä sillä ei ole. Kuten ympäristöystävällisyys.

Väite E-laskun ympäristöystävällisyydestä perustuu siihen, että ei tarvitse käyttää paperia. Toisaalta, E-laskun käyttäminen edellyttää tietokoneita, sähköverkkoa ja massiivisia palvelimia. Siis niitä pilvipalveluita, valtaisia palvelinkeskuksia.

Kun olen kysynyt, mihin väitteet E-laskun ympäristöystävällisyydestä perustuvat, olen saanut vastaukseksi tutkimuksia, jotka pääsäännön mukaan eivät ota huomioon sähkölaskutuksen energiankulutusta tai tietokoneiden rakentamisen ympäristövaikutuksia, mutta laskevat paperin ympäristövaikutukset jopa kahteen kertaan, ensin metsässä ja sitten tehtaalla.

 

Sain käsiini chat-keskustelun, missä verkkoyhtiö Carunan pakkoasiakas yritti selvittää, miksi Caruna mainostaa E-laskua ympäristöystävälliseksi. Pakkoasiakasta ärsytti, että Caruna leimaa metsäalan ympäristötuholaiseksi.

Hän kirjoitti: Hei, laskuni liitteenä tuli viestinne, että ’Säästä luontoa – siirry vaivattomaan E-laskuun’. Mihin tämä perustuu?

Carunan tekohenkilö Casper vastasi: ”Kun kiinteistön ja sähköliittymän omistaja vaihtuu, voit ilmoittaa meille muutoksesta verkkosivujemme lomakkeella…”

Pakkoasiakas vastasi: Tämä Casper on huono ymmärtämän kysymystä. ”Tähän en valitettavasti osaa vielä vastata, pieni hetki! Tarkistan, onko ihmiskollegani paikalla, siirrän keskustelun nyt ihmiskollegalleni.”

 

”Miten voin olla avuksi?”

Pakkoasiakkaan (ihminen) kysymyksen jälkeen seuraa ihmiskollegan vastaus: ”Hei, kuinka voin olla avuksi?”

Olen kysynyt tätä jo kaksi kertaa. Mihin tämä argumentti perustuu? ”Silloin emme lähetä paperilaskua.”

Ymmärrän, mutta mihin perustuu se, että E-lasku säästää luontoa? ”Juuri siihen, että paperilaskua ei käytetä. Saisinko asiakasnumerosi, nimesi sekä henkilötunnuksesi loppuosan? Ethän anna koko henkilötunnusta, kiitos.”

Mutta te ette ole vastannut kysymykseeni E-laskusta. ”Kerroin tuossa aiemmin, että E-laskussa emme lähetä paperilaskua, tämä siis säästää luontoa.”

Kysyin, että miten paperilasku ei säästä luontoa verrattuna E-laskuun? Miten te osoitatte tämän säästämisen? ”Asiakastietoja voidaan kommunikoida ainoastaan silloin, kun asiakas tunnistautuu vaadittavilla tiedoilla.”

 

Pakkoasiakas jatkaa:

Eihän tässä keskustelussa tarvita mitään asiakastietoja. Kuka tahansa kai voi kysyä teiltä asioita. Osoittakaa nyt jotenkin, että miten paperilasku on huonompi vaihtoehto luonnon kannalta. ”Olisinko voinut olla vielä avuksi muussa asiassa?”

Ette voi, vaan voisitteko nyt vastata jotenkin kysymyksiini. ”Olen vastannut kysymykseesi E-laskusta aiemmin tässä keskustelussa.”

Ette ole vastannut muuta kuin että E-lasku säästää luontoa. Mihin se perustuu? Vastaus siitä, että paperilaskua ei lähetetä, ei ole mikään vastaus.

”Pahoittelen, mikäli vastaus ei ole riittävä. Jos sinulla on kysyttävää koskien sähkösopimustasi ja muuten sähkönjakeluun, autan mielelläni. Muussa tapauksessa toivotan sinulle mukavaa päivän jatkoa.”

 

”ENDS”

 

torstai 1. heinäkuuta 2021

Jatkuvaa jarrutusta – niin missä?


Suomen luonnonsuojeluliiton pitkäaikainen pääsihteeri Esko Joutsamo oli 2000-luvun alussa ylpeä: liiton metsäohjelma vuodelta 1989 oli toteutettu.

 

Hän oli myös vaatimaton. Oli tehty sellaistakin, mitä liitto ei ollut edes älynnyt esittää, kuten metsäsertifiointi.

 

Noihin aikoihin Metsäyhdistys tapasi WWF:n johtoa saunaillassa. Totesin takan ääressä, että metsäalan pitäisi löytää suojeluasioihin oma näkemys. WWF:n pääsihteeri Timo Tanninen sanoi, että ”nyt puhutaan asiaa, viimeinkin”.

 

Metsäalan näkemys ilmaistiin sittemmin Metsona tunnetussa suojeluohjelmassa. Ympäristöväki piti sitä hirveyden huippuna ja ryhtyi neliraajajarrutukseen.

 

Tosin aiempikin suojelulinja oli heidän mielestään epäonnistunut. Silti he vaativat sen jatkoa, jopa voimistamista.

 

Euroopan parlamentin jäsen Satu Hassi kirjoitti Aamulehdessä 26. huhtikuuta, että maa- ja metsätalous on siilivastarinnassa. Näin hän on sanonut myös siitä ajasta, josta Joutsamo kertoi.

 

Mutta kenen siilivastarinnalta kuulostaa, että ympäristöjärjestöiltä kesti vuosikausia myöntyä Metson suhteen edes linjalle ”hyvä, vaikka riittämätön”?

 

Metsäalan tahot ovat siilivastarintaisen laajasti menneet mukaan ympäristöjärjestöjen FSC-metsäsertifikaattiin, mutta metsänomistajien perustamaan PEFCiin ei ympäristöjäseniä ole ilmeisen siilimyönteisesti kuulunut.

 

Kun Suomi täytti 100 vuotta, metsäala keksi Luontohelmi-hankkeen, jota päätettiin äskettäin jatkaa. Toki hanke on siilivastarintaisen vähäinen.

 

Metsähallitus keksi aikoinaan ihan siilivastarintaisen itse jättää talousmetsistään puita kaatamatta esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden, porotalouden ja saamelaiskulttuurin hyväksi.

 

Sitten se laski hankkeen kustannukset – lähes puolet liikelaitoksen tuloutuksesta valtiolle – minkä jälkeen ministeriö määräsi toiminnan siilivastarintaisen pysyväksi.

 

Säästöpuut, tekopökkelöt, suojatiheiköt, mätästys – kaikki tämä on otettu käyttöön metsäalan siilivastarintaisin voimin. Luonnontutkijat ovat todistaneet ne merkittäviksi, mutta ympäristöväelle ne ovat myönteisimmillään naureskelun aihe.

 

Usein ei ylletä siihenkään. Esimerkiksi käy Vesa Luhdan Suomen Luonnon numerossa 3/2021 julkaisema kirjoitus Jatkuvan vastustuksen menetelmä.

 

Metsäalalla ei tehdä mitään isompaa ilman, että ympäristöjärjestöt pyydettäisiin mukaan. Yhä useammin ne eivät tule, koska niitä ”ei kuunnella”. Itse ne eivät yleensä edes kutsu metsäalaa mukaan.

 

Voisiko ajatella, että tällaisesta luovuttaisiin?

 

Voi tietenkin vastata, että se on turhaa, mutta vielä turhempaa on kuuntelu, jos kukaan ei edes tule kuuloetäisyydelle.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 24.6.2021.