Google vaímentaa metsäalankin uuskieltä

Metsäalalla a-sana on ruma. Heti metsäurani alussa minua viisaammat opettivat, että tällaisista metsäalalle negatiivisista termeistä pitäisi päästä eroon.

Ihmettelin huonoa itsetuntoa. Niin paljon kuin omaa erinomaisuutta olikin minulle korostettu, sitten puututtiin tällaisiin lillukanvarsiin.

Ei kuulemma saisi sanoa edes että päätehakkuu, koska se ei päätä metsää. Ei tietenkään, sehän päättää kiertoajan.

Toisaalta tilalle vaadittu uudistushakkuu ei uudista mitään, vaan sen tekee vasta uuden taimikon perustaminen. Ja kun molempia, hakkuuta ja perustamista sanotaan uudistamiseksi, maallikko on jo pudonnut kärryiltä, eikä se taatusti ole hänen vikansa.

Nykyään ihmiset hakevat tietoa hakukoneilla. Jos he haluavat tietoa avohakkuusta, he kirjoittavat hakusanaksi ”avohakkuu”. Aivan varmasti maallikon hakusanaksi ei valikoidu ”uudistushakkuu”.

Näin hän päätyy niiden sivuille, joilla ei ole hienohelmaisia estoja käyttää oikeita sanoja. Löytymättä jäävät metsäalan rumia sanoja välttelevät mutta muuten asialliset artikkelit.

Sitä paitsi avohakkuu on yksinkertaisesti eri asia kuin päätehakkuu ja uudistushakkuu. Metsäammattilaisen luulisi ymmärtävän, että avohakkuu on vain yksi tapa tehdä päätehakkuu.

Metsäala haluaisi eroon muistakin yleisön hyvin tuntemista sanoista. Esimerkiksi Metsähallituksen pyrkimys sanoa talousmetsiään monikäyttömetsiksi on ymmärrettävä ja perusteltu. Talousmetsät, ja etenkin valtion talousmetsät ovat kaikkialla Suomessa paljon laajemmassa käytössä kuin vaikkapa suojelumetsät.

Pidän silti epätodennäköisenä, että Metsähallituksen talousmetsäkäytännöistä kiinnostunut kirjoittaisi hakukenttään että ”monikäyttömetsä”.

Myös sille, että sana ”sellutehdas” halutaan korvata ”biotuotetehtaalla” on erittäin hyvät perustelut. Oikeastaan juuri sellutehdas on huono ja harhaanjohtava nimi, koska kyseiset laitokset ovat aina tuottaneet muutakin kuin sellua ja tulevaisuudessa siihen pyritään entistä enemmän rakentamalla jopa ihan rakenteellisestikin uudenlaisia laitoksia.

Silti luulen, että näistä laitoksista tai niiden tuotteista kiinnostunut ei kirjoita hakukoneeseen, että ”biotuote”. Sekamelskaa korostaa, että joku voi kirjoittaa jopa eräiden toimittajien suosiman sanan ”biosellu” – ikään kuin olisi muunkinlaista sellua kuin biosellua.

Sanat ovat tärkeitä. Kukaan ei voi kuitenkaan valita kuin omat sanansa.

Keneltäkään ei voi viedä oikeutta käyttää hänen omaa äidinkieltään oikein, täsmällisesti ja ymmärrettävästi. Juuri sitä kieltä ovat avohakkuu ja päätehakkuu.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 22.5.2021. Kirjoituksesta on käyty keskustelua Twitterissä. Siitä olen oppinut muun muassa seuraavaa:

• metsäalalla todellakin ajatellaan, että avohakkuu säästöpuilla ei ole avohakkuu, mutta mikä se on, se ei ole minulle selvinnyt 
• myös harvennus- tai kasvatushakkuuta voi pitää uudistushakkuuna, riippuen siitä, mitä ”uudistamisella” tarkoitetaan
  

Vanha metsä on puoskaroinnin uhri

 

Metsäkeskustelussa huvittaa tieteellä mäiskiminen. Voiko huomentakaan sanoa ilman että joku vaatii lähdeviitettä?

 

Tutkimuksen luonteeseen tämä sopii huonosti. Se ei anna lopullisia tuloksia, vaan lähestyy totuutta, toivottavasti, harvoin edes suoraan kohti. Mäiskintä taas vaatii, että tulokset on hyödynnettävä heti, ennen kuin tulee uutta, toiseen suuntaan johtavaa tietoa. 

 

Tutkimus etenee hitaasti. Hyvä esimerkki on Amsterdamin vapaan yliopiston Sebastiaan Luyssaertin vetämään tutkimukseen Vanhat metsän globaalina hiilinielu tullut vastine. Se tuli maaliskuussa 2021, kun Luyssaertin tutkimus julkaistiin lokakuussa 2008.

 

Vastineen kirjoitti Kööpenhaminan yliopiston Per Gundersenin ryhmä. Se laski Luyssaertin aineiston perusteella kolmasosan pienemmän hiilinielun yli 200-vuotiaille metsille verrattuna Luyssaertin tutkimukseen. Tai pienemmänkin.

 

Kun Luyssaertin hehtaarikohtainen nielu kerrotaan lauhkeiden ja pohjoisten metsien pinta-alalla, tuloksena pitäisi olla tämän alueen metsien kokonaisnielu. Tulos on kuitenkin kaksi kertaa niin suuri kuin se nielu, minkä Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC laski koko maapallolle.

 

Se on myös melkein kaksi kertaa metsäninventointien perusteella laskettu maapallon kaikkien metsien hiilinielu. Luyssaertin laskelmat siis näyttäisivät liioittelevan vanhojen metsien hiilinielua merkittävästi.

 

Luyssaert vastaa, että hänen tutkimuksensa ei ottanut huomioon metsätuhoja.

 

Bingo!

 

Juuri tämä on useimmiten niiden tutkimusten heikkous, jotka väittävät vanhaa metsää suureksi hiilinieluksi. Juuri tästä näitä ”vanha-metsä-on-hiilinielu” -väitteitä on kritisoitu.

 

Näin olen tehnyt minäkin, esimerkiksi täällä.

 

Nyt kritiikin osoittaa oikeaksi juuri hän, keneen vanhan metsän hiilinieluväittäjät ovat vedonneet. Luyssaertin tutkimus ei edes hänen itsensä mielestä anna oikeaa kuvaan vanhan metsän hiilinielusta.

 

Tutkimuksessaan Luyssaert myös arvioi, että vanhan metsän puiden juuret ja maaperä sitoisivat 1,3 tonnia hiiltä hehtaaria kohti vuodessa. Gundersenin mukaan tämä tarkoittaisi, että maaperän hiilimäärän pitäisi kaksinkertaistua seuraavan sadan vuoden aikana. 

 

Gundersenin mukaan tämä kuulostaa epäuskottavalta, koska nykyisen hiilimäärän saavuttaminen on vienyt satakertaisen ajan. Tällainen hiilen sitoutumismäärä myös edellyttäisi, Gundersenin mukaan, viisinkertaista typpilaskeumaa todelliseen nähden.

 

Luyssaert ei vastaa kommentissaan tähän Gundersenin väitteeseen, toteaapahan vain, että ei heidän tarkoituskaan ollut arvioida hiilen kertymistä vuosisatojen ajalle, ei tulevaisuuteen eikä menneisyyteen.

 

Ei siis edes sille 200 vuodelle, jonka Luyssaert ryhmineen itse oli valinnut tutkimuksensa aikaväliksi?

Hakkuurajoitukset olisivat viherpesua

Kun öljyn maailmanmarkkinahinta viisinkertaistui ensimmäisen öljykriisin aikaan, Kekkosen perässähiihtäjät ryhtyivät todistamaan, kuinka hyvä asia se on Suomelle. Logiikka meni näin: kauppa perustui tavaranvaihtoon, ja kun tuontitavaran hinta nousi ja vientitavaran arvo pysyi ennallaan, piti nostaa viennin määrää.

Siis lisätä tuotantoa, mikä tuotti lisää työpaikkoja.

Jotkut epäilivät, että kannattavuus voisi kärsiä. He olivat oikeassa, vaikka olivatkin väärässä, nimittäin poliittisesti.

Tämä tuli mieleeni, kun Sitran johtaja Mari Pantsar kommentoi brittiraporttia Growth-positive zero-emission pathways to 2050. Sen mukaan tiukat ilmastotoimet eivät estä talouskasvua.

Pantsar sanoi Yleisradiossa, että ilmastonmuutoksen vaatimat investoinnit ovat joka tapauksessa niin suuria, että ne yksin johtavat talouskasvuun. Varmaan, eivätkä väsyneet puheet kannattavuudesta tätä paljon hetkauta.

Vuonna 2014 julkaisimme ympäristönsuojelutieteen professori Pekka Kaupin kanssa Hakata vai säästää -pamfletin. Esitimme, että ihmiskunta voisi kestävän metsätalouden keinoin selättää neljänneksen tarvittavista ilmastotoimista. Veronmaksajalle tämä ei maksaisi mitään, vaan päinvastoin, toisi suuret määrät hyvinvointia, työpaikkoja ja verotuloja.

Esitys sai odotetun vastaanoton. Ne, jotka ovat – Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteerin Petteri Taalaksen sanoin – löytäneet ilmastonmuutoksesta keppihevosen metsien käytön vähentämiseksi, eivät perusteluitamme kommentoineet.

Sittemmin hiilinieluista on taitettu peistä väkevästi. Samaan aikaan metsien puusto on, puheista piittaamatta, sitonut joka vuosi noin 45 prosenttia Suomen hiilipäästöistä.

Enemmänkin olisi sidottu, ennen kaikkea muualla maailmassa. Luulisi, että Sitra, suomalaisena ”tulevaisuustalona”, toisi esiin tätä vahvaa suomalaisia osaamista, vaikka vientituotteena.

Sen sijaan on esitetty viherpesua, eli hakkuurajoituksia metsille. Niillä saisi kyllä Suomen ilmastotilastot hetkellisesti kuntoon, mutta ilmasto ei siitä hyötyisi, koska hakkuut vain siirtyisivät muualle.

Tosiasiassa ilmastoaktivistin kannattaisi vaatia päinvastaista, metsien kestävän käytön maksimointia. Se pakottaisi muun yhteiskunnan päästövähennyksiin, jotka olisivat pysyviä, toisin kuin vaihtelevat hiilinielut.

Samalla torjuttaisiin ympäristöliikkeen vielä 15 vuotta sitten näkemä ja nyt toteutuva riski, että hiilinieluilla aletaan korvata päästövähennyksiä.

Eikä hiilinielujen mahdollisuus tästä katoaisi. Nekin voitaisiin ottaa käyttöön, jos muu ei auta.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 26.4.2021.