Kun öljyn maailmanmarkkinahinta viisinkertaistui ensimmäisen öljykriisin aikaan, Kekkosen perässähiihtäjät ryhtyivät todistamaan, kuinka hyvä asia se on Suomelle. Logiikka meni näin: kauppa perustui tavaranvaihtoon, ja kun tuontitavaran hinta nousi ja vientitavaran arvo pysyi ennallaan, piti nostaa viennin määrää.
Siis lisätä tuotantoa, mikä tuotti lisää työpaikkoja.
Jotkut epäilivät, että kannattavuus voisi kärsiä. He olivat oikeassa, vaikka olivatkin väärässä, nimittäin poliittisesti.
Tämä tuli mieleeni, kun Sitran johtaja Mari Pantsar kommentoi brittiraporttia Growth-positive zero-emission pathways to 2050. Sen mukaan tiukat ilmastotoimet eivät estä talouskasvua.
Pantsar sanoi Yleisradiossa, että ilmastonmuutoksen vaatimat investoinnit ovat joka tapauksessa niin suuria, että ne yksin johtavat talouskasvuun. Varmaan, eivätkä väsyneet puheet kannattavuudesta tätä paljon hetkauta.
Vuonna 2014 julkaisimme ympäristönsuojelutieteen professori Pekka Kaupin kanssa Hakata vai säästää -pamfletin. Esitimme, että ihmiskunta voisi kestävän metsätalouden keinoin selättää neljänneksen tarvittavista ilmastotoimista. Veronmaksajalle tämä ei maksaisi mitään, vaan päinvastoin, toisi suuret määrät hyvinvointia, työpaikkoja ja verotuloja.
Esitys sai odotetun vastaanoton. Ne, jotka ovat – Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n pääsihteerin Petteri Taalaksen sanoin – löytäneet ilmastonmuutoksesta keppihevosen metsien käytön vähentämiseksi, eivät perusteluitamme kommentoineet.
Sittemmin hiilinieluista on taitettu peistä väkevästi. Samaan aikaan metsien puusto on, puheista piittaamatta, sitonut joka vuosi noin 45 prosenttia Suomen hiilipäästöistä.
Enemmänkin olisi sidottu, ennen kaikkea muualla maailmassa. Luulisi, että Sitra, suomalaisena ”tulevaisuustalona”, toisi esiin tätä vahvaa suomalaisia osaamista, vaikka vientituotteena.
Sen sijaan on esitetty viherpesua, eli hakkuurajoituksia metsille. Niillä saisi kyllä Suomen ilmastotilastot hetkellisesti kuntoon, mutta ilmasto ei siitä hyötyisi, koska hakkuut vain siirtyisivät muualle.
Tosiasiassa ilmastoaktivistin kannattaisi vaatia päinvastaista, metsien kestävän käytön maksimointia. Se pakottaisi muun yhteiskunnan päästövähennyksiin, jotka olisivat pysyviä, toisin kuin vaihtelevat hiilinielut.
Samalla torjuttaisiin ympäristöliikkeen vielä 15 vuotta sitten näkemä ja nyt toteutuva riski, että hiilinieluilla aletaan korvata päästövähennyksiä.
Eikä hiilinielujen mahdollisuus tästä katoaisi. Nekin voitaisiin ottaa käyttöön, jos muu ei auta.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 26.4.2021.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti