Ympäristökelkka kääntyi taas kerran

Vielä kymmenisen vuotta sitten ympäristöjärjestöt olivat sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa hiilinieluja ei tulisi ottaa huomioon ollenkaan. Niiden mukaan se olisi johtanut tilanteeseen, jossa päästöt olisivat jääneet vähentämättä ja olisi puhuttu vain nieluista.

Järjestöt olivat oikeassa ja me näemme sen nyt. Kuten IPCC:n pääsihteeri Petteri Taalas on todennut suomalaisesta ilmastonmuutoskeskustelusta: ”Liikkeellä on tahoja, jotka eivät muutenkaan pidä metsien käyttöä myönteisenä.”

Nyt ympäristöjärjestöt eivät muusta puhukaan kuin hiilinieluista. Ne tuottavat itse sitä irvikuvaa, mihin ne aiemmin pelottelivat hiilinielupuheen johtavan. Kelkka on käännetty 180 astetta, taas kerran.

Tämäkään linja ei tuo sitä, mitä luvataan. Hiilinielua pitäisi kasvattaa vähentämällä hakkuita Suomessa, mutta ilmasto ei hyötyisi siitä juurikaan, koska hakkuut vain siirtyisivät muualle.

Toki Suomi saisi ilmastotaseensa väliaikaisesti kuntoon. Vertaus housuihin laskemisesta pakkasella sopii tähän hyvin: hetken se lämmittää, mutta sitten kyyti on entistä kylmempää.

Tulevaisuuden nimissä puhuvan ympäristölobbyn ajanlasku loppuu tässä asiassa vuoteen 2050, sillä siihen mennessä päästövähennykset pitäisi Pariisin sopimuksen mukaan toteuttaa. Sopimuksen toinen tavoite on unohdettu: sen jälkeen hiiltä on alettava poistaa ilmakehästä.

Ja sitä ei voi tehdä kuin hiilinielujen avulla.

Metsät sitovat hiiltä tehokkaimmin, kun ne pidetään kasvukunnossa. Hakkuurajoitukset heikentäisivät metsien kasvukuntoa juuri sinä aikana, kun sitä eniten tarvittaisiin.

Kun siis puhutaan kiireestä, sivuutetaan se tosiasia, että tällä politiikalla vuoden 2050 jälkeinen nielu jäisi huomattavasti pienemmäksi kuin metsäalan tarjoamassa vaihtoehdossa.

Mutta mitä väliä – meidän jälkeemme vedenpaisumus!

Kaikkein eniten kuitenkin kauhistuttaa, kuinka vähän ilmastopoliittisten vaihtoehtojen muista seurauksista välitetään. Hiilinielun kasvattamisesta tarjotaan kyllä korvausta metsänomistajille, mutta niin ministeriöt, tutkimuslaitokset kuin hyvää tarkoittavat suojelijatkin unohtavat aina, että kaadettu puu tuottaa teollisuudessa kymmenkertaisesti sen mitä se tuottaa metsänomistajalle.

Tämä ei kiinnosta ketään. Väitetään jopa että puun määrä markkinoilla ei edes vähenisi, mutta miksi sitten metsänomistajallekaan pitäisi maksaa hiilensitomiskorvausta?

Kaiken huippuna markkinoilta katoaisi eniten juuri sitä puuta, mistä tehdään ympäristölobbyn vaatimia pitkäikäisiä tuotteita, siis tukkipuuta.

Eikä ilmastonmuutos ole kuin yksi niistä lukuisista toisten aiheuttamista ongelmista, jotka pitäisi ratkaista metsien avulla. Kaikki haluavat hyvittää rikoksensa istuttamalla puita.

Jopa taksiyhtiöt – ymmärtämättä lainkaan kysymystä, miksi ette siirry vähäpäästöisempiin autoihin. Milloin mikäkin monimuotoisuutta tuhoava sorafirma kyselee, voisivatko he jatkaa kuten ennenkin, jos he saisivat maksettua jonkun suojelemaan metsänsä.

Tällä valheella on lyhyet jäljet. Kun ne huomataan, on kuitenkin jo myöhäistä.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaiusus -lehdessä 22.11.2019.